Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto allekirjoittanut kestävän kehityksen tavoitteiden sitoumuksen ensimmäisenä yliopistona Suomessa

Jaa

Allekirjoituksella Aalto sitoutuu edistämään YK:n kestävän kehityksen tavoitteita toiminnassaan.

Aalto on allekirjoittanut yliopistojen kansainvälisen kestävän kehityksen tavoitteiden (Sustainable Development Goals) sitoumuksen ensimmäisenä yliopistona Suomessa. Allekirjoituksella Aalto sitoutuu edistämään YK:n kestävän kehityksen tavoitteita osana opetusta, tutkimusta, innovaatiotoimintaa ja kampuskehitystä.

Sitoumus on yliopistojen ja korkeakoulujen yhteinen vastine YK:n kestävän kehityksen tavoitteille, ja sen tavoitteena on vahvistaa yliopistojen merkittävää roolia Agenda 2030 -tavoitteiden saavuttamisessa. Jo kymmenet oppilaitokset ympäri maailmaa ovat allekirjoittaneet sitoumuksen.

"Yliopistojen tehtävä on kouluttaa tulevaisuuden tekijöitä, jotka ovat avainasemassa kestävämmän maailman rakentamisessa. Kannamme Aalto-yhteisönä suurta yhteiskunnallista vastuuta, ja meillä on kunnianhimoiset tavoitteet kestävän kehityksen edistämiseksi tutkimuksen ja koulutuksen kautta", sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä. "Uskon yhteistyön voimaan tavoitteiden saavuttamisessa – siksi haluamme rakentaa kestävää tulevaisuutta yhteistyössä kumppaneidemme kanssa sekä Suomessa että maailmalla."

Aallon kestävän kehityksen verkosto edistää alan monitieteistä tutkimusta ja opetusta sekä sitoumuksen toteuttamista osana kaikkea yliopiston toimintaa. Myös Aalto-yliopiston johtama pohjoismaisten yliopistojen kestävän kehityksen verkosto NSCN on sitoumuksen kumppani.

Lisätiedot:

www.sdgaccord.org
www.aalto.fi/sustainability

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sirkku Linna
Kehitysjohtaja, Aalto-yliopisto
sirkku.linna@aalto.fi
+358 400 515 346

Meri Löyttyniemi
Kestävän kehityksen erityisasiantuntija, Aalto-yliopisto
meri.loyttyniemi@aalto.fi
+358 50 313 7549

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopisto
Aalto-yliopisto
PL 18000
00076 AALTO

09 47001, viestinta@aalto.fihttp://aalto.fi

Aalto-yliopisto. Kohti parempaa maailmaa. Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Tunnistamme ja ratkaisemme yhteiskunnan suuria haasteita ja rakennamme innovatiivista tulevaisuutta. Yliopistossa on kuusi korkeakoulua, 11 000 opiskelijaa ja 400 professoria. Kampuksemme sijaitsevat Espoossa ja Helsingissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme