Aalto EE

Aalto EE valmentaa Etelä-Korean parhaimmistoon kuuluvan yliopiston opiskelijoita

Jaa
Aalto University Executive Education (Aalto EE) toteuttaa eteläkorealaisen huippuyliopiston KAIST College of Business’n MBA-opiskelijoille innovaatioiden ja yrittäjyyden opintojaksoja Suomessa. KAIST College of Business on arvostettu korkealle useissa kansainvälisissä vertailuissa kuten QS World University Rankingissa (41. vuonna 2017). Maailman parhaimpien alle 50-vuotiaiden yliopistojen listalla KAIST on kolmas ja Aalto-yliopisto seitsemäs.

Heinä-elokuussa toteutettavien korporaatioiden yrittäjyyteen ja innovaatioihin keskittyvillä opintojaksoilla tutustutaan Suomen yrittäjyys- ja innovaatioekosysteemiin sekä opitaan tapoja kehittää korporaatioiden yrittäjämäistä toimintatapaa.

- Pystymme hyödyntämään jaksolla saamiamme hyviä tuloksia ison yrityksen, kiihdyttämön ja johdon kouluttajan yhteistyöstä. Olemme myös rakentamassa ja tukemassa Aalto-yliopiston yrittäjyysekosysteemiä vahvalla koulutus- ja valmennusosaamisellamme, kertoo Aalto EE:n Singaporen yhtiötä johtava Riina Gröhn.

-  Aalto EE kuuluu maailman 50. parhaimman liikkeenjohdon valmentajan joukkoon Financial Times -vertailussa. Nyt solmittu yhteistyö lisää vaikuttavuuttamme Aasiassa. Etelä-Koreassa olemme kouluttaneet ja valmentaneet johtajia jo vuodesta 1995. Meillä onkin maassa jo 4000 alumnia, kertoo Riina Gröhn.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Riina Gröhn
Executive Director, Asia Pacific, Aalto EE
Puh. +65 8866 7430
riina.grohn@aaltoee.sg

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto EE
Aalto EE
Runeberginkatu 14-16
00100 HELSINKI

010 8373700https://www.aaltoee.fi/

Aalto University Executive Education and Professional Development

Aalto University Executive Education and Professional Development (Aalto EE) tarjoaa vaikuttavia liikkeenjohdon ja asiantuntijoiden valmennus-, koulutus- ja kehittämispalveluita. Aalto EE yhdistää laaja-alaisesti käytännön osaamisen sekä Aalto-yliopiston uusimman tutkimustiedon. Toimimme elämänlaajuisen oppimisen alustana liikkeenjohdolle ja asiantuntijoille heidän uransa eri vaiheissa, sekä organisaatioiden strategisena kumppanina mahdollistaen uudistumisen nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Koulutusohjelmamme antavat konkreettisia ratkaisuja, älyllistä pääomaa ja ammatillista etumatkaa niin yksilöille kuin organisaatioille.

Aalto EE:llä on kaksi tukikohtaa: päätoimistomme ja -koulutustilamme sijaitsevat Helsingissä, Aasian alueen toimintoja koordinoidaan puolestaan Singaporesta käsin. Suomen ja Singaporen lisäksi tarjoamme ohjelmia kansainvälisesti. Osana Aalto-yliopistoa Aalto EE:llä on kolme arvostetuinta yliopistomaailman laatuakkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Kuulumme näin ollen maailman instituutioista koostuvaan yhden prosentin parhaimmistoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto EE

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye