Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston näkemykselliset nuoret osaajat näyttävät maailmalle, minne muotiala on menossa

Jaa
Aalto-yliopiston kevään muotitapahtumat ovat vakiinnuttaneet asemansa maailman muoti-, vaatetus- ja tekstiilialoilla. Kansainvälinen media, muotialan vaikuttajat ja huipputalojen rekrytoijat kokoontuvat Helsinkiin seuraamaan, mihin ala on nuorten tähtien mukaan menossa. Aallon seminaarit, näyttelyt ja uusien lahjakkuuksien mallistoja esittelevä Näytös19 ovat osa laajempaa Fashion in Helsinki -tapahtumaviikkoa.
Juha Vehmaanperän mallisto Näytös18:ssa viime keväänä. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Juha Vehmaanperän mallisto Näytös18:ssa viime keväänä. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Helsingistä on hyvää vauhtia tulossa muotikaupunki. Suomalaiset muotibrändit tähtäävät kansainvälisille markkinoille, suomalaisia suunnittelijoita löytyy keskeisistä, isoista muotitaloista ja palkintoja ropisee kansainvälisissä kilpailuissa. Aalto-yliopiston Fashion, Clothing and Textile Design (FaCT) -maisteriohjelman opiskelijat menestyvät hyvin kaikilla näillä alueilla.

”Me pyrimme luovuuden lisäksi ruokkimaan opiskelijoidemme itsenäistä kykyä kehittää omaa näkemystä ja omaperäistä visuaalisuutta. Koulutamme kokonaisvaltaisia osaajia, jotka hallitsevat prosessin vaatteen suunnittelusta mallikappaleen valmistukseen, itse suunnitelluista ja toteutetuista kankaista valmiiseen mallistoon saakka. Tämä maailma tarvitsee ammattilaisia, jotka vievät asioita eteenpäin omaan, kestävän kehityksen mukaiseen arvomaailmaansa nojaten”, sanoo Aalto-yliopiston muodin professori Pirjo Hirvonen.

Fashion in Helsinki -tapahtumaviikolla 24.–29.toukokuuta Aalto-yliopisto esittelee osaamistaan niin asiantuntijoille kuin suurelle yleisöllekin kahden seminaarin ja Näytös19-lopputyönäytöksen kautta.

Aalto Fashion Seminar: käsitys muodista laajenee

Luovien alojen ammattilaisille, toimittajille ja opiskelijoille suunnattu Aalto Fashion Seminar järjestetään tiistaina 28.toukokuuta klo 10.00–15.00 AmosRexissä. Tapahtuman pääpuhujia ovat italialaisen huippubrändin Marnin luova johtaja Francesco Risso, Voguen muotitoimittajat Azza Yousif ja Laird Borrelli-Persson sekä Pariisin kuuluisan muotimuseon Palais Gallieran johtaja ja kuraattori Miren Arzalluz. Seminaarin moderoi Vogue Italian Pariisin toimittaja ja A Magazine Curated By -lehden päätoimittaja Dan Thawley.

Osana seminaariohjelmaa nähdään Aalto-yliopiston alumnien töitä esittelevä SIXREX-kokonaisuus. Se esittelee kuusi erilaista kokonaiskonseptia, jotka laajentavat ymmärrystä muodista muun muassa performanssin, arkkitehtuurin ja yhteiskunnallisen kantaaottavuuden suuntiin. Esillä on Matti Liimataisen vaatteiden rakennussarjoja, jotka vaatteen käyttäjä voi kasata itse käsin, Maria Korkeilan punk-estetiikkaa, Kasia Gorniakin kehollisuuden performanssia, JUSLIN-MAUNULAn tilallista minimalismia, Alisa Närväsen ja Elina Peltosen yhteisprojekti ensaemblen tutkielmia kulttuurisista kohtaamisista ja kielellisestä ymmärryksestä sekä monialainen brändi SSSU by Sasu Kauppi.

”Nykysuunnittelijat toimivat luontevasti kansainvälisissä verkostoissa ja luovat aivan uudenlaista ammatillista yhteistyötä, yli rajojen. Muodin käsite laajenee”, sanoo Pirjo Hirvonen.

Fashion Wednesday: muoti ja materiaalisuus

Kiasmassa keskiviikkona 29.toukokuuta järjestettävä Fashion Wednesday tutkii muodin ja materiaalisuuden merkityksiä. Aalto-yliopiston muotisuunnittelun opiskelijoiden kokoelmista on kuratoitu installaatio, joka on nähtävillä klo 10–18. Kiasmassa esillä olevan Shoplifterin näyttelyn inspiroimaan keskustelutilaisuuteen voi osallistua klo 16-18.

Näytteillä olevissa mallistoissa ja näyttelyyn liittyvässä keskustelutilaisuudessa käsitellään muun muassa identiteettiä, maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä, vastuullisuusnäkökulmia kuten vaatteiden yhteiskäyttöä ja uusiomateriaaleja sekä uusia suunnittelu- ja valmistusmenetelmiä, esimerkiksi saumattomuutta.

”Aikamme on historian materialistisin, mutta materiaa arvostetaan vähän. Installaatio ja siihen liittyvä keskustelutilaisuus tarttuu tähän paradoksiin”, sanoo Aalto-yliopiston muodintutkimuksen professori ja näyttelyn kuraattori Annamari Vänskä.

Näytös19: aitiopaikka alan muutokseen

Fashion in Helsinki –tapahtuman kruununjalokivi on Näytös19, joka järjestetään keskiviikkona 29. toukokuuta klo 21.00 Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa. Tapahtuma on kasvanut yhdeksi kansainvälisesti arvostetuimmaksi opiskelijamuotinäytökseksi, ja catwalkilla nähdään Aalto-yliopiston valikoitujen opiskelijoiden mallistot. Muotinäytös on loppuunmyyty, mutta tapahtumaa on mahdollista seurata suoratoistona Yle Areenassa.

Fashion in Helsinki -viikon järjestävät yhteistyössä Aalto-yliopisto ja Juni Communication & Production.

Lisätietoja:

Molempiin seminaareihin on median edustajille avoin pääsy.

Muodin koulutusohjelma

Fashion Seminar

Fashion Wednesday

Näytös19

Fashion in Helsinki 24.–29. toukokuuta
Viikon aikana tapahtuu paljon: muun muassa Aalto-yliopiston opiskelijan Jim Bergströmin konsepti on nähtävissä DIESEL-brändin myymälän ikkunassa, osoitteessa Mannerheimintie 2. Tutustu koko muotiviikon ohjelmaan
www.fashioninhelsinki.com

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintäpäällikkö Sini Koskimies
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
p. 050 476 0694
sini.koskimies@aalto.fi

Kuvat

Juha Vehmaanperän mallisto Näytös18:ssa viime keväänä. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Juha Vehmaanperän mallisto Näytös18:ssa viime keväänä. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Lataa
Nimco Husseinin ja Julia Strandmanin mallisto Näytös18:ssa viime keväänä. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Nimco Husseinin ja Julia Strandmanin mallisto Näytös18:ssa viime keväänä. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto erottui edukseen kansallisissa ja kansainvälisissä arvioinneissa vuonna 202321.3.2024 13:41:01 EET | Tiedote

Aalto-yliopiston hallitus hyväksyi kokouksessaan 19.3.2024 hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2023. Vuonna 2023 Aalto-yliopisto erottui edukseen sekä kansallisissa että kansainvälisissä arvioinneissa ja yliopistovertailuissa. Keväällä yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman laatujärjestelmän auditoinnin ja sai arvion erinomainen kaikilta arviointialueilta. Aalto nousi Suomen ykköseksi kansainvälisen QS-rankingin kokonaisvertailussa ja oli koko maailmassa sijalla 109. Alakohtaisissa vertailuissa taide ja muotoilu oli sijalla 6 maailmassa. Times Higher Education arvioi Aalto-yliopiston maailman 53. kansainvälisimmäksi yliopistoksi ja maailman 40. parhaaksi nuoreksi (alle 50-vuotiaaksi) yliopistoksi. Suomen Akatemian vuosittaisessa Tieteen tila -arvioinnissa Aalto-yliopiston kaikki keskeiset tutkimusalat ylittävät julkaisutoimintansa vaikuttavuudessa top 10 -indikaattorilla arvioituna suomalaisten yliopistojen keskiarvon, ja

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye