Suomen Vuokranantajat ry

Aikeet yksityisten vuokranantajien kurmuuttamisesta tuntuvat järjettömiltä

Jaa
Asuntosijoittajia ja vuokranantajia hämmentää tieto siitä, että Rinteen hallitus selvittää mahdollisuutta uudistaa asuntosijoittamisen verotusta siten, että laissa rajoitetaan oikeutta vähentää yhtiölainan lyhennyksen osuus vuokratuotosta.
Vuokrien vuosinousu 2010-luvulla. Myös yksityisten asuntosijoittajien rooli asuntomarkkinoilla on samaan aikaan ollut merkittävä. Kuva: Tilastokeskus.
Vuokrien vuosinousu 2010-luvulla. Myös yksityisten asuntosijoittajien rooli asuntomarkkinoilla on samaan aikaan ollut merkittävä. Kuva: Tilastokeskus.

”Tuntuu erikoiselta, että hallitus haluaisi rankaista yksityisiä vuokranantajia yhtiölainaosuuden vähentämisestä. Ymmärrän halun hillitä velkaantumista, mutta vähennysoikeuden poistaminen on siihen väärä keino”, sanoo Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva

”Taloyhtiöiden kautta velkaantumista voidaan rajoittaa paljon tehokkaammin ja järkevämmin rajaamalla yhtiölainoille esimerkiksi 60 %:n katto ja säätämällä lyhennysvapaille maksimipituus”, Koro-Kanerva ehdottaa. 

Kiinteistöliiton tekemän tuoreen selvityksen mukaan taloyhtiöt lyhentävät lainojaan verrattain nopeasti niin uudiskohteissa kuin vanhoissa kohteissa. Lisäksi usean vuoden ajan jatkunut asuntoyhteisöjen uusien lainojen euromääräinen kasvu on tasoittunut. Asuntoyhteisöt nostivat 0,4 miljardin euron edestä lainoja huhtikuussa 2019, mikä on lähes viidenneksen vähemmän kuin vuotta aiemmin. Jos ennusteiden mukaisesti rakentaminen vähenee samaa tahtia, vähenevät myös nostetut taloyhtiölainat.

”Vähennysoikeuteen puuttuminen asettaisi asuntosijoittamisen verotuksellisesti entistä huonompaan asemaan muihin sijoitusmuotoihin nähden. Arvopaperisijoittajilla on vakuutuskuoret ja osakesäästötili tulossa, yhtiöllä on kevennetyt osingot, yrittäjillä yrittäjävähennys, metsätalouden harjoittajilla on metsävähennys, metsän verovapaa myynti lapselle sekä myös metsälahjavähennys. Sijoitusmuotoja pitäisi arvioida neutraalisti”, Koro-Kanerva painottaa.

Sijoittajakysynnällä on ollut asuntomarkkinoihin erittäin positiivinen vaikutus. Se on maltillistanut hintojen ja vuokrien nousua. Sijoittajakysynnän väheneminen tarkoittaisi siis sitä, että asuntojen hinnat ja vuokrat lähtisivät jälleen voimakkaaseen nousuun kasvavissa kaupungeissa.

”Hallitusohjelmassa on kuitenkin hyvin huomioitu, että toimivilla vuokramarkkinoilla tarvitaan myös yksityisiä toimijoita. Yksityiset vuokranantajat ovat keskeinen osa toimivaa markkinaa, koska he omistavat noin 60 prosenttia kaikista vapaarahoitteisista vuokra-asunnoista”, Koro-Kanerva huomauttaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vuokrien vuosinousu 2010-luvulla. Myös yksityisten asuntosijoittajien rooli asuntomarkkinoilla on samaan aikaan ollut merkittävä. Kuva: Tilastokeskus.
Vuokrien vuosinousu 2010-luvulla. Myös yksityisten asuntosijoittajien rooli asuntomarkkinoilla on samaan aikaan ollut merkittävä. Kuva: Tilastokeskus.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö, joka tekee vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 18 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Tuoreissa vuokratilastoissa näkyy vahvasti pääkaupunkiseudun ylitarjonta, samalla muussa maassa vuokrat nousevat huomattavasti enemmän18.4.2024 08:59:17 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2024 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat vuodentakaisesta koko maassa 1,4 prosenttia. Vuokrien vuosimuutos oli pääkaupunkiseudulla maltillisesti positiivinen (0,4 %) jatkaen eron tekemistä muuhun Suomeen (+2,1 %). Pääkaupunkiseudulla ainoastaan kolmioiden vuokrat nousivat, mutta muutoin muun maan vuokrakehitys jättää pääkaupunkiseudun yhä vahvemmin taakseen, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Vuokranantajan veroilmoituksen aika – muista ilmoittaa pienetkin vuokratulot ja varo Airbnb-sudenkuoppaa26.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Verohallinnon tilastojen mukaan vuokratuloja saa yli 370 000 suomalaista. Esitäytettyjä veroilmoituksia lähetetään parhaillaan kaikille tulonsaajille. Ilmoituksen tiedot vuokratuloista perustuvat joko edellisen vuoden tietoihin tai verovelvollisen itse aiemmin ilmoittamiin tietoihin. Vuokratulojen ilmoittamisen kanssa onkin syytä olla huolellinen vuosittain, sillä pienetkin muutokset on ilmoitettava. Myös lyhytaikaisen vuokrauksen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä se saattaa vaikuttaa oman asunnon myyntivoiton verovapauteen, Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah muistuttaa.

Vuokralainen, varo: luvaton remontti voi johtaa isoon laskuun20.3.2024 10:57:28 EET | Tiedote

Uusimmat oikeustapaukset muistuttavat ikävällä tavalla siitä, kuinka keväinen remonttikuume voi käydä vuokralaiselle kalliiksi. Vaasan hovioikeus tuomitsi 22.11.2023 vuokralaisen maksamaan asunnossa luvattomasti tekemistään muutostöistä lähes 18 000 euroa ja sen päälle vielä vuokranantajan yli 30 000 euron suuruiset oikeudenkäyntikulut. Tapauksessa vuokralainen oli ilman vuokranantajan lupaa vaihtanut asunnon lattian ja remontoinut keittiötä. Muun muassa sähkö- ja putkitöihin liittyneet puutteellisuudet ja niistä aiheutuneet turvallisuus- ja vahinkoriskit oikeuttivat vuokranantajan uusimaan remontin vuokralaisen piikkiin.

Tuore katsaus paljastaa: vuokramarkkinoilla koronan jälkeen kaksi isoa muutosta5.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Suomen Vuokranantajat on yhteistyössä Vuokraovi.comin kanssa analysoinut vuokra-asuntomarkkinoiden kehitystä. Vuokra-asuntojen kysyntä on ennätystasolla, mutta samaan aikaan vuokra-asunnoista on ylitarjontaa etenkin pääkaupunkiseudulla. Vuosi 2023 jatkoi koronapandemian jälkeistä kehitystä – vuokrien nousu vauhdittui ja vuokra-asuntojen markkinointiaikojen lyhentyivät. Vuokra-asuntojen ylitarjonta ei kosketa koko maata.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye