Akava ry

Akava hyväksyy työmarkkinakeskusjärjestöjen esityksen maan hallitukselle työllisyyden, toimeentulon ja yritystoiminnan turvaamiseksi

Jaa
Työmarkkinajärjestöt ovat valmistelleet maan hallituksen pyynnöstä nopealla aikataululla poikkeustilanteeseen liittyviä toimenpiteitä ja työlainsäädännön muutoksia. Akavan hallitus käsitteli esitystä ja koronaviruksesta aiheutunutta kriisiä ylimääräisessä kokouksessaan.

– Akavan hallitus hyväksyi esityksen määräaikaisista tarvittavista toimista. Järjestöt ovat yhdessä tehneet esityksen maan hallitukselle, joka jatkaa lainsäädännön valmistelua ja käyttöönottoa mahdollisimman nopeasti, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

– Vetoan vahvasti, että yhteiskuntavastuuta kannetaan poikkeuksellisen laajasti. Tässä tilanteessa olisi hyvä, että yrityksissä mietitään esimerkiksi osinkojen maksun keskeyttämistä ja niiden ohjaamista yritysten talouden vahvistamiseen ja työpaikkojen säilyttämiseen. Nyt on tehtävä kaikkemme ja osakkeenomistajien olisi myös osallistuttava, Fjäder jatkaa.    

Taloustilanne synkkenee nopeasti

– Olemme jo taantumassa. Pandemia uhkaa tänä vuonna johtaa 4–5 prosentin suuruiseen kokonaistuotannon supistumiseen. Ajat ovat niin epätavalliset, että ne vaativat nopeita ja ennennäkemättömiä toimia. Se on ainoa keino jarruttaa työttömyyden nousua ja terveiden yritysten ajautumista konkursseihin. Tämä koskettaa jokaista suomalaista, sanoo Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen.

Työtä tehdään poikkeusoloissa

Koronaviruksesta aiheutunut kriisi ja käytössä olevat poikkeustoimet vaikuttavat laajasti yhteiskuntaan. Akavan hallitus korostaa että, suomalaisten on pidettävä huolta ja tuettava toisiaan. Monien alojen työntekijät jatkavat työtään poikkeusoloista huolimatta, jotta yhteiskunta toimii mahdollisimman sujuvasti.

– Poliisi turvaa suomalaisten turvallisuutta kaikkina aikoina, myös poikkeusoloissa. Suomalaiset ovat ymmärtäneet hyvin tilanteen vakavuuden. Nyt on tärkeää noudattaa ohjeita ja säilyttää maltti, jotta pystymme keskittämään voimavarat kriittisimpiin tehtäviin, sanoo Suomen Poliisijärjestöjen Liitto SPJL:n puheenjohtaja Jonne Rinne.

– Lääkärit ja terveydenhuollon henkilökunta ovat valmiina hoitamaan tämänkin epidemian. Ammattilaisten osaaminen ja suojavarusteet ovat kunnossa. Uusi, raju virus osoittaa myös lääketieteellisen tutkimuksen merkityksen. Laboratoriotestit, viruslääkkeet ja rokote ovat intensiivisen tutkimuksen kohteena, jatkaa Suomen Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki.

– Yhteiskunnan toiminnan turvaamiseksi on näissä poikkeusoloissa varmistettava opiskelun jatkuminen. Nuorimpien ja haavoittuvimpien on oltava yhteisen huolenpitomme keskiössä. Koko opetusväki käyttää kaikki voimavaransa ja luovuutensa, jotta tämä onnistuu. Varhaiskasvatuksen opettajat turvaavat osaltaan yhteiskunnan toimintojen kannalta aivan välttämättömimpien alojen henkilöstön työssä käymisen eli myös he ovat välttämättömintä henkilöstöä. Osoitetaan kaikki nyt yhteisöllisyyttä, myötäelämistä ja kunnioitusta kaikkia puolestamme toimivia kohtaan, lisää Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.

– Ylemmät toimihenkilöt työskentelevät useissa yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittisissä tehtävissä ja toimialoilla. Nyt on tärkeintä turvata henkilöstön työkyky ja yritysten toiminnan jatkuvuus ja sopia laajasti etätöiden tekemisestä kaikissa niissä töissä, joissa se suinkin on mahdollista. Lisäksi työehtosopimukset mahdollistavat varsin laajojen yrityskohtaisten joustojen käyttämisen paikallisesti sopien, sanoo Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtaja Teemu Hankamäki.

Tutustu työmarkkinajärjestöjen esitykseen

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

SAK, Akava ja STTK: Aikuiskoulutustuelle ei onnistuttu luomaan korvaavaa mallia11.4.2024 16:34:25 EEST | Tiedote

Palkansaajajärjestöt SAK, Akava ja STTK jättivät eriävän mielipiteen työuran aikaista jatkuvaa oppimista kehittävän työryhmän loppuraporttiin, joka julkaistiin tänään 11. huhtikuuta. Järjestöt eivät kannata opintotukeen tai lainaan perustuvaa mallia aikuiskoulutustuen tilalle. Aikuiskoulutustuen lakkauttamisen ja mahdollisten uusien etuusmallien käyttöönoton väliin on muodostumassa katkos, joka vaarantaa osaavan työvoiman saatavuuden monilla yhteiskunnan kriittisillä aloilla. Järjestöjen tekemiä esityksiä ei ole hyväksytty työryhmän ehdotuksiksi.

Akava: Luottamus talouteen ja työmarkkinoihin pitää palauttaa kehysriiheen mennessä9.4.2024 12:53:05 EEST | Tiedote

Akava korostaa, että maan hallituksen pitää nopeasti pyrkiä purkamaan työmarkkinoiden kriisi ja palauttamaan luottamus, jotta työmarkkinoiden kriisi ei heikennä kasvun edellytyksiä. Tämä edellyttää tietenkin myös työmarkkinaosapuolilta vastaantuloa. Uudet sopeutustoimet voivat kärjistää työmarkkinatilannetta uudelleen. Työeläkkeiden kolmikantaista valmistelua pitää jatkaa kuten hallitusohjelmaan on kirjattu, Akava huomauttaa.

Akava: Työkyky ja työssä jaksaminen on miljardiluokan yhteiskunnallinen kysymys8.4.2024 08:00:04 EEST | Tiedote

Akava vaatii, että maan hallitus panostaa vaikuttaviin toimiin, joilla tuetaan ja ylläpidetään pitkäjänteisesti työikäisten työkykyä. Hallitusohjelmassa on tavoite vähentää puolella työpahoinvoinnin ja -uupumuksen aiheuttamat sairauspoissaolot viiden vuoden aikana, mikä on Akavallekin tärkeä tavoite. Toimet tavoitteen saavuttamiseksi ovat kuitenkin jääneet puuttumaan, ja työkyvyn tukemisen sijaan hallitus pyrkii suitsimaan sairauspoissaoloja ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye