Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä nimitettiin toiselle viisivuotiskaudelle

Jaa
Rehtori Ilkka Niemelä nimitettiin toiselle kaudelle 1.7.2022 alkaen. Kuva: Aalto-yliopisto / Jaakko Kahilaniemi.
Rehtori Ilkka Niemelä nimitettiin toiselle kaudelle 1.7.2022 alkaen. Kuva: Aalto-yliopisto / Jaakko Kahilaniemi.

Aalto-yliopiston hallitus nimitti professori, tekniikan tohtori Ilkka Niemelän Aalto-yliopiston rehtoriksi toiselle viisivuotiselle kaudelle, joka alkaa 1.7.2022. Niemelä on Aalto-yliopiston toinen rehtori, ja hän aloitti tehtävässään vuonna 2017.

Ilkka Niemelä toimi ennen rehtorikauttaan Aalto-yliopiston provostina vuodesta 2014 alkaen. Teknillisen korkeakoulun tietojenkäsittelytekniikan professoriksi hänet nimitettiin vuonna 2000, Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun dekaaniksi vuonna 2011 ja akateemisista asioista vastaavaksi vararehtoriksi ja rehtorin ensimmäiseksi varamieheksi vuonna 2012. Niemelä on toiminut myös kansainvälisissä tutkimustehtävissä Australiassa, Saksassa ja USA:ssa. Hänellä on useita akateemisia luottamustehtäviä.

Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtaja Mikko Kosonen toteaa: ”Rehtori Ilkka Niemelä on ensimmäisellä toimikaudellaan tehnyt loistavaa työtä Aalto-yliopiston kehittämiseksi ja hänessä yhdistyy harvinaisella tavalla kunnianhimoinen strateginen näkemys ja empaattisuus. Yliopistolla on nyt myös uusi strategia, jonka luomisessa Ilkka Niemelällä on ollut hyvin aktiivinen rooli tiiviissä yhteistyössä koko Aalto-yliopistoyhteisön kanssa. Haluamme hänen jatkavan strategian toteuttamista seuraavan viisivuotiskauden ajan.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mikko Kosonen
Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtaja
puh. 040 749 0622

Kuvat

Rehtori Ilkka Niemelä nimitettiin toiselle kaudelle 1.7.2022 alkaen. Kuva: Aalto-yliopisto / Jaakko Kahilaniemi.
Rehtori Ilkka Niemelä nimitettiin toiselle kaudelle 1.7.2022 alkaen. Kuva: Aalto-yliopisto / Jaakko Kahilaniemi.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopisto
Aalto-yliopisto
PL 18000
00076 AALTO

09 47001, viestinta@aalto.fihttp://aalto.fi

Aalto-yliopisto. Kohti parempaa maailmaa. Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Tunnistamme ja ratkaisemme yhteiskunnan suuria haasteita ja rakennamme innovatiivista tulevaisuutta. Yliopistossa on kuusi korkeakoulua, 12 000 opiskelijaa ja 400 professoria. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme