Akava ry

Akava kannattaa sosiaaliturvan uudistamista

Jaa
Akava pitää maan hallituksen päätöstä sosiaaliturvan kokonaisuudistuksesta myönteisenä. Akavan mielestä uudistuksessa on kiinnitettävä erityistä huomiota työnteon ja yrittäjyyden lisäämiseen sekä kannustinloukkujen purkamiseen.

– Sosiaaliturvaa on kehitettävä nykyistä osallistavampaan suuntaan. Aktiivisuutta korostava sosiaaliturva pitää tuen saajan paremmin kiinni yhteiskunnassa ja voi avata polun työllistymiseen, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

Akavan mielestä on tärkeää, että perustulokokeilun kokemukset otetaan sosiaaliturvauudistuksen valmistelussa huomioon.

– Samassa yhteydessä voidaan arvioida myös muita uudenlaisia ratkaisuja, kuten negatiivisen tuloveron toteuttamista. Lisäksi asumistuen uudistaminen ja aktiivinen asuntopolitiikka on otettava tarkasteluun mukaan, Fjäder luettelee.

Hallitus päätti torstaina sosiaaliturvan kokonaisuudistuksesta, jonka loppuraportin on määrä valmistua helmikuussa 2019. Projektiryhmän lisäksi valmistelussa on mukana laajapohjainen parlamentaarinen seurantaryhmä. Akava pitää laaja-alaista valmistelutyötä hyvänä ratkaisuna.

– On tärkeää, että työmarkkinakeskusjärjestöt ovat mukana sosiaaliturvan uudistamisen seurantaryhmässä. Akava osallistuu sosiaaliturvan uudistamistyöhön aktiivisesti. Olemme käynnistämässä uudistustyöhön liittyvän oman hankkeen, jonka tuloksia esitämme vuoden 2018 aikana, kertoo Akavan johtaja Pekka Piispanen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

SAK, Akava ja STTK: Aikuiskoulutustuelle ei onnistuttu luomaan korvaavaa mallia11.4.2024 16:34:25 EEST | Tiedote

Palkansaajajärjestöt SAK, Akava ja STTK jättivät eriävän mielipiteen työuran aikaista jatkuvaa oppimista kehittävän työryhmän loppuraporttiin, joka julkaistiin tänään 11. huhtikuuta. Järjestöt eivät kannata opintotukeen tai lainaan perustuvaa mallia aikuiskoulutustuen tilalle. Aikuiskoulutustuen lakkauttamisen ja mahdollisten uusien etuusmallien käyttöönoton väliin on muodostumassa katkos, joka vaarantaa osaavan työvoiman saatavuuden monilla yhteiskunnan kriittisillä aloilla. Järjestöjen tekemiä esityksiä ei ole hyväksytty työryhmän ehdotuksiksi.

Akava: Luottamus talouteen ja työmarkkinoihin pitää palauttaa kehysriiheen mennessä9.4.2024 12:53:05 EEST | Tiedote

Akava korostaa, että maan hallituksen pitää nopeasti pyrkiä purkamaan työmarkkinoiden kriisi ja palauttamaan luottamus, jotta työmarkkinoiden kriisi ei heikennä kasvun edellytyksiä. Tämä edellyttää tietenkin myös työmarkkinaosapuolilta vastaantuloa. Uudet sopeutustoimet voivat kärjistää työmarkkinatilannetta uudelleen. Työeläkkeiden kolmikantaista valmistelua pitää jatkaa kuten hallitusohjelmaan on kirjattu, Akava huomauttaa.

Akava: Työkyky ja työssä jaksaminen on miljardiluokan yhteiskunnallinen kysymys8.4.2024 08:00:04 EEST | Tiedote

Akava vaatii, että maan hallitus panostaa vaikuttaviin toimiin, joilla tuetaan ja ylläpidetään pitkäjänteisesti työikäisten työkykyä. Hallitusohjelmassa on tavoite vähentää puolella työpahoinvoinnin ja -uupumuksen aiheuttamat sairauspoissaolot viiden vuoden aikana, mikä on Akavallekin tärkeä tavoite. Toimet tavoitteen saavuttamiseksi ovat kuitenkin jääneet puuttumaan, ja työkyvyn tukemisen sijaan hallitus pyrkii suitsimaan sairauspoissaoloja ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye