Storytel Oy

Äänikirjat saavat oman palkinnon – ehdokkaat nyt julki

Jaa
Storytel palkitsee vuoden parhaat äänikirjat ja niiden lukijat Suomessa ensimmäistä kertaa järjestettävässä Storytel Awards -gaalassa maaliskuussa 2020. Yleisö saa äänestää suosikkejaan 13. joulukuuta saakka.

Storytel Awardsin ja Suuren äänikirjapalkinnon tavoitteena on edistää äänikirjamarkkinan kehitystä, jakaa kuuntelemisen iloa sekä tehdä tunnetuksi ammattitaitoisten tekijöiden merkitystä kuunteluelämyksen luomisessa.

”Perinteisiä kirjoja on palkittu jo pitkään, joten miksi emme antaisi tunnustusta myös äänikirjojen tekijöille”, sanoo Storytelin maajohtaja Mari Wärri.

Palkintoja jaetaan neljässä kategoriassa: kaunokirjat, jännitys ja dekkarit, tietokirjallisuus ja elämänkerrat sekä lasten -ja nuortenkirjallisuus. Kuhunkin kategoriaan on esivalittu Storytelin kuunnelluimpia ja parhaiten arvioituja äänikirjoja, joista yleisö saa äänestää suosikkejaan.

Äänestyksessä on mukana esimerkiksi Camilla Läckbergin kirjoittama ja Karolina Kudjoin lukema Kultahäkki, Heather Morrisin kirjoittama ja Markus Niemen lukema Auschwitzin tatuoija, Krista Putkonen-Örnin tulkitsema Michelle Obaman elämäkerta Minun tarinani sekä tubettaja Miklun kirjoittama ja tekijän itsensä lukema Paras kirja ikinä. Katso kaikki ehdokkaat täältä.

Yleisöäänten perusteella kunkin kategorian viisi eniten ääniä saanutta kirjaa menee palkintoraadin arvioitavaksi. Palkintoraadit julkistetaan joulukuun alussa. Suuri äänikirjapalkinto jaetaan kunkin kategorian voittajateoksen kirjoittajalle sekä äänikirjan lukijalle. Jos palkittava kirja on käännösteos, luovutetaan palkinto kirjailijan sijaan kääntäjälle.

Kirjallisuus valtavassa murroksessa

Perinteisten kirjojen myynti on edelleen laskussa, mutta äänikirjamarkkinat ovat kasvaneet räjähdysmäisesti erityisesti kolmen viime vuoden aikana. Kuluvan vuoden aikana sekä kappaleperusteinen ja euromääräinen äänikirjamyynti ovat kasvaneet Suomessa yli 140 prosenttia. Nousuun ovat vaikuttaneet erityisesti kasvava ja monipuolistuva äänikirjavalikoima sekä uudet palvelut ja palvelumuodot.

”Storytelin käyttäjät kuuntelevat äänikirjoja keskimäärin tunnin joka päivä, mikä kertoo siitä, että äänikirjoista on tullut monelle merkittävä osa ajankäyttöä. Äänikirja tuo kirjallisuuden sellaisiin tilanteisiin, missä sitä ei normaalisti voisi kuluttaa”, Wärri sanoo.

Kirjamarkkinan murros tulee muokkaamaan tulevaisuudessa tapaamme kirjoittaa ja luoda tarinoita. Jo nyt Storytel julkaisee kotimaisia ja käännettyjä Storytel Original -äänikirjasarjoja, joiden sisällöt on kirjoitettu suoraan kuunneltaviksi.

Vuonna 2016 Suomessa aloittaneella Storytelillä on maailmanlaajuisesti jo yli miljoona käyttäjää ja liiketoiminnan ennustetaan kasvavan tulevina vuosina 30–40 -prosentin vuosittaista kasvuvauhtia. Suomi on yksi nopeimmin kasvavista markkinoista.

Vuoden parhaiden äänikirjojen yleisöäänestys jatkuu 13. joulukuuta saakka. Palkinnot jaetaan ja voittajat julkistetaan Storytel Awards -gaalassa Helsingissä 26. maaliskuuta 2020. Klikkaa äänestykseen tästä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mari Wärri
maajohtaja, Storytel Finland Oy
puh. 040 827 6727
mari.warri@storytel.com

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Storytel Oy
Storytel Oy
Käenkuja 3Aa
00500 Helsinki

http://www.storytel.com

Storytel on yksi maailman johtavista äänikirjojen ja e-kirjojen suoratoistopalveluista, jonka visiona on tehdä maailmasta empaattisempi paikka tarinoiden kautta. Palvelu toimii älypuhelimelle tai tabletille ladattavan mobiilisovelluksen kautta ja antaa käyttäjälle mahdollisuuden nauttia tarinoista rajattomasti missä ja milloin vain. Suomessa Storytelin valikoima kattaa yli 300 000 ääni- ja e-kirjaa.

Paitsi digitaalinen kirjapalvelu Storytel on myös kasvava kustannuskonserni. Storytelin kustannustoiminta muodostuu useista kustantamoista, kuten Norstedts, Gummerus Kustannus, Massolit, StorySide, Aula & Co, Printz Publishing, People's Press, Rabén & Sjögren, B. Wahlströms ja Norstedts Kartor. Storytel julkaisee myös itse suoraan kuunneltaviksi kirjoitettuja Storytel Original -äänikirjoja, äänikirjasarjoja sekä podcasteja. Ruotsissa vuonna 2005 perustettu Storytel toimii tällä hetkellä yli 20 maassa ja sen pääkonttori on Tukholmassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Storytel Oy

Sisko Savonlahdelta Vastaa kysymykseen -niminen Storytel Original -haastattelusarja29.9.2021 13:54:46 EEST | Tiedote

Juuri uuden Kai minä halusin tätä -kirjansa julkaisseelta Sisko Savonlahdelta ilmestyy ääni- ja e-kirjapalvelu Storytelissä Vastaa kysymykseen -niminen haastattelusarja. Sarjassa suorapuheisina tunnetut suomalaiset vastaavat yllättäviin ja vähemmän yllättäviin kysymyksiin, jotka Sisko Savonlahti on löytänyt internetistä. Vastaa kysymykseen on Storytel Original -tuotanto ja kuunneltavissa vain Storytelissä.

Lucinda Rileyn Kadonnut sisar odotetusti Storytelin kesän kuunnelluin kirja - muut menestyjät yllättävät3.9.2021 11:43:40 EEST | Tiedote

Huippusuositun irlantilaiskirjailija Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjan seitsemäs osa nousi odotetusti Storytelin kesän kappalemääräisesti kuunnelluimmaksi kirjaksi. Kymmenestä kuunnelluimmasta kirjasta kuusi oli lastenkirjoja. Top 10:ssä nähtiin myös Storytel Original -julkaisu Sydänjää, jonka ovat kirjoittaneet Camilla Läckberg ja Alexander Karim.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye