Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston taide ja muotoilu nousi jo maailman 6. parhaaksi

Jaa
Kaikkiaan kuusi Aallon alaa ylsi sadan parhaan joukkoon arvostetussa QS-vertailussa.
Kuva: Mika Huisman
Kuva: Mika Huisman

QS World University Rankings julkaisi vuoden 2021 alakohtaiset vertailut 3. maaliskuuta. Vertailuissa oli mukana 51 tieteenalaa 1 452 yliopistosta ympäri maailmaa.

Aalto-yliopiston taide ja muotoilu (art and design) nousi vertailussa yhden sijan viime vuodesta, maailman 6. parhaaksi. Vain kerran aiemmin suomalainen yliopisto on yltänyt yhtä korkealle QS:n historiassa.

”Olemme onnellisia tästä historiallisesta sijoituksesta, joka heijastaa pitkäjänteistä sitoutumistamme laadukkaaseen ja kansainväliseen työhön. Hienoa, että se on maailmalla huomattu. Haluan kiittää ja onnitella koko yhteisöämme!”, iloitsee Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Tuomas Auvinen.

Viime vuoden tapaan sadan parhaan joukkoon ylsivät Aallosta myös arkkitehtuuri ja rakennettu ympäristö (architecture and built environment), jonka sijoitus oli 42. ja liiketaloustiede ja johtaminen (business and management studies), joka oli sijalla 71. Sadan kovimman joukkoon harppasivat Aallosta tänä vuonna myös sijalle 96 noussut tietojärjestelmät (computer science & information systems), sijalle 79 noussut sähkötekniikka (engineering – electrical & electronic) ja sijalle 98 noussut materiaalitiede (materials science).

Parhaiten QS:n vertailussa pärjäsivät tänä vuonna MIT (Massachusetts Institute of Technology) ja Harvard, joissa molemmissa 12 alaa saavutti ykköspaikan.

QS:n alakohtaiset vertailut painottavat sekä yliopiston mainetta akateemisen maailman ja työnantajien keskuudessa että tutkimusjulkaisuja ja niiden keräämiä viittauksia. Näiden osatekijöiden merkitys tuloksessa vaihtelee eri aloilla.

QS World University Rankings vertailee myös yliopistoja kokonaisuudessaan. Edellisellä QS:n yleisranking-listalla Aalto oli sijalla 127.

Aalto-yliopisto on erikoistunut tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen, ja Aallolle relevanteimpia ovatkin ala- tai aihekohtaiset rankingit. Maailmassa on laskutavasta riippuen noin 17 000–22 000 yliopistoa.

QS World University Rankings by Subject 2021

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tuomas Auvinen
Dekaani, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
puh. 050 64848
dean-arts@aalto.fi

Kuvat

Kuva: Mika Huisman
Kuva: Mika Huisman
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye