Biaudet budjettiesityksestä: Tärkeitä panostuksia turvakoteihin, lasten ja nuorten kulttuuriin sekä saamelaisten psykososiaalisiin erityispalveluihin
2.9.2026 13:10:40 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
Kansanedustaja Eva Biaudet pitää turvakotien rahoituksen vahvistamista erityisen tärkeänä panostuksena hallituksen tiistaina esittelemässä budjettiesityksessä.

– Tämä vuosi on valitettavasti muodostumassa synkäksi ennätysvuodeksi naisiin kohdistuvien henkirikosten määrän osalta. Kiireellisin tapa pelastaa ihmishenkiä on varmistaa, että väkivallan uhreille on tarjolla suojaa silloin, kun he ovat vaarassa. Pitkällä aikavälillä meidän on kuitenkin tehtävä paljon enemmän väkivallan ennaltaehkäisemiseksi, Biaudet sanoo.
Turvakotien rahoituksen lisääminen 2,68 miljoonalla eurolla hallituksen budjettiesityksessä on tärkeä panostus väkivallan uhrien suojeluun. Lisärahoituksen avulla voidaan lisätä turvakotipaikkoja eri puolilla maata, myös saamelaisalueilla.
Biaudet pitää myös myönteisenä, että saamelaisten psykososiaalisiin erityispalveluihin osoitetaan 500 000 euroa. Myös saamenkielisten oppimateriaalien rahoitus turvataan. Molempia tavoitteita RKP on edistänyt määrätietoisesti jo pitkään.
– Totuus- ja sovintokomission työn tueksi perustetut psykososiaaliset palvelut ovat tuoneet esiin pysyvän tarpeen saamelaisten erityisille psykososiaalisille palveluille. Tarve ei katoa komission toimikauden päättyessä. Aiempien sukupolvien kokemien traumojen vaikutukset näkyvät edelleen, ja siksi on tärkeää, että nämä erityiset psykososiaaliset palvelut jatkuvat myös tulevaisuudessa, Biaudet sanoo.
Biaudet pitää tärkeänä myös sitä, että Taidetestaajat-toiminta saa jatkoa ensi lukuvuonna ja että Svenska Teaternin pitkäjänteinen rahoitus kansallisnäyttämönä turvataan valtionosuusjärjestelmän kautta vuodesta 2029 alkaen. Lisäksi kyläkauppojen tuki säilytetään, mikä auttaa turvaamaan tärkeät lähipalvelut maaseudulla.
Samalla Biaudet toteaa, ettei STEA-avustuksiin kohdistuvia leikkauksia onnistuttu estämään budjettineuvotteluissa. Hän on kuitenkin tyytyväinen siihen, ettei ministeri Rydmanin esittämiä muutoksia avustuskriteereihin viety eteenpäin.
– Leikkaukset osuvat kipeästi moniin järjestöihin, jotka tekevät päivittäin korvaamattoman arvokasta työtä haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hyväksi. Työtä kaikkein tärkeimpien järjestöjen toimintaedellytysten turvaamiseksi on jatkettava budjettiesityksen eduskuntakäsittelyn aikana, Biaudet sanoo.
Yhteyshenkilöt
Eva BiaudetKansanedustaja
Puh:050 512 1846eva.biaudet@riksdagen.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Biaudet fortsätter som ordförande för SFP:s partifullmäktige – Jäntti ny vice ordförande12.9.2026 18:10:09 EEST | Pressmeddelande
SFP:s partifullmäktige har vid sitt konstituerande möte i Tammerfors lördagen den 12 september valt presidium för den nya perioden. Riksdagsledamot Eva Biaudet fortsätter som ordförande och Åbobon Emilie Jäntti från SFP i Egentliga Finland valdes till vice ordförande.
Biaudet jatkaa RKP:n puoluevaltuuston puheenjohtajana – Jäntti uusi varapuheenjohtaja12.9.2026 18:10:09 EEST | Tiedote
RKP:n puoluevaltuuston uusi puheenjohtajisto valittiin lauantaina 12. syyskuuta Tampereella pidetyssä järjestäytymiskokouksessa. Kansanedustaja Eva Biaudet jatkaa puoluevaltuuston puheenjohtajana, ja varapuheenjohtajaksi valittiin turkulainen Emilie Jäntti RKP:n Varsinais-Suomen piiristä.
Wickström: AI utmanar socialskyddet – negativ inkomstskatt kunde vara en lösning12.9.2026 16:45:21 EEST | Pressmeddelande
SFP:s riksdagsledamot Henrik Wickström föreslår negativ inkomstskatt som ett nytt sätt att förena social trygghet, arbete och företagande. Enligt honom kunde modellen ersätta delar av dagens splittrade stödsystem och minska de flitfällor som försvårar mottagandet av arbete.
Wickström: Tekoäly haastaa sosiaaliturvan – negatiivinen tulovero voisi olla ratkaisu12.9.2026 16:45:21 EEST | Tiedote
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström ehdottaa negatiivista tuloveroa uudeksi tavaksi yhdistää sosiaaliturva, työnteko ja yrittäjyys. Hänen mukaansa järjestelmä voisi korvata nykyistä pirstaleista tukijärjestelmää ja poistaa työnteon kannustinloukkuja.
Räddningsberedskapen i Pargas och skärgården hotas att halveras11.9.2026 16:59:20 EEST | Pressmeddelande
SFP uttrycker stor oro över de planerade nedskärningarna inom räddningsväsendet i Egentliga Finland och konsekvenserna för hela Pargas, inklusive skärgården. I Varhas senaste produktivitets- och ekonomiprogram föreslås besparingar på sammanlagt en miljon euro inom räddnings- och ambulanstjänsterna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme