Oulun yliopisto

Aivoterveyden tutkimus ja yhteistyö tiivistyy Pohjois-Suomessa – Oulu Brain & Mind aloitti toimintansa

Jaa
Kansallisen neurokeskuksen Oulu Brain & Mind -alueverkoston toiminta on käynnistynyt Oulussa. Oulun yliopiston ja Oulun yliopistollisen sairaalan perustaman verkoston keskeisimpänä tavoitteena on lisätä yhteistyötä yliopisto-, sairaala- ja yritysmaailmojen välillä sekä tuoda tunnetuksi pohjoissuomalaista neurologian alan tutkimusta. Työtä tehdään rakentamalla tutkijoiden, yritysten ja muiden toimijoiden verkostoa niin alueellisesti kuin kansallisestikin.
Aluepäällikkö Irja Kärkkäinen ja professori Juha Veijola. Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen
Aluepäällikkö Irja Kärkkäinen ja professori Juha Veijola. Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen

Verkoston johtoryhmän puheenjohtajana toimii Kansallisen neurokeskuksen entinen johtaja Mikael von und zu Fraunberg, joka aloitti vuoden alussa uusissa tehtävissään Oulun yliopiston neurokirurgian professorina ja Oulun yliopistollisen sairaalan neurokirurgian ylilääkärinä. Verkoston toiminnassa on mukana lisäksi laaja joukko alan tutkijoita, psykiatrian ylilääkäri ja psykiatrian professori, tutkimus- ja arviointiylilääkäri sekä neuroradiologian professori.

”Aivosairauksien ja mielenterveyshäiriöiden yhteiskunnallinen kustannustaakka on valtava, arviolta jopa 11 miljardia euroa vuodessa. Myös väestön ikääntyminen lisää sairauksien ilmaantuvuutta, joten tarve uusille ennaltaehkäisy- ja hoitomuodoille on ilmeinen. Suomalainen neuroalojen tutkimus on korkealaatuista, ja yhdessä tekemällä meillä on kaikki mahdollisuudet käänteentekeviin ratkaisuihin”, Mikael von und zu Fraunberg toteaa.

Fraunbergin tavoitteena on laajentaa aiempaa tutkimustaan selkäydinstimulaation ja muun neuromodulaation vaikutuksesta kroonisen neuropaattisen kivun hoitona ja perustaa tutkimuskonsortio, johon kuuluvat Oulun ja Kuopion yliopistolliset sairaalat sekä Oulun ja Itä-Suomen yliopistot.

Oulu Brain & Mind -verkoston aluepäällikkönä toimii KTM Irja Kärkkäinen. ”Käytännössä aluepäällikön työ pitää sisällään aivotutkimukseen linkittyvien tapahtumien järjestämistä, verkostotyötä alueellisesti ja kansallisesti, yrityksille suunnattujen palvelujen tarjoamista sekä pitkäjänteistä yhteistyötä alan tutkijoiden ja yritysten kanssa. Toiminnan perimmäisenä tavoitteena on edistää parempaa aivoterveyttä ja tukea uusien hoitomuotojen kehittämistä aivosairauksiin”, Kärkkäinen kertoo.

Kansallinen neurokeskus on yhteistyöverkosto, joka luo uuden toimintaympäristön tutkijoille ja sidosryhmille sekä parantaa neuro- ja aivosairauksiin liittyvän tutkimuksen näkyvyyttä ja tiedon saatavuutta. Keskukseen kuuluu seitsemän suomalaista yliopistoa ja viisi sairaanhoitopiiriä. Toimintaa koordinoi Itä-Suomen yliopiston yhteydessä toimiva koordinaatioyksikkö. Kansallisen neurokeskuksen johtoryhmän puheenjohtajana toimii Itä-Suomen yliopiston professori Reetta Kälviäinen. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin edustajana johtoryhmässä toimii psykiatrian professori Juha Veijola ja Oulun yliopiston edustajana professori Mikael von und zu Fraunberg, neurologian professori Anne Remeksen siirryttyä Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaanin tehtävään.

Kansallisen neurokeskuksen kokoama koko Suomen kattava tutkijatietokanta kaikista neuroalojen tutkijoista tuo näkyväksi Suomessa tehtävää neurotieteiden tutkimusta sekä helpottaa uusien yhteistyökumppaneiden löytämistä. Tietokanta on julkaistu osoitteissa:

https://neurocenterfinland.fi/tutkijahaku/ 
https://neurocenterfinland.fi/en/researcherdatabase/ 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aluepäällikkö Irja Kärkkäinen, Oulu Brain & Mind
Kansallinen neurokeskus ja Oulun yliopisto
Puh. 050 471 23 55
irja.karkkainen@oulu.fi


Professori Mikael von und zu Fraunberg
Oulun yliopisto ja Oulun yliopistollinen sairaala
mikael.fraunberg@ppshp.fi

Kuvat

Aluepäällikkö Irja Kärkkäinen ja professori Juha Veijola. Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen
Aluepäällikkö Irja Kärkkäinen ja professori Juha Veijola. Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen
Lataa
Professori Mikael von und zu Fraunberg. Kuva: Kansallinen neurokeskus
Professori Mikael von und zu Fraunberg. Kuva: Kansallinen neurokeskus
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin johtoryhmä Suomeen ensi kertaa 22.–24.4. – tiedotusvälineet tervetulleita tapaamaan johtoryhmän jäseniä17.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (eng. International Astronomical Union, IAU) on yksi vanhimmista ja suurimmista ammattitieteilijöiden unioneista. Sen johtoryhmä kokoontuu ensi kertaa historiassaan Suomessa; Helsingissä ja Rovaniemellä. Oulun yliopiston isännöimä kokous on merkittävä hetki suomalaiselle tähtitieteelle ja maailmanlaajuiselle yhteistyölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye