Äänekosken Energia

Äänekosken Energia liittyy EcoEnergy SF:n biokaasulaitoksen käyttäjäksi

Jaa
Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren biotuotetehdaskokonaisuus Äänekoskella laajenee Äänekosken Energian liittyessä EcoEnergy SF:n biokaasulaitoksen käyttäjäksi. Äänekosken Energian uudistuvan jätevedenpuhdistuslaitoksen lietteet pääsevät jatkossa kompostoinnin sijaan biokaasun ja biopellettien raaka-aineeksi.

EcoEnergy SF:n uusi biokaasulaitos rakentuu parhaillaan Äänekoskella, laitos on käytössä ensi vuoden 2017 kevääseen mennessä. Biokaasulaitoksen mädätysprosessi hyödyntää selluteollisuuden/biotuotetehtaan jätevesilietteitä raaka-aineinaan. Äänekosken Energian kunnallinen jätevedenpuhdistuslaitos sijaitsee biokaasulaitoksen vieressä ja näin jätevesiliete pystytään helposti siirtämään jatkojalostukseen.

– Äänekosken Energia on sitoutunut vahvasti uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämiseen. Biokaasulaitoksen myötä voimme jatkossa mielekkäämmin huolehtia meiltä syntyvästä biohajoavasta lietteestä ja siitäkin syntyy energiaa, jota voidaan hyödyntää omalla paikkakunnalla. Paikallisena toimijana meille on merkitystä myös sillä, että biokaasulaitos on omalta osaltaan tarjoamassa työtä Äänekoskella, iloitsee Äänekosken Energian toimitusjohtaja Maarit Herranen.

– Cleantechin osalta erityisesti Waste-to-Energy-asioissa (jätteestä energiaa) tapahtuu tällä hetkellä Suomessakin paljon ja osana Metsä Groupin biotuotetehdaskokonaisuutta olemme kehityksen kärjessä. On ilahduttavaa olla luomassa kokonaisuutta, jossa sekä yksityiset että kunnalliset toimijat voivat olla huolehtimassa paikkakunnan biohajoavien lietteiden ja prosessien sivuvirtojen jatkojalostuksesta energiaksi, kertoo EcoEnergy SF:n toimitusjohtaja Tero Mäki.

Biokaasulaitoksen yhteyteen ja myöhemmin myös valtaväylän varrelle on tulossa biotankkausasemat, joista lietteestä prosessoitua ja jalostettua ajoneuvokaasua on tankattavissa paikallisen liikenteen käyttöön.

Lisätietoja antavat:

Maarit Herranen, toimitusjohtaja
Äänekosken Energia
puh. 050 5989 508

http://www.aanekoskenenergia.fi/

Tero Mäki, toimitusjohtaja
EcoEnergy SF
puh. 0400 789 831

http://www.ecoenergy-sf.fi/

Tietoja julkaisijasta

Äänekosken Energia
Äänekosken Energia
Kotakennääntie 31
44100 ÄÄNEKOSKI

Asiakaspalveluvaihde: 020 632 3800http://www.aane-energia.fi/fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Äänekosken Energia

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye