Business Tampere

airBalticin suorat yhteydet Tampere-Pirkkalasta maailmalle ovat käynnistyneet – yhteyksien avaaminen on pitkäjänteisen yhteistyön tulos

Jaa
Toukokuun alusta alkaen Tampere-Pirkkalan lentoasema on kansainvälisempi kuin koskaan ennen. Tampereelta lennetään suorin lennoin 11 eurooppalaiseen kaupunkiin, joista on sujuvat jatkoyhteydet kaikkialle maailmaan lentoyhtiöiden verkostoyhteistyön kautta.

Tampere-Pirkkalasta operoi yhteensä neljä lentoyhtiötä: SAS, Ryanair, Finnair ja toukokuun alusta kotikenttänsä Tampereelle sijoittanut airBaltic. Kotikentän virallisia avajaisia juhlitaan maanantaina 2.5. Reittiyhtiöiden lisäksi kentältä operoi omia lomalentojaan matkatoimisto TUI. Laajat lentoyhteydet eivät ole itsestäänselvyys. Niiden eteen on Business Tampereessa tehty töitä useiden vuosien ajan yhdessä eri toimijoiden kanssa. 

Neuvotteluja lentoyhtiöiden kanssa on käyty pitkäjänteisesti ja käydään edelleen. airBalticin päätös sijoittaa kotikenttä Tampere-Pirkkalaan on todellinen huipentuma, jonka toteutumista kohti on tehty määrätietoisesti työtä jo vuosien ajan, kertoo Harri Ojala, investointien ja kansainvälisen toiminnan johtaja Business Tampereesta. 

Monipuoliset yhteydet Tampere-Pirkkalasta tukevat entisestään Suomen vetovoimaisimman kaupunkiseudun kasvua ja kehitystä ja edistävät alueen sekä sen yritysten tunnettuutta myös maailmalla. Erinomaiset liikenneyhteydet kaupunkiin eri puolilta Suomea, Nokia Arenan mukanaan tuomat supertapahtumat ja erittäin elinvoimainen liike-elämä tekevät lentoasemasta houkuttelevan. 

Tampere on nyt ensi kertaa saavutettavissa mistä tahansa päin maailmaa vain yhden lennon vaihdon kautta. Euroopan tärkeimmät lentoliikenteen hub-asemat Frankfurt, Kööpenhamina ja Amsterdam tarjoavat ainutlaatuiset vaihtoyhteydet airBalticin kumppaniverkoston kautta mm. Lufthansan, SAS:n ja KLM:n reittiverkostoissa”, kertoo Marja Aalto, lentoliikenteen erityisasiantuntija Visit Tampereesta. 

Paikalliselle elinkeinoelämälle toimivilla yhteyksillä on mittaamaton merkitys, ja ne edistävät isolla harppauksella alueen yritysten kansainvälistymistä ja yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että lentoyhteydet nyt paranevat merkittävästi ja kannustavat yrityksiä taas lähtemään maailmalle, kertoo vaikuttamisen, edunvalvonnan ja kansainvälisten asioiden johtaja Markus Sjölund Tampereen kauppakamarista.  

Lentojen varaustilanne näyttää tällä hetkellä hyvältä, mutta tilaa on vielä. Monipuolinen yhteysvalikoima ja pienen kentän edut tarjoavat mahdollisuuksia jokaiselle niin vapaa-ajan kuin liikematkustuksen tarpeisiin. Kaikkien toimijoiden yhteisenä toiveena on, että mahdollisimman moni ottaisi Tampere-Pirkkalan yhteydet ensisijaiseksi lentovaihtoehdokseen, jotta kotikenttä kasvaa ja kehittyy myös tulevaisuudessa.  

Tampereen kaupunkiseudulla on nyt erinomaiset mahdollisuudet matkustaa helposti ja nopeasti maailmalle, kun airBaltic avaa kertaheitolla seitsemän suoraa lentoreittiä Keski-Eurooppaan ja perustaa lentokentällemme tukikohtansa. Muutama vuosi sitten toteutetun investointiohjelmamme ansiosta lentoaseman kapasiteettia on nostettu, liikennöintiedellytyksiä kehitetty ja ympäristövaikutuksia vähennetty. Tampere-Pirkkalan lentoasemalta on mukavaa ja sujuvaa lähteä matkalle, kertoo lentoasemayhtiö Finavian Keski- ja Itä-Suomen aluejohtaja ja Tampere-Pirkkalan lentoasemapäällikkö Mari Nurminen.  

Lisätiedot:

Harri Ojala
+358 40 762 3784
harri.ojala@businesstampere.com

Marja Aalto
+358 40 631 9211
marja.aalto@visittampere.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Business Tampere
Business Tampere
Kelloportinkatu 1 B
33100 Tampere

http://www.businesstampere.fi

Business Tampere on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö, jonka tehtävä on edistää investointeja sekä luoda paras ympäristö yritystoiminnalle. Yhtiön toimintaa ohjaa Tampereen kaupunkiseudun elinkeinostrategia. Rakennetaan uutta Tampereen seutua. Yhdessä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Business Tampere

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye