Suomen Lasten Syöpäsäätiö Aamu

Äänitaiteilija Rudi Rokin ihmisherätyskello pirisee pienten potilaiden hyväksi

Jaa
Aamuherätys 2021 pysäyttää tärkeän asian äärelle. Teoksen takana on äänitaiteilija Rudi Rok, jonka taidokas ääniakrobatia luo illuusion pirisevästä ihmisherätyskellosta.

Sosiaaliseen mediaan, radioon ja ulkomainontaan jalkautuvan teoksen viesti on "On aika herätä" ja se kutsuu kokijansa mukaan Aamuherätyshaasteeseen kasvattamaan tietoisuutta lasten syövistä. 

“Lasten syövistä tiedetään edelleen liian vähän, eikä niistä keskustella riittävästi julkisuudessa. Siksi on aika herätä asian äärelle. Ja mikäpä sopivampi hetki kuin Kultanauhakuukausi eli kansainvälinen lasten syöpien tietoisuuskuukausi”, kommentoi Aamu Säätiön asiamies Laura Paasio.

Rudi Rokille oli luontevaa antaa äänensä Aamuherätys-teokselle. 

”Tähän kampanjaan mukaan lähtemistä ei tarvinnut pohtia. Mulle on merkityksellistä, kun voin antaa ääneni hyvään. Se että sain luoda näin tärkeän kampanjan herätyskellon äänen, on kunnia-asia", Rudi Rok kertoo. 

Myös vuosi sitten Aamuherätys 2020 -niminen teos pirisi taidemuseo Amos Rexin ikkunassa koko syyskuun eli kansainvälisen lasten syöpien tietoisuuskuukauden ajan.

Lähes joka toinen päivä lapsi sairastuu syöpään 

Suomessa sairastuu noin 150 alle 15-vuotiasta lasta vuosittain syöpään, ja edelleen joka viides lapsi menehtyy.

”Syövästä selvinneistä lapsista yli 60 prosenttia kärsii jossain elämän vaiheessa syövän tai syöpähoitojen aiheuttamista myöhäishaitoista, eivätkä pääse elämään tervettä aikuisuutta”, Laura Paasio sanoo

Aamu Säätiön tavoitteena on maailman paras syöpähoito, jotta kaikki sairastuneet lapset selviäisivät ja heillä olisi myös terve aikuisuus. Säätiö kerää varoja ja kohdistaa ne lasten syöpähoidon tutkimukseen ja kehitykseen.  

Aamuherätys 2021 on syntynyt Aamu Säätiön, markkinointikonserni N2:n sekä Rudi Rokin yhteistyönä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Laura Paasio
Asiamies, Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö

laura.paasio@aamusaatio.fi
050 597 0554

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Lasten Syöpäsäätiö Aamu
c/o Nordea Bank Oyj, Aleksanterinkatu 36
00020 Nordea

https://aamusaatio.fi/

Suomen lasten syöpäsäätiö Aamun tavoitteena on maailman paras syöpähoito, jotta kaikki sairastuneet lapset selviäisivät ja heillä olisi myös terve aikuisuus. Säätiö kerää varoja ja kohdistaa ne lasten syöpähoitojen suomalaiseen tutkimukseen ja kehitykseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Lasten Syöpäsäätiö Aamu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye