Aalto-yliopisto

Aivomittausten mukaan lasten keskittymiskyky kärsii hälyssä aikuisia enemmän

Jaa
Tuore aivotutkimus vertasi cocktailkutsuilmiötä aikuisten ja lasten välillä. Tarkoituksena on ymmärtää, miten lapset selviytyvät hälyisissä kasvu- ja oppimisympäristöissä.
Kuva: Jean-Marc Bodson, Erasme.
Kuva: Jean-Marc Bodson, Erasme.

Aalto-yliopiston ja belgialaisen Erasme-sairaalan neurotieteilijät tutkivat aikuisilla ja lapsilla niin sanottua cocktailkutsuilmiötä eli kykyä keskittyä yhteen puhujaan taustahälyssä. Lapsilla aivotoiminta seurasi puhujan ääntä huonommin kuin aikuisilla, erityisesti taustahälyn voimakkuuden kasvaessa.

”Hälyisässä ympäristössä, kuten meluisassa luokkahuoneessa, lasten kyky keskittää huomionsa opettajaan häiriintyy, ja se taas voi vaikuttaa oppimistuloksiin”, Aalto-yliopiston senioritutkija Veikko Jousmäki sanoo.

Arvostetussa Journal of Neuroscience -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa verrattiin aikuisia ja 6–9-vuotiaita lapsia. Aivotoimintaa seurattiin magnetoenkefalografialla (MEG) samalla, kun tutkittavat seurasivat yhtä puhujaa taustahälyn keskeltä. Taustahäly koostui toisten puhujien tarinoista ja sen voimakkuutta muunneltiin kokeen eri osissa.

Jos ympäristössä ei ole hälyä, keskittymiskyky säilyy sekä aikuisilla että lapsilla. Jos taustahälyä lisätään, aikuinen pystyy edelleen seuraamaan puhetta, mutta lapsella tarkkaavaisuus heikkenee melko nopeasti.

Tutkimuksen mukaan kyky keskittyä yhteen äänivirtaan taustahälyn keskellä kehittyy iän myötä. Kouluiässä lasten on vielä vaikea valikoida tarkkailtavaa puhetta taustahälyn seasta. Aivomittaukset tukevat aikaisempaa havaintoa siitä, että lasten on vaikea ymmärtää puhetta meluisissa ympäristöissä.

”MEG-mittauksen avulla näimme puhujan puheen rytmin ohjaavan kuulijan kuuloaivokuoren toimintaa. Kun taustahälyä lisättiin, aikuisten aivot pystyivät seuraamaan puhetta yhtenäisenä äänivirtana, kun taas lapsilla puheen seuraaminen häiriintyi herkästi”, Jousmäki kertoo.

Tutkimus on jatkoa tutkimussarjalle, jossa aluksi kehitettiin aivotoiminnan ja äänivirran väliseen koherenssiin perustuva menetelmä luonnollisen puheen synnyttämien aivotapahtumien mittaamiseen. Jo vuonna 2013 Aalto-yliopiston ja Erasme-sairaalan tutkijaryhmä osoitti, kuinka terveen ihmisen kuuloaivokuori reagoi puheen eri rytmeihin. Menetelmää on sittemmin sovellettu myös autismikirjon häiriöistä kärsivillä henkilöillä.

”Seuraavaksi tavoitteena on etsiä uusia keinoja auttaa lapsia selviytymään hälyisissä kasvu- ja oppimisympäristöissä”, Jousmäki sanoo.

Jousmäen lisäksi tutkimuksessa oli mukana akateemikko Riitta Hari Aalto-yliopiston taiteen laitokselta.

Linkki julkaisuun

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikko Jousmäki
Senioritutkija, dosentti
Aalto-yliopisto
veikko.jousmaki@aalto.fi
puh. 0400 952 525

Kuvat

Kuva: Jean-Marc Bodson, Erasme.
Kuva: Jean-Marc Bodson, Erasme.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto erottui edukseen kansallisissa ja kansainvälisissä arvioinneissa vuonna 202321.3.2024 13:41:01 EET | Tiedote

Aalto-yliopiston hallitus hyväksyi kokouksessaan 19.3.2024 hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2023. Vuonna 2023 Aalto-yliopisto erottui edukseen sekä kansallisissa että kansainvälisissä arvioinneissa ja yliopistovertailuissa. Keväällä yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman laatujärjestelmän auditoinnin ja sai arvion erinomainen kaikilta arviointialueilta. Aalto nousi Suomen ykköseksi kansainvälisen QS-rankingin kokonaisvertailussa ja oli koko maailmassa sijalla 109. Alakohtaisissa vertailuissa taide ja muotoilu oli sijalla 6 maailmassa. Times Higher Education arvioi Aalto-yliopiston maailman 53. kansainvälisimmäksi yliopistoksi ja maailman 40. parhaaksi nuoreksi (alle 50-vuotiaaksi) yliopistoksi. Suomen Akatemian vuosittaisessa Tieteen tila -arvioinnissa Aalto-yliopiston kaikki keskeiset tutkimusalat ylittävät julkaisutoimintansa vaikuttavuudessa top 10 -indikaattorilla arvioituna suomalaisten yliopistojen keskiarvon, ja

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye