Aalto EE

Aalto EE:n rooli julkisen sektorin kumppanina korostuu Tuula-Riitta Markkasen aloittaessa yksikönjohtajana

Jaa

KTT Tuula-Riitta Markkanen on kutsuttu yksikönjohtajaksi Aalto University Executive Educationiin (Aalto EE) 1.12.2018 alkaen. Hän keskittyy uudessa tehtävässään julkisen sektorin ja sen ekosysteemien johtamiseen, julkisen ja yksityisen hybriditoimintamalleihin sekä niiden johtamiseen.

Nimitys vahvistaa Aalto EE:n asemaa julkisen sektorin organisaatioiden yhteistyökumppanina. Aalto EE on kouluttanut tuhansia alan johtajia ja asiantuntijoita ohjelmissaan mm. Aalto Executive MBA ja MBAKuntaJOKO ja Johtaminen terveydenhuollossa. Lisäksi yhtiö on toteuttanut mm. omat räätälöidyt Aalto Executive MBA -ohjelmat sekä Helsingin että Espoon kaupungeille. Viimeisin avaus oli tänä syksynä alkanut julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöhön keskittyvä ohjelma ”Liiketoimintaosaaminen ja toimiminen monituottajamallissa”, joka tehtiin osana Muutosjohdon akatemian ja viiden yliopiston yhteistyönä kehittämää pilottikoulutusohjelmaa.

”Tuula-Riitta Markkanen on erinomainen vahvistus tiimiimme aikana, jona julkinen ja yksityinen sektori kaipaavat yhä enemmän vuoropuhelua ja julkinen talous kohtaa useita uudistumispaineita. Uskon myös, että pohjoismaisesta hyvinvointivaltiomallista on vientituotteeksi julkisen johtamisen kehittämisen alueella”, sanoo Pekka Mattila, Aalto EE:n toimitusjohtaja ja Aalto-yliopiston käytäntöön suuntautunut professori.

Strategiatyöhön ja strategiseen viestintään ja systeemiseen ajatteluun erikoistunut Tuula-Riitta Markkanen siirtyy yritykseen Valtioneuvoston alaisen Muutosjohdon akatemian projektijohtajan tehtävästä. Hän on toiminut muutos- ja kehitysprosesseissa kansainvälisissä yrityksissä ja julkisella sektorilla yli kahdenkymmenen vuoden ajan.

Tuula-Riitta Markkanen on koulutukseltaan kauppatieteen tohtori ja maisteri Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta (ent. Helsingin kauppakorkeakoulu) alanaan kansainvälinen liiketoiminta. Lisäksi hän on suorittanut strategian visualisointiin valmentavan Design management-tutkinnon. Markkasella on myös filosofian maisterin tutkinto Helsingin yliopistostataidehistorian alalta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pekka Mattila
toimitusjohtaja, Professor of Practice,
Aalto University Executive Education Oy
Puh.: 040 738 7221
pekka.mattila@aaltoee.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto EE
Aalto EE
Mechelininkatu 3 C
00100 HELSINKI

010 8373700http://www.aaltoee.com

Aalto University Executive Education Oy

Aalto University Executive Education tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja (Aalto EE) ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusta (Aalto PRO) sekä palveluita yrittäjyyden kehittämiseksi (Aalto ENT). Monipuolisessa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto.

Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi tarjoamme ohjelmia globaalisti useissa lokaatioissa. Aalto University Executive Educationilla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,5 prosentin parhaimmistoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto EE

Aalto EE käynnistää Aalto PUBLIC -konseptin julkiseen johtamiseen – painopistealueina ekosysteemit, vaikuttavuus ja talous21.2.2019 11:06:05 EETTiedote

Julkisen sektorin organisaatiot ja niiden johtaminen kohtaavat uusia paineita toimintaympäristön muuttuessa, kilpailun lisääntyessä ja uudenlaisten kumppanuusmallien yleistyessä samalla, kun ikäluokkien pienentymisen myötä resurssiniukkuus lisääntyy entisestään. Ollakseen entistä vahvempi kumppani tässä transformaatiossa Aalto University Executive Education (Aalto EE) käynnisti helmikuussa 2019 uuden Aalto PUBLIC -liiketoimintayksikön.

Mehiläinen valitsi Aalto EE:n kumppanikseen valtakunnalliseen esimiesvalmennusohjelmaan14.12.2018 12:10:10 EETTiedote

Mehiläinen käynnistää valtakunnallisen esimiesvalmennusohjelman tukeakseen esimiesten johtamistaitojen systemaattista kehittämistä koko konsernissa. Aalto University Executive Educationin (Aalto EE) kanssa räätälöitävä valmennusohjelma käynnistetään tammikuussa 2019 ja ensimmäisen vuoden aikana siihen osallistuu yli 500 tulosvastuullista esimiestä eri puolilta Suomea.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme