Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Adventin avaus tuo joulun Ruiskumestarin taloon

Jaa
Tiernapojat, posetiivisävelmät ja askartelut tuovat joulunajan Ruiskumestarin taloon adventtisunnuntaina 3.12. klo 12–15. Joulun tuoksuja voi nuuhkia ja vanhan ajan joulukoristeluita ihailla aina loppiaiseen asti.
Ruiskumestarin talossa vietetään tunnelmallista joulua. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo
Ruiskumestarin talossa vietetään tunnelmallista joulua. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

Ruiskumestarin talossa eletään joulunaikaa 1800-luvun tapaan ensimmäisestä adventtisunnuntaista loppiaiseen asti. Kantakaupungin vanhimman puisen asuintalon kotoisassa keittiössä tuoksuvat mausteet, kamarin klaffipiirongilla on salaperäisiä, lakalla sinetöityjä paketteja, ikkunalla kukoistaa hyasintti ja pikkuisen salin pöydällä on pikkuleivin koristettu joulukuusi. 

Ensimmäisenä adventtisunnuntaina 3.12.2017 klo 12–15 Ruiskumestarin talossa alkaa vanhanajan joulunodotus. Joulunalusajan avaa klo 12 toimittaja Mirja Pyykkö Kruununhaan asukasyhdistyksen puolesta. Heti sen jälkeen laulavat Hämäläis-Osakunnan Laulajien tiernapojat, jotka esiintyvät myös klo 13. Posetiivi soi kadulla joulun säveliä. Sivurakennuksen kamarissa askarrellaan helppoja, nostalgisia joulukuusenkoristeita aitojen 1800-luvun ohjeiden mukaan.

Ruiskumestarin talon joulutunnelmaan voi eläytyä 3.–21.12.2017 ke–pe klo 13–18 ja la–su klo 11–17 sekä 27.12.2017–7.1.2018 ke–su klo 11–17.

Joulun alla askarrellaan vanhanajan kuusenkoristeita

Joulukuusi vakiintui 1800-luvun jälkipuolella Helsingin säätyläiskotien joulutavaksi. Kuusi koristeltiin joka vuosi itse askarrelluin koristein. Kolmena lauantaina 25.11., 9.12. ja 16.12. aina klo 14 ruiskumestarin kamarissa askarrellaan helppoja, nostalgisia joulukuusenkoristeita aitojen 1800-luvun ohjeiden mukaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

tuottaja Jere Jäppinen, Helsingin kaupunginmuseo, 050 3255 440, jere.jappinen@hel.fi

Kuvat

Ruiskumestarin talossa vietetään tunnelmallista joulua. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo
Ruiskumestarin talossa vietetään tunnelmallista joulua. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo
Lataa
Vaatimattoman puutalon pikkuisessa salissa on muodikas trumpettisohva ja komea pietarilainen kirjoituslipasto. Kuva: Maija Astikainen
Vaatimattoman puutalon pikkuisessa salissa on muodikas trumpettisohva ja komea pietarilainen kirjoituslipasto. Kuva: Maija Astikainen
Lataa
Ruiskumestarin talo sijaitsee Kruununhaan kivikaupungin kätköissä. Kuva: Maija Astikainen
Ruiskumestarin talo sijaitsee Kruununhaan kivikaupungin kätköissä. Kuva: Maija Astikainen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika

Ruiskumestarin talo

Kruununhaan jyhkeiden kivilinnojen kätköissä sijaitsee pieni keltainen puutalo, Ruiskumestarin talo. Se valmistui vuonna 1818 ja on kantakaupungin vanhin paikallaan säilynyt puurakennus. Ruiskumestarina toiminut Alexander Wickholm osti talon 1859 vaimonsa Erikan ja perheen kolmen lapsen kodiksi. Talon huoneet on entisöity ja sisustettu perunkirjoista saatujen tietojen pohjalta kuvaamaan varakkaan pikkuvirkamiesperheen elämää. Ruiskumestarin taloon on aina vapaa pääsy.

Ruiskumestarin talo on osa Helsingin kaupunginmuseota. Samaan organisaatioon kuuluvat myös Hakasalmen huvilaTyöväenasuntomuseo ja Ratikkamuseo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye