ADAPRO

Adapro on Suomen ensimmäinen sertifioidusti hiilineutraali yritys

Jaa
Lehdistötiedote 10.08.2020. Projektitoiminnan kehittämistä ja ketteriä prosesseja asiakkailleen tuottavalle Adaprolle on ensimmäisenä suomalaisena yrityksenä myönnetty Climate Neutral Company -sertifikaatti. Sertifioinnin suoritti sveitsiläinen South Pole Carbon Asset Management Ltd. (South Pole), joka tunnetaan yhteistyöstään muun muassa yritysten Tetra Pak, SAP, PwC, SEB ja Coop kanssa. Adapron toiminta on vuoden 2020 alusta lähtien sertifioidusti hiilineutraalia.

Adapron hiilijalanjälki muodostuu matkustamisesta

”Aloitimme sertifioitumisprosessin South Polen kanssa vuonna 2019, jolloin koronapandemiasta ei tietysti ollut vielä tietoa. Olimme kuitenkin tuoneet etätoimintaa valmennuksiimme jo vuosien ajan, ja nyt näimme tässä mahdollisuuden paitsi tuottaa asiakkaillemme yhä joustavampaa palvelua, myös alkaa irtikytkeä toimintaamme hiilipäästöistä. Ja meillä oli etukäteen sellainen tuntuma, että suurin syntisäkki ei ollut se näkyvin, eli liimalaput, kynät ja fläppipaperit, vaikka osallistujat välillä niiden käyttöön huomiota kiinnittivätkin”, kertoo Adapron toimitusjohtaja Teppo Nurminen.

Osoittautuikin, että valmennuksien ja työpajojen aikana kulutetut paperit, ateriat ja IT-yhteydet vastasivat vain viittä (5) prosenttia yrityksen toiminnan aiheuttamista päästöistä. Työpaikalle ja valmennuksiin pääseminen tuotti hiilijalanjäljestä puolet ja oma toimisto kolmasosan.

Korona tarjoaa mahdollisuuden muutokseen

”Korona-aikana olemme luonnollisesti toteuttaneet virtuaalisesti aivan kaiken – ABC Projektijohtamismallin työpajoista lähtien – joten juuri nyt hiilijalanjälkemme on vuoteen 2019 nähden lähes 70 % pienempi. Hetkellisesti olemme siis selvästi negatiivisen puolella. Emme kuitenkaan enää aio palata vuoden 2019 tasolle, vaikka sen mukaisesti kompensoimmekin. Koko ajatushan on jalanjäljen suunnitelmallinen ja jatkuva pienentäminen, ja jäännösjalanjäljen kompensointi on vain se viimeinen askel tässä kokonaisuudessa. Jatkossa tarjoamme yhä enemmän mahdollisuuksia virtuaalisiin toteutuksiin, ja teemme yhä enemmän etätyötä muutenkin”, jatkaa Nurminen.

Kompensaatio kasvattaa maailman keuhkoja ja suojelee luonnon monimuotoisuutta

Adapron jäljelle jäävä jalanjälki kompensoidaan sijoittamalla Kongon demokraattisessa tasavallassa sijaitsevan Isangin sademetsäalueen suojelemiseen ja laajentamiseen paikallisia maanviljelyksen ja maankäytön menetelmiä kehittämällä. ”Isangin valitsimme siksi, että sademetsät ovat todistetusti toimiva hiilinielu, ja toisaalta siellä suojelutoiminta suoritetaan paikallisestikin kestävällä tavalla. Toiminta Isangissa on VCS CCBS -sertifioitu, eli hiilensidontakriteereiden lisäksi on huomioitu myös vaikutukset paikallisyhteisöihin sekä biodiversiteettiin.

Adapro:

https://www.adapro.fi/

South Pole Carbon Credits programme:
https://www.southpole.com/sustainability-solutions/carbon-credits

Isangi Forest Conservation (Democratic Republic of Congo):
https://a.southpole.com/public/media/301701/1701.pdf

CCBS (Climate, Community & Biodiversity Standards):
https://verra.org/project/ccb-program/

Yhteyshenkilöt

Teppo Nurminen 040-550 4806


teppo.nurminen@adapro.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ADAPRO
ADAPRO
Metsänneidonkuja 6
02130 ESPOO

https://www.adapro.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye