Aivoliitto ry

Aivoliitto muistuttaa: AVH voi sattua myös kesällä

Jaa
Aivoliitto muistuttaa kesän kynnyksellä aivoverenkiertohäiriöiden oireista. AVH voi sattua lomalla, etätöissä, kotona tai mökillä. Tärkeintä silloin on, että joku tunnistaa AVH-oireet ja soittaa hätänumeroon 112. Nopea hoitoon pääsy on hoidon tuloksen kannalta ratkaisevan tärkeää.

Vuosittain Suomessa sairastaa aivoverenkiertohäiriön 25 000 suomalaista. Aivoliitto suosittelee, että kaikki palauttaisivat mieleen AVH:n oireet niin, että he tarpeen vaatiessa osaisivat auttaa itseään tai sairastunutta. Hän ei välttämättä itse pysty soittamaan apua, eikä ehkä edes ymmärrä oireidensa vakavuutta.

Aivoverenkiertohäiriöistä aivoinfarktin oireet ovat sammaltava puhe, roikkuva suupieli, usein toisen puolen raajoihin ilmaantuvat halvausoireet ja näköhäiriöt. Aivoverenvuotoon voi myös liittyä kova, yhtäkkinen päänsärky. Ainoa oikea AVH:n ensiapu on soittaa heti hätänumeroon 112.

Aivoliiton asiantuntijalääkäri Mika Koskinen kertoo, että koronapandemian aikana terveydenhuollossa on kannettu huolta siitä, että AVH-oireisiin jätetään hakematta apua poikkeusolojen vuoksi. Päivystykseen saatetaan ehkä vieläkin jättää hakeutumatta siinä pelossa, että sairaalasta voisi saada koronatartunnan. Tämä uhka on kuitenkin pieni, kun taas AVH-oireiden tutkimatta jättäminen on aina todellinen riski.

−Aivoverenkiertohäiriö ei ole koskaan kiireetön asia, ei edes ohimenevä TIA-kohtaus. AVH:n hoito ei yksinkertaisesti voi odottaa paria kuukautta. Silloin on myöhäistä, Mika Koskinen tähdentää.

Vastasairastuneiden akuuttikuntoutus toimii Mika Koskisen mukaan täysin normaalisti. Myös lähikuntoutuksessa ollaan vähitellen palaamassa normaaliin. Se ei ikävä kyllä tarkoita kuntoutusta kaikille, sillä edelleen vain pieni osa heistä, jotka tarvitsevat moniammatillista AVH-kuntoutusta, saa sitä.  

Koskisesta terveydenhuollossa on otettu koronan takia samanlainen digiloikka kuin vaikkapa kouluissa. Kun AVH-kuntoutusta ei ole voitu antaa lähikuntoutuksena, on ollut pakko keksiä muita keinoja.

− Olen esimerkiksi laatinut kuntoutussuunnitelmia etävastaanottojen perusteella, ja homma on toiminut tosi hyvin. Nämä työtavat toivottavasti jäävät pysyviksi. Pitkään on tiedetty, että uutta tekniikkaa olisi järkevää hyödyntää enemmän. Lopullinen sysäys on kuitenkin puuttunut.

Alkukesää kotona ja ehkä vielä eristyksissä viettäville AVH-kuntoutujille Mika Koskinen lähettää terveisiä, että omasta fyysisestä kunnosta kannattaa huolehtia. Jos tutut jumpat ja salivuorot ovat tauolla, keinoja liikkua kyllä on.

− Hyödynnetään nyt kaikki parhaamme mukaan mahdollisuutta liikkua ulkona ja luonnossa. Hyvän kunnon ja virkeän mielen merkitys vain kasvaa, jos joudumme syksyllä uuteen koronatilanteeseen ja -rajoituksiin, Koskinen toteaa.

Yhteyshenkilöt

Tiedotteen lähetti viestintäsuunnittelija Liisa Koivula, liisa.koivula@aivoliitto.fi, p. 050 5689 263

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aivoliitto ry
Aivoliitto ry
Suvilinnantie 2
20900 TURKU

02 2138 200, info@aivoliitto.fihttp://www.aivoliitto.fi

Aivoliiton pidemmän aikavälin tavoite on, että kaikki Suomessa asuvat voivat elää mielekästä ja merkityksellistä elämää – mahdollisesta diagnoosista, vammasta tai sairaudesta huolimatta. Aivoliitto tarjoaa apua, tukea ja mahdollisuuden toimia kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ihmisten aivoterveydestä ja hyvinvoinnista ja erityisesti henkilöille, joilla on kehityksellinen kielihäiriö tai jotka ovat sairastaneet aivoverenkiertohäiriön (AVH) sekä heidän läheisilleen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aivoliitto ry

Kännykän käytön vähentämisellä tähdätään parempaan aivoterveyteen Arabian peruskoulussa25.8.2023 08:48:25 EEST | Tiedote

Arabian peruskoulu Helsingissä on aloittanut pilottiyhteistyön Aivoliiton koordinoiman kansallisen aivoterveysohjelman, Lastensuojelun Keskusliiton sekä Itä-Suomen yliopiston kanssa. Yhteistyön tavoitteena on oppilaiden hyvinvoinnin ja aivoterveyden tukeminen muun muassa kännykän käytön vähentämisen kautta. — Koulussa oppitunneilla rajoitetaan puhelimen käyttöä ja välitunneilla tarjotaan vaihtoehtoista, ilman puhelinta toteutettavaa tekemistä, toteaa Arabian peruskoulun rehtori Mari Suokas-Laaksonen. Yhteistyö alkoi elokuun 2023 lopussa koko koulun vanhempainillalla, jossa tarjottiin tietoa lasten ja nuorten aivojen kehittymisestä ja aivojen suojelun merkityksestä. Älypuhelinten lisääntynyt käyttö sekä jo esillä olo häiritsee tutkitusti lasten ja nuorten keskittymistä ja vaikeuttaa oppimista sekä kuormittaa aivoja. — Tunnesäätely ja pitkäjänteisyyden vahvistuminen ovat lapsilla ja nuorilla vasta kehittymässä. Aivot eivät pysty käsittelemään sitä määrää informaatiota ja välitöntä palkit

Kansallisen aivoterveysohjelman asiantuntijat: Suomessa asuvien aivot tarvitsevat lisää yhteisöllisyyttä, unta ja aivoergonomisia ympäristöjä23.11.2022 16:00:00 EET | Tiedote

Monitieteellinen asiantuntijaryhmä on määritellyt keskeisimmät tavoitteet kaikkien Suomessa asuvien aivoterveyden edistämiselle. Jos aivojen toiminta huomioitaisiin paremmin, yhteiskunnassa lisääntyneet loppuun palaminen ja keskittymättömyys vähenisivät ja toisaalta yleinen terveys ja hyvinvointi lisääntyisivät.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye