Aivoliitto ry

Aivojen asialla -tunnustuspalkinto Kansalaisopistojen liitolle

Jaa
Aivoliitto ry:n Aivojen asialla -tunnustuspalkinnon saa vuonna 2020 Kansalaisopistojen liitto ry (KoL). Kansalaisopistojen liitto on mahdollistanut Juttu-tupa-kurssien järjestämisen henkilöille, joilla on kielellinen erityisvaikeus, afasia. Tunnustus luovutetaan Puhevammaisten viikolla 9.10.2020.

Aivoliitto kiittää Kansalaisopistojen liittoa hyvästä yhteistyöstä Juttu-tupa-kurssien toiminnan laajentamiseksi ja kehittämiseksi. Juttu-tuvissa toteutuu hyvin KoL:n ajatus uuden oppimisen ilosta ja tavoitteesta tasa-arvoiseen itsensä kehittämiseen. Opistot ympäri Suomen tarjoavat tällä hetkellä lähes neljällesadalle juttutupalaiselle kokemuksen siitä, että kommunikoinnin haasteista huolimatta he ovat osa yhteiskuntaa ja pääsevät harrastamaan siellä, missä kaikki muutkin kokoontuvat.

”Vaikka jokaisella Juttu-tupa-kurssia järjestävällä opistolla on omia käytänteitään, niin KoL:n toiminnanjohtajan Jaana Nuottasen antama kokonaiskuva opistojen tilanteesta on auttanut meitä Aivoliitossa kehittämään Juttu-tupa-toimintaa realistisen näkökulman pohjalta”, Pirjo Laine Aivoliiton Juttu-tupa-verkoston vastaava suunnittelija toteaa.

Juttu-tuvat ovat olleet osa opistojen kurssivalikoimaa yli kymmenen vuoden ajan. Toiminta lähti liikkeelle kolmesta kurssista ja on vuosien saatossa kasvanut Suomen laajuiseksi kymmenien kurssien verkostoksi.

Aivojen asialla -tunnustuspalkinto jaossa kahdeksatta kertaa

Aivoliitto ry myöntää vuosittain Aivojen asialla -tunnustuspalkinnon henkilölle, työryhmälle tai teolle, joka edistää merkittävästi joko aivoterveyttä tai puheen ja kielen ja aivoverenkiertohäiriöiden hoitoa ja kuntoutusta.

Aivojen asialla -palkinnon ovat aikaisempina vuosina saaneet Seinäjoen keskussairaalan neurologian toimintayksikkö vuonna 2015 ja Niilo Mäki Instituutti vuonna 2016. Vuonna 2017 juhlittiin 40-vuotiasta Aivoliittoa, jonka kunniaksi palkinto jaettiin neljä kertaa. Palkinnon saivat ET-lehti, Suomen Puheterapeuttiliitto, toimittaja Kaj Kunnas ja eduskunnan AVH-ryhmä. Vuonna 2018 palkinnon sai Pikku Kakkonen ja vuonna 2019 Heureka.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Juttu-tupa-verkoston vastaava suunnittelija
Pirjo Laine,p. 050 597 7663
pirjo.laine@aivoliitto.fi


Toiminnanjohtaja
Jaana Nuottanen p. 040 741 0641
jaana.nuottanen@kansalaisopistojenliitto.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aivoliitto ry
Aivoliitto ry
Suvilinnantie 2
20900 TURKU

02 2138 200, info@aivoliitto.fihttp://www.aivoliitto.fi

Aivoliiton pidemmän aikavälin tavoite on, että kaikki Suomessa asuvat voivat elää mielekästä ja merkityksellistä elämää – mahdollisesta diagnoosista, vammasta tai sairaudesta huolimatta. Aivoliitto tarjoaa apua, tukea ja mahdollisuuden toimia kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ihmisten aivoterveydestä ja hyvinvoinnista ja erityisesti henkilöille, joilla on kehityksellinen kielihäiriö tai jotka ovat sairastaneet aivoverenkiertohäiriön (AVH) sekä heidän läheisilleen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aivoliitto ry

Kännykän käytön vähentämisellä tähdätään parempaan aivoterveyteen Arabian peruskoulussa25.8.2023 08:48:25 EEST | Tiedote

Arabian peruskoulu Helsingissä on aloittanut pilottiyhteistyön Aivoliiton koordinoiman kansallisen aivoterveysohjelman, Lastensuojelun Keskusliiton sekä Itä-Suomen yliopiston kanssa. Yhteistyön tavoitteena on oppilaiden hyvinvoinnin ja aivoterveyden tukeminen muun muassa kännykän käytön vähentämisen kautta. — Koulussa oppitunneilla rajoitetaan puhelimen käyttöä ja välitunneilla tarjotaan vaihtoehtoista, ilman puhelinta toteutettavaa tekemistä, toteaa Arabian peruskoulun rehtori Mari Suokas-Laaksonen. Yhteistyö alkoi elokuun 2023 lopussa koko koulun vanhempainillalla, jossa tarjottiin tietoa lasten ja nuorten aivojen kehittymisestä ja aivojen suojelun merkityksestä. Älypuhelinten lisääntynyt käyttö sekä jo esillä olo häiritsee tutkitusti lasten ja nuorten keskittymistä ja vaikeuttaa oppimista sekä kuormittaa aivoja. — Tunnesäätely ja pitkäjänteisyyden vahvistuminen ovat lapsilla ja nuorilla vasta kehittymässä. Aivot eivät pysty käsittelemään sitä määrää informaatiota ja välitöntä palkit

Kansallisen aivoterveysohjelman asiantuntijat: Suomessa asuvien aivot tarvitsevat lisää yhteisöllisyyttä, unta ja aivoergonomisia ympäristöjä23.11.2022 16:00:00 EET | Tiedote

Monitieteellinen asiantuntijaryhmä on määritellyt keskeisimmät tavoitteet kaikkien Suomessa asuvien aivoterveyden edistämiselle. Jos aivojen toiminta huomioitaisiin paremmin, yhteiskunnassa lisääntyneet loppuun palaminen ja keskittymättömyys vähenisivät ja toisaalta yleinen terveys ja hyvinvointi lisääntyisivät.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye