Akava ry

Akava: Ammattikorkeakoulujen pääomittamisen uusi malli on tervetullut

Jaa

Akava pitää ammattikorkeakoulujen pääomittamisen vastinrahamallia erittäin tarpeellisena ja tervetulleena uudistuksena. – Ammattikorkeakoulut ovat olleet pitkään paitsiossa korkeakoulujen varainkeruussa ja odottanet muutosta tilanteeseen, toteaa Akavan kehityspäällikkö Kristiina Kokko.

Uusi malli, josta talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti tänään, antaa lisää eväitä ammattikorkeakoulujen varainkeruuseen. Valtio pääomittaa ammattikorkeakouluja suhteessa näiden keräämään yksityiseen pääomaan yhteensä 24 miljoonalla eurolla vuonna 2018.

– Odotan, että uudistus tiivistää ammattikorkeakoulujen työelämäsuhteita entisestään ja avaa uusia rahoituskanavia tulevaisuudessa, Kokko sanoo.

– Uudistuksen edellytyksenä olevaa rahankeräyslakia muutettiin jo aiemmin siten, että ammattikorkeakoulut saivat mahdollisuuden kerätä varoja yleishyödylliseen toimintaan. Uudistus on edellyttänyt usean hallinnonalan muutoshalukkuutta ja positiivista tahtotilaa, Kokko kiittelee.

Kun ammattikorkeakouluihin on viime vuosikymmenen ajan kohdistunut monia muutos- ja resurssipaineita, tällainen myönteinen signaali on Kokon mukaan hyvin tervetullut.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry
Rautatieläisenkatu 6
00520 HELSINKI

http://www.akava.fi

Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

Toinen aktiivimalli ei ole tarpeen, omaehtoinen työnhaku liitettävä nykyiseen malliin12.1.2018 10:13Tiedote

Akava esittää, että työttömyysturvaan suunniteltua toista aktiivimallia ei toteuteta, vaan sen olennaisin osa eli omaehtoinen työnhaku sisällytetään nykyiseen aktiivimalliin. Lakia aktiivimallista tulee muuttaa niin, että omaehtoisella työnhaulla voi välttyä työttömyysturvan alenemiselta. Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee lakiesitystä omatoimisesta työnhaun mallista, ns. toista aktiivimallia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme