Kustannusosakeyhtiö Aula & Co

Äänikirjat mullistavat kirjamarkkinat – hittikirja Auschwitzin tatuoijan myynti äänikirjana moninkertainen

Jaa
Äänikirjat muodostavat jo merkittävän osan hittikirjojen myynnistä. Kevään menestysteos Auschwitzin tatuoija on myynyt moninkertaisesti äänikirjana painettuun kirjaan verrattuna.

Suomi lukee -tutkimuksen mukaan suomalaiset ostivat painettuja kirjoja kolme miljoonaa kappaletta vähemmän kuin vuonna 2013. Äänikirja on kuitenkin alkanut korvata perinteisen myynnin aukkoja. Kustannusosakeyhtiö Aula & Co:n tammikuun lopussa julkaisema Heather Morrisin kirja Auschwitzin tatuoija on myynyt monta kertaa enemmän äänikirjana kuin painettuna. Yhteensä kirjaa on myyty tähän mennessä jo yli 15 000 kappaletta.

BookBeatin Suomen liiketoiminnasta vastaava Sari Forsström uskoo, että äänikirjat ovat saavuttaneet erityisesti uusia lukijoita.
"Tilastojemme mukaan  suurin kuluttajaryhmä ovat 25-34-vuotiaat naiset. Tämä ryhmä on kirjojen ostotutkimuksissa ostanut kirjoja vähemmän kuin muut, vanhemmat, ikäluokat."

Äänikirjojen kuuntelutrendit ovat Forsströmin mukaan samanlaisia kuin muissa maissa. Tämä näkyy esimerkiksi Auschwitzin tatuoijan kuuntelutavoista. "Kirjaa aletaan meillä innokkaasti kuunnella heti suoraan (sitä ei siis niinkään tallenneta lukulistalle odottamaan) ja useimmat kuuntelevat sen loppuun. Siitä suuri myynti tulee: se on otteessaan pitävä kirja, joka kiinnostaa heti ja lähtökohtaisesti. Kirja on ollut iso menestys muissakin maissa, joten suomalaiset on tässä ihan samanlaisia kuin muut."

Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija on romaani tosielämän henkilöstä Lale Solokovista, joka päätyy toisen maailmansodan aikaa keskitysleirille. Hänestä tulee leirin tatuoija, jonka tehtävä on tatuoida vankinumerot leirille saapuvien käsivarsiin. Nopeasti Lale rakastuu erääseen naisvankiin Gitaan, ja heidän yhteiseksi tavoitteekseen tulee päästä keskitysleiriltä pois hengissä.

Kirjan oikeudet on myyty 43 maahan. Sen pohjalta kuvataan paraikaa minisarjaa, joka on tarkoitus esittää ensi tammikuussa, Auschwitzin vapautumisen 75-vuotispäivän tienoilla.

Lisätiedot
Äanikirjat: Sari Forsström / Business Development Manager BookBeat Suomi
sari.forsstrom@bookbeat.com  +358 50 3387293
Auschwitzin tatuoija: Kustannusosakeyhtiö Aula & Co, viestintäpäällikkö Nora Varjama, nora.varjama@aulakustannus.fi, puh. 050 547 6868
Kirjan lisätiedot ja iso kansikuva: http://aulakustannus.fi/kirja/auschwitzin-tatuoija

Auschwitzin tatuoijan Lale Sokolovin ja Gita Sokolovin kuva: https://www.dropbox.com/s/eomnkd360qfkoqp/Lale%20and%20Gita%20in%20snow.jpg?dl=0
Tilastotietoja ja lisää Suomi lukee -tutkimuksesta: https://kirjakauppaliitto.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Kalevankatu 34
00180 HELSINKI

info@aulakustannus.fihttps://aulakustannus.fi/

Aula & Co on kolme vuotta vanha laatukirjallisuuteen keskittyvä kustantamo. Julkaisemme romaaneja, lastenkirjoja ja tietokirjoja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co

Jenna Kostet kirjoitti kirjan noidaksi tuomitusta Valpuri Kinnistä16.2.2024 09:29:29 EET | Tiedote

Punainen noita on historiallisiin lähteisiin pohjautuva romaani parantajanaisesta, jota syytettiin noidaksi. Jenna Kostet on ennenkin kirjoittanut omapäisistä naisista. "Oikeudenkäyntipöytäkirjan lause 'Miksi minä sellaista kertoisin, jonka arvon herrat niin paremmin tietävät?' sai minut tarttumaan tarinaan. Siitä tuli vahva tuttuuden tunne", hän sanoo. Kirjan julkaisutilaisuus on lauantaina 2.3. Turussa.

Omakohtaisen perhetragediaromaanin kirjoittanut Kevin Chen Helsinki Litiin12.2.2024 08:45:00 EET | Tiedote

Kevin Chen on taiwanilainen kirjailija. Hänen maaliskuussa ilmestyvä romaaninsa Aavekaupunki kertoo vanhoillisen taiwanilaisperheen ainoasta pojasta, jolta odotetaan paljon, mutta jonka orastava homous saa vanhemmat pettymään. Kevin Chen esiintyy Helsinki Lit -tapahtumassa lauantaina 25.5. Keskustelemassa on mukana Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtaja Ville Blåfield. Helsinki Litin ohjelmisto julkistettiin viime viikolla, ja kaksipäiväiset liput ovat jo loppumassa.

Koira opettaa syvää yhteyttä – Sigrid Nunezin palkittu romaani Paras ystävä on ilmestynyt1.2.2024 12:54:58 EET | Tiedote

Sigrid Nunezin Paras ystävä on liikuttava tarina ihmisen ja koiran maagisesta yhteydestä. Se kertoo myös rakkaudesta, ystävyydestä ja parantumisesta. Nunez on muun muassa National Book Awardilla palkittu yhdysvaltalainen kirjailija. Hän ehti julkaista 20 teosta, ennen kuin Paras ystävä räjäytti kirjailijan suosion. Kirjan pohjalta on tekeillä ison budjetin elokuva.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye