SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

ABC Noutopöytä uudistuu – enemmän kalaa ja kasviksia

Jaa
ABC Noutopöydän antimia syövät joka vuosi miljoonat suomalaiset. Niinpä sen tarjonnan on vastattava ajan henkeä ja asiakkaiden muuttuvia mieltymyksiä. Helmikuun aikana noutopöydän valikoima uudistuu entistä kala- ja kasvispainotteisemmaksi.

– Asiakkaiden ruokailutottumukset muuttuvat ja sitä myöten myös ABC:n noutopöytää uudistetaan. Asiakkaat haluavat enemmän kalaa ja kasvisvaihtoehtoja, ja näitä tuomme lisää valikoimaan. Tämä on selkeä trendi, ja sitä myös asiakkaat ovat viestittäneet meille, kehitysjohtaja Marko Fonsen ABC-ketjusta kertoo.

ABC Noutopöydän uudistaminen tukee myös S-ryhmän mission, teemme yhdessä paremman paikan elää, tavoitteita. Yksi tavoite on, että koko S-ryhmä haluaa omalla tarjonnallaan edistää sekä terveellistä että ympäristötietoista syömistä.

S-ryhmän asiakasomistajien ostodata kertoo, että noutopöydän asiakaskäynneistä noin 70 prosenttia on miesten tekemiä ja yli 55-vuotiaiden osuus korostuu suhteessa kaikkiin ravintola-asiointeihin. Lisäksi ruokailijoista suuri osa melko harvoin asioivia, satunnaisia kävijöitä. Yhä monipuolisemman tarjonnan uskotaan palvelevan entistä laajempaa asiakaskuntaa ja tuovan uusia vakioasiakkaita noutopöydän äärelle.

– On muistettava, että listalla säilyvät myös tutut liharuuat, kuten kebab, lihapullat tai uunimakkara, koska ne ovat kaikkein suositumpia ruokiamme. Uudistuksella on pyritty mahdollistamaan entistä monipuolisempi ruokailukokemus, jossa kynnys kokeilla uusia vaihtoehtoja on mahdollisimman matala, tuotekehityspäällikkö Tommi Laakso painottaa.

Tuttuja kaloja ja kirjo kasviproteiineja

S-ryhmän marketeissa on panostettu jo parin vuoden ajan suomalaisen kalan myynnin kasvattamiseen ja tulokset ovat olleet erittäin hyviä. Myös ravintolapöytiin on luontevaa tuoda tuttuja kalaherkkuja. Niinpä uusina vaihtoehtoina ABC Noutopöydässä ovat muun muassa suomalaisille tutut muikku ja hauki.

– Kasvisruokien proteiinitarjontaa on puolestaan monipuolistettu tuomalla tarjolle muun muassa tofua, mifua, erilaisia papuja ja herneitä sekä muita kasviproteiinipitoisia tuotteita. Pääruokapöydän kasviproteiinituotteiden lisäksi tarjolla on edelleen runsas salaattipöytä, Tommi Laakso kertoo.

Myös muiden uusien raaka-aineiden myötä on pystytty huomioimaan erikoisruokavaliota noudattavien asiakkaiden tarpeet entistä paremmin.

Miljoonia taukoja tien päällä

Normaalina vuonna ABC:n noutopöydässä asioidaan noin viisi miljoonaa kertaa. Koska 65 prosenttia käynneistä tekee liikkuva asiakas, joka asuu kauempana kuin 20 kilometrin päässä asemalta, on taukojen laadulla merkitystä.

– Terveellisesti ja kevyesti syömällä voidaan pitää yllä hyvää vireystilaa, millä on myös liikenneturvallisuutta edistävä merkitys. Toki tauon mielekkyyttä ja virkistävyyttä lisää sekin, että voi valita itselle maistuvimmat taukoeväät monipuolisesta valikoimasta. ABC:n vitriinistä, a la cartesta ja noutopöydästä löytyy varmasti jokaiselle jotain, Marko Fonsen korostaa.

ABC Noutopöydässä asioidaan viikon varrella melko tasaisesti, mutta viikonloppua kohti mentäessä asiakasmäärä kasvaa normaaliaikoina tuhansilla käynneillä. Vuoden varrella suosittuja asiointiaikoja ovat kesäkuukaudet, muut lomakaudet ja juhlapyhät. Vuoden huipentuma on äitienpäivälounas: vuonna 2019 silloin myytiin yli 32 000 annosta.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: Marko Fonsén, ABC-ketjun kehitysjohtaja, marko.fonsen@sok.fi, p. 010 7680814

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

ABC on suomalainen huoltoasemaketju, joka on osa S-ryhmää. Haluamme tarjota palveluita helposti ja nopeasti sekä matkailijoille että lähiseudulla asuville vuoden jokaisena päivänä. ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia sekä ABC CarWash -autopesupaikkoja. Ravintoloissamme käytämme 100 % suomalaista lihaa. Myymme vuosittain yli 10 miljoonaa ruoka-annosta ja 24 miljoonaa kuppia kahvia. Palveluita kehitetään myös autoilevan asiakkaan sovellukseen ABC-mobiiliin, jossa saatavilla jo mobiilitankkaus ja -pesu. www.abcasemat.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Coop-tuotteita löytyy S-ryhmän myymälöistä jo yli 400 – Coop-simasta kevään hittituote?9.4.2024 07:30:00 EEST | Tiedote

Jo lähes neljäsosa entisistä Rainbow-tuotteista korvautuu kevään aikana laatu-hinta-suhteeltaan erinomaisilla Coop-tuotteilla S-ryhmän myymälöissä ja Coop-tuotesarjaan tuodaan jatkuvasti myös uusia tuotteita. Coop-tuotteita löytyy siis jo osapuilleen saman verran kuin mitä Xtra- tai Kotimaista-tuotesarjoihin kokonaisuudessaan kuuluu. Coopista kasvaa S-ryhmän selvästi laajin oma tuotesarja, johon tulee kuulumaan yli 1500 tuotetta.

Prisman data näyttää: Suomalaisten tapa grillata on murroksessa – nyt halutaan pitkää nautintoa8.4.2024 07:45:00 EEST | Tiedote

Koronavuosina suomalaiset panostivat kalliiden ja hienojen grillien ostamiseen, mutta nyt suunta on kääntynyt, kertoo Prisman tuore myyntidata. Tällä hetkellä suomalaiset hakevat grillauksesta uudella tavalla pitkäkestoisia elämyksiä, mistä kertoo muun muassa savustuslastujen ja erityisesti pitkään hauduttamiseen soveltuvien digitaalisten paistomittareiden myynnin merkittävä kasvu. Ylipäätänsä grillauksen lisävarusteisiin satsataan nyt uudella innolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye