SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

ABC-asemalle voi nyt tilata puhelimen sovelluksella ruoan ennakkoon valmiiksi pöytään

Jaa

Suomen kesään kuuluvat yöttömät yöt, hyttyset ja matkailu kotimaassa. Reissuun on aina mukava lähteä, mutta matkaan saattaa tulla ikävä henkinen ja fyysinen mutka, kun nälkä alkaa kurnia vatsassa. Onneksi suomalaiseen maisemaan kuuluvat myös huoltoasemat. ABC-mobiilin uusi ruoan ennakkotilausmahdollisuus helpottaa erityisesti niiden 62 prosentin elämää, jotka kertovat ärsyyntyvänsä, jos ruokaa joutuu odottamaan liian kauan. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan lähes puolet on viimeisen vuoden aikana ruokaillut huoltoasemalla. ABC-ketjun kesäkuun alussa 2019 teettämään kyselytutkimukseen vastasi 1005 ajokortin omistavaa suomalaista.

Lomamatka-aika alkaa eikä ole kiire minnekään. Paitsi silloin, kun pitää saada ruokaa pöytään. ABC-ketjun kyselyn vastaajista 62 prosenttia kertookin, että ruoan odottaminen liian kauan aiheuttaa pinnan kiristymistä. Ruoka halutaan saada nopeasti ja ruokalista halutaan tietää etukäteen. Erityisesti matkailevat naiset arvostavat ennakkotietoja valikoimista.  

– Kyselymme vastaajista 64 prosenttia haluaa tietää tulevan pysähdyspaikan ruokalistan etukäteen. Lisäksi joka neljäs vastaaja toivoo mahdollisuutta sekä tilata että maksaa ruoat jo automatkalta ennakkoon. Uusi ABC-mobiilimme ruuan ennakkotilauspalvelu vastaa nimenomaan näihin toiveisiin. Näin asiakkaamme asiointikokemus voi alkaa jo matkalta, ABC:n ketjujohtaja Harri Tuomaala kertoo.

Älypuhelimesta tuli matkaravintola

ABC:n kyselyn vastaajista joka kolmas kertoo, että huoltoaseman mobiilisovelluksessa on tärkeää olla ominaisuus, jolla ruuan voi tilata ja maksaa ennakkoon. Nyt kilometrejäkään ei kerry turhaan, kun ABC-mobiili kertoo lähimmät ketjun ravintolat ja ohjaa matkailijat navigaattorilla perille. Myös matkaminuutit pysyvät kurissa, kun eväspysähdys voidaan suunnitella ennakkoon.

– Sovelluksellamme on jo aikaisemmin pystynyt tankkaamaan ja pesettämään auton. Nyt ABC-mobiili tekee älypuhelimesta myös ravintolan. Matkaaja voi rauhassa tilata ja maksaa oman annoksensa. Sen jälkeen sovellukselle kerrotaan arvioitu saapumisaika. Valitulle asemalle saavuttaessa voi mennä suoraan vapaaseen pöytään ja sovellukseen syötetään oman pöydän numero, jonka mukaan annos tuodaan pöytään. Ehkä ehditään juuri istuutua, kun lehtipihvi tai kanasalaatti saapuvat pöytään, Tuomaala sanoo.

Huoltoasemalta pitää löytyä ruokaa niin vauvalle kuin vaarillekin

Huoltoasemien ravintoloiden ruoka maistuu suomalaisille. ABC:n teettämän kyselyn vastaajista 77 prosenttia sanoo, että huoltoasemien ruoka on hyvää ja 74 prosenttia toteaa tarjonnan olevan monipuolista. Kaikista vastaajista 71 prosenttia kertoo, että lapset ansaitsevat erityishuomion, kun ruokalistoja suunnitellaan.

– Suomalaiset ovat melkoisen paikkauskollista kansaa. Kyselymme vastaajista 40 prosenttia kertoo, että tien päällä ruokailuun valitaan aina tietty ketju. Ruokapaikaksi valitaan mielellään juuri se tietty asema, josta on saatu hyvää ruokaa ja palvelua. Näin kertoo toimivansa vastaajista 71 prosenttia, ketjujohtajaTuomaala päättää.  

ABC-mobiili | Faktat

  • Ruoan ennakkotilaaminen onnistuu, kun ABC-mobiilisovelluksesta on ladattuna uusin versio. Sen saa ladattua sovelluskaupasta, jos sovelluksessa ei ole automaattipäivityksiä päällä.
  • Ruoan ennakkotilaaminen on mahdollista mobiililla joka päivä klo 10-22 välisenä aikana ABC-asemilla, joissa ruoan ennakkotilaaminen on käytössä. Tällä hetkellä palvelussa on mukana yli 50asemaa. Palveluun tulee lisää asemia mukaan vaiheittain.
  • Aseman tiedoissa on mainittu ”mobiilitilaus”, mikäli ruoan ennakkotilaaminen mobiilisti on mahdollista asemalla. Eteläisin paikka on Karjaa ja pohjoisin Tupos Limingassa.

ABC-ketjun teettämä kyselytutkimus toteutettiin ajokortin omistavien suomalaisten keskuudessa sähköisesti kesäkuussa 2019. Otanta suoritettiin kansallisesti edustavana kyseissä kohderyhmässä sukupuolen, iän ja alueen mukaan. Kyselyyn vastasi yhteensä 1005 ihmistä, joista 51 prosenttia oli miehiä ja 49 prosenttia naisia.

Lisätietoja:
ketjujohtaja, Harri Tuomaala, SOK ABC-ketju, puh. 040 032 2602, harri.tuomaala@sok.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

ABC on suomalainen palveluyritys, joka on osa S-ryhmää. Haluamme tarjota palveluita helposti ja nopeasti sekä matkailijoille että lähiseudulla asuville vuoden jokaisena päivänä. ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia sekä ABC CarWash -autopesupaikkoja. Ravintoloissamme käytämme 100 % kotimaisia liharaaka-aineita. Myymme vuosittain noin 10 miljoonaa ruoka-annosta ja 24 miljoonaa kuppia kahvia.  Palveluita kehitetään myös autoilevan asiakkaan sovellukseen ABC-mobiiliin, jossa ruoan ennakkotilaamisen lisäksi on jo saatavilla mobiilitankkaus ja -pesu. www.abcasemat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Ranskalaisbistro Frans & Amelien syyslistalla herkutellaan kurpitsakeitolla ja poronpaistilla – Maistelumenu kokoaa syksyn maut yhteen16.9.2019 08:00:00 EESTTiedote

Helsinkiläisen Frans & Amelien ja sen yhdeksän sisarravintolan syysmenu on lämpimien makujen juhlaa. Poronpaistin kanssa nautitaan herkkutattia ja lime-selleripyreetä, kananpojanrinnan kanssa punajuuricouscousia. Uuniomenapannukakku saa vierelleen kardemummasiirappia ja manteli-suklaamousse suolaista kinuskia. Uutena tarjoillaan listan maut yhteen kokoava, ystävän kanssa jaettava maistelumenu.

Peliala valtaa Prismat – ”Suositumpaa kuin jääkiekko”13.9.2019 08:00:00 EESTTiedote

Prisman käyttötavarakaupan syksyn suurin lanseeraus tuo upouudet Gaming-osastot myymälöihin. Yhdessä peliammattilaisten kanssa rakennettu pelikoneiden ja -tarvikkeiden valikoima on laajasti kaikkien saatavilla myymälöissä ja Prisma.fi-verkkokaupassa. Suomen tunnetuimpiin peliorganisaatioihin kuuluvan HAVU Gamingin ja Prisman yhteinen tavoite on kannustaa nuoria ympäri Suomen pelaamaan reilusti ja tyylillä.

Legendaarinen helsinkiläinen yökerho muuntui monipuoliseksi tapahtumatilaksi10.9.2019 08:00:00 EESTTiedote

Helsingin keskustassa sijaitsevassa Original Sokos Hotel Presidentissä avautuu syyskuussa uusi usean sadan hengen tapahtumatila Pressa Forum. Forum rakentui talossa vuodesta 1980 toimineen legendaarisen yökerhon tilalle. Yhdessä viereisen auditorion kanssa Pressa Forum tarjoaa nyt modernin ja monipuolisen näyttämön niin kokouksiin, seminaareihin, näyttelyihin, pikkujouluihin kuin juhlaillallisiin.

S-ryhmältä ensimmäisenä palvelu, joka kertoo ruokaostosten todellisen kotimaisuuden4.9.2019 07:00:00 EESTTiedote

Suomalaiset voivat seurata ensimmäistä kertaa yhdessä palvelussa ostamiensa ruokatuotteiden raaka-aineiden ja valmistuksen kotimaisuutta. S-ryhmän Omat ostot -palvelussa lokakuussa aukeava kotimaisuuslaskuri erottelee toisistaan raaka-aineiltaan ja valmistukseltaan kotimaiset tuotteet sekä Suomessa valmistetut tuotteet. Jatkossa kotimaisuudesta kertova Hyvää Suomesta -merkki löytyy myös kaikkien S-ruokakauppojen hyllynreunaetiketeistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme