Akava ry

Akava esittää kotitalousvähennyksen kehittämistä

Jaa

Akava ehdottaa, että kotitalousvähennyksen käyttömahdollisuuksia laajennetaan työllisyyden tukemiseksi ja palvelumarkkinoiden tukemiseksi. Akava esittää, että vähennyksen enimmäismäärä korotetaan 4 500 euroon ja korvausosuus nostetaan 60 prosenttiin. Lisäksi omavastuuosuus tulisi poistaa.

– Kotitalousvähennyksen laajentamisella olisi monia myönteisiä vaikutuksia. Laajempi vähennys tukisi työllisyyttä ja vahvistaisi palveluiden markkinoita. Harmaata taloutta voidaan torjua muun muassa laajentamalla kotitalousvähennystä, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

Fjäder nostaa esiin, että Marinin hallitus päätti budjettiriihessään syyskuussa 2020, että kotitalousvähennyksen laajentamisesta päätetään kehysriihessä.

– Katsomme Akavassa, että kehysriihessä tulee päättää kotitalousvähennysjärjestelmän kehittämisestä. Tämä työ jatkuisi syksyn 2021 budjettiriihessä, Fjäder sanoo.

Kotitalousvähennystä voidaan kasvattaa kolmella tavalla. Sen enimmäismäärää voidaan nostaa, kasvattaa työkustannusten vähennyskelpoista osuutta ja/tai pienentää omavastuuosuutta.

– Ehdotuksemme on, että kotitalousvähennyksen enimmäismäärä korotetaan 4 500 euroon. Nykyisin enimmäismäärä on 2 250 euroa. Esitämme lisäksi, että korvausosuutta kasvatettaisiin 60 prosenttiin nykyisestä 40 prosentista. Omavastuuosuus olisi mielestämme syytä poistaa, jolloin pienistäkin korjaustöistä voisi saada vähennyksen. Nykyään omavastuuosuus on 100 euroa, jatkaa Fjäder.


Tutustu Akava Works -artikkeleihin

Kotitalousvähennys työllistää 

Kotitalousvähennykseen oikeuttavien palveluiden ostaminen ja vähennyksen taso – mitä sanovat akavalaiset?

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

Työterveyshuoltoon pätevöitymisen kustannukset osaksi koulutusjärjestelmän kustannuksia19.4.2021 12:01:09 EEST | Tiedote

Allekirjoittaneet järjestöt esittävät yhdessä, että työterveyshuoltoon pätevöittävän koulutuksen kustannusten maksurasitus tulee siirtää työnantajalta ja opintojen suorittajalta osaksi koulutusjärjestelmän kustannuksia. Työterveyshuoltolaki edellyttää työterveyshuollon ammattihenkilöiltä ja asiantuntijalta vähintään 15 opintopisteen laajuista työterveyshuoltoon pätevöittävää koulutusta kahden vuoden kuluessa siitä, kun hän siirtyy työterveyshuollon tehtäviin.

Opiskelija- ja nuorisojärjestöt vaativat: Työuupuneen toimeentulo on turvattava sairausloman aikana myös ilman mielenterveysdiagnoosia19.4.2021 10:10:55 EEST | Tiedote

Työuupumus ja mielenterveyden oireilu yleistyvät yhä niin että niistä voidaan puhua lähes kansantautina. Työuupumuksesta toipuminen ja paluu työelämään on pitkä ja vaikea prosessi. Toimeentulon turvaaminen aiheuttaa monilla huolia toipumisen aikana. Ehdotamme sairauspäivärahakäytäntöihin muutosta, jolla turvataan toimeentulo työuupumuksesta aiheutuvan sairausloman aikana.

Akava, Upseeriliitto ja Päällystöliitto: Sotilaiden työssäjaksamisen ongelmat korjattava Puolustusvoimissa16.4.2021 06:32:25 EEST | Tiedote

Akava, Upseeriliitto ja Päällystöliitto nostavat esille tuoreen kyselyn tulokset, jotka kertovat palautumisen riittämättömyydestä Puolustusvoimien henkilökunnan joukossa. Upseeriliiton ja Päällystöliiton jäsenkyselyn tulokset osoittavat, että mahdollisuudet palautua erityisesti sotilaallisen harjoituksen tai meripalvelun jälkeen ovat puutteelliset ja pitkät työsidonnaisuusjaksot ovat kuormittavia.

Akava Works -selvitys: kotitalousvähennystä käytetään kaikissa tuloluokissa7.4.2021 11:00:20 EEST | Tiedote

Akava Works selvitti kotitalousvähennyksen käyttöä Verohallinnon ja Tilastokeskuksen tilastojen pohjalta sekä kyselyllä, jossa kartoitettiin akavalaisten kokemuksia. Noin puolet vastanneista kertoi ostavansa kotitalousvähennykseen oikeuttavia palveluita, koska vähennys alentaa niiden hintaa. Enemmistö korjaus- ja siivouspalveluiden käyttäjistä kertoi, että kotitalousvähennyksen poistaminen vähentäisi heidän palveluostojaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme