Kokoomuksen Päivärinta: Kokoomus puolusti kiinteistönomistajaa – kiinteistöverouudistuksesta luovutaan
2.9.2026 13:06:45 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Valtiovarainministeriö on valmistellut kiinteistöveron arvostamisuudistusta vaalikauden ajan. Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta on tyytyväinen, että hallitus luopui budjettiriihen yhteydessä kiinteistöverotuksen arvostamisuudistuksesta. Päivärinnan mukaan uudistuksen vaikutukset olisivat voineet kohdistua yksittäisiin kiinteistönomistajiin kohtuuttomalla ja vaikeasti ennakoitavalla tavalla.

– Kiinteistöverotuksen uudistus olisi tarkoittanut monelle tavalliselle asunnon- tai kiinteistönomistajalle huomattavaa lisälaskua ilman, että ihmisen oma maksukyky olisi muuttunut mihinkään. Kokoomus ei voinut lopulta tukea uudistusta, joka olisi voinut nostaa joidenkin kiinteistöveroa jopa 50 prosenttia, Päivärinta sanoo.
Päivärinta korostaa, että Suomessa asumisen kustannukset ovat nousseet jo muutenkin viime vuosina. Korkojen, energian ja muiden elinkustannusten nousun jälkeen uusia merkittäviä veropaineita asumiseen pitää arvioida erityisen tarkasti.
– Kodin tai tontin arvonnousu paperilla ei tarkoita, että ihmisellä olisi yhtään enempää rahaa käytettävissään. Verotuksen pitää perustua kohtuuteen eikä siihen, että asumisesta tehdään perheille vuosi vuodelta kalliimpaa, Päivärinta sanoo.
Päivärinta huomauttaa, ettei verouudistuksella ole missään vaiheessa tavoiteltu lisää verotuloja, vaan verorasituksen jakautumista todellisten kiinteistöjen arvojen mukaan. Tämä olisi tarkoittanut merkittäviä muutoksia kiinteistöverotaakan jakautumiseen kuntien ja kaupunkien sisällä. Uudistuksen vaikutuksiin liittyi suuria epävarmuuksia.
– Uudistuksen vaikutukset yksittäiseen kiinteistönomistajaan olisivat olleet täysin sattumanvaraisia ja ennakoimattomia. Kokoomuksen lähtökohta on, että uudistuksen vaikutusten tulee olla kohtuullisia kiinteistönomistajille. Vuosien valmistelun jälkeenkään uudistusta ei vieläkään ole saatu täyttämään tätä kriteeriä. On hyvä, että tämä uudistusaie kohtasi nyt tiensä pään, Päivärinta päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanne PäivärintaKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Risikko ärähtää Razmyarin vihapuheista: ”Nyt meni liian pitkälle”12.9.2026 10:46:30 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan varapuhemies Paula Risikko pitää SDP:n Nasima Razmyarin puheita hallituksen ”vihasta” sote-järjestöjä kohtaan vakavana rimanalituksena. Risikon mukaan poliittisista päätöksistä pitää voida olla jyrkästikin eri mieltä ilman, että toisten ihmisten motiiviksi leimataan viha.
Kokoomuksen Risikko: Kotimainen ruoantuotanto on osa Suomen turvallisuutta12.9.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Eduskunnan varapuhemies Paula Risikko korostaa Lähiruokapäivänä kotimaisen ruoantuotannon merkitystä Suomen huoltovarmuudelle ja kriisinkestävyydelle. Risikon mukaan suomalaisen maatalouden tuotantokyvystä, osaamisesta ja elintarvikeketjun toimivuudesta on pidettävä huolta myös vaikeina taloudellisina aikoina.
Kokoomuksen Kopra SDP:lle: Kestääkö uusi maahanmuuttolinja ensimmäisen äänestyksen?12.9.2026 07:07:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra haastaa SDP:n tukemaan ensi viikolla eduskuntaan tulevaa kotoutumistuen uudistusta. SDP on viime aikoina kiristänyt puheitaan maahanmuutosta, vaikka se on tällä vaalikaudella vastustanut useita Orpon hallituksen toimia, joilla on lisätty kotoutumisen velvoitteita ja vahvistettu työnteon kannustimia. Kopran mukaan ensi viikolla nähdään, onko SDP:n maahanmuuttolinja oikeasti muuttunut vai kolisteleeko Lindtman vain tyhjiä tynnyreitä.
Kokoomuksen Castrén: Tutkittua tietoa ei saa vaientaa oikeudellisella painostuksella10.9.2026 16:17:39 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja akuuttilääketieteen professori Maaret Castrén on huolissaan siitä, että oikeudellisten vaatimusten pelko voi kaventaa lääkäreiden ja tutkijoiden halukkuutta osallistua julkiseen keskusteluun. Castrén vaatii sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanilta selkeää viestiä tieteen vapauden ja tutkittuun tietoon perustuvan keskustelun puolesta.
Kokoomuksen poliisikansanedustaja Kilpi: Rolexit ja Porschet eivät kuulu rikollisille10.9.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Marko Kilpi pitää hallituksen esitystä rikoshyödyn poisottamisen tehostamiseksi tarpeellisena. Kilven mukaan rikos ei saa kannattaa eikä mahdollistaa hohdokasta elämäntyyliä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme