Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Aikuisten harrastukset voivat jatkua Pohjois-Pohjanmaalla 17.5. alkaen

Jaa
Alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui käsittelemään alueen koronatilannekuvaa tiistaina 11.5. Pohjois-Pohjanmaa on edelleen perustasolla, Oulu vielä kiihtymisvaiheessa. Suosituksia puretaan vähitellen.

Pohjois-Pohjanmaan aikuisväestö pääsee jälleen ryhmäharrastusten pariin ensi viikosta lähtien. Alueellinen koordinaatioryhmä linjasi, että 18-vuotta täyttäneiden ryhmäharrastustoiminta voi alueella jatkua maanantaista 17.5. alkaen. Alle 18-vuotiaiden harrastustoimintaa koskevat suositukset on purettu jo aikaisemmin.

Ryhmä totesi, tartuntojen ilmaantuvuus on kääntynyt laskuun ja tilanne kehittyy alueella muutoinkin hyvään suuntaan. Tartuntojen jäljitys toimii hyvin ja tartuntaketjut saadaan hyvin hallintaan. Epidemia ei ole kuitenkaan vielä ohi, sillä pieniä tartuntaryppäitä havaitaan edelleen. 

”Vaikka kehityssuunta on oikea, esimerkiksi alueen sairaaloissa kevään aikana havaitut tartuntaketjut kertovat, että varovaisuutta yhä tarvitaan. Etenemme suositusten purkamisessa maltillisesti ja yksi kerrallaan, jotta pystymme seuraamaan purkutoimien vaikutusta epidemiatilanteeseen”, koordinaatioryhmän puheenjohtaja, OYSin johtajaylilääkäri Juha Korpelainen kertoo.

Kokoontumisrajoitukset kevenevät asteittain

Ryhmäharrastustoimintaa koskevan suosituksen purkamisen lisäksi ryhmä keskusteli alueella voimassa olevista kokoontumisrajoituksista.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätöksen mukaisesti Pohjois-Pohjanmaalla sallitaan 20 henkilön kokoontumiset 23.5.2021 saakka ja 50 henkilön kokoontumiset ajalla 24.5.-31.5.2021. Näitäkin rajoja suuremmat kokoontumiset ovat mahdollisia erityisjärjestelyin, muun muassa lohkoja käyttäen. Koska Oulun kaupungin tilanne poikkeaa muusta maakunnasta, on kaupunki tehnyt kokoontumisrajoituksista aluehallintoviraston päätöstä tiukemman päätöksen.

Alueellinen koordinaatioryhmä ei tämän viikon kokouksessaan suositellut näihin rajoituksiin muutoksia, vaan tilannetta tarkastellaan ryhmän kokoontuessa seuraavan kerran tiistaina 18.5.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Korpelainen, johtajaylilääkäri, PPSHP. Puh. 0400 834 541, juha.korpelainen@ppshp.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
PL 10
90029 POHDE

https://www.pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye