Akava ry

Akava: Kilpailukieltosopimusten määrä kolminkertaistunut 2000-luvulla – sääntelyä on uudistettava

Jaa
Akavan selvityksen mukaan yrityksissä työskentelevien akavalaisten kilpailukieltosopimukset ovat kolminkertaistuneet 2000-luvulla. Akava vaatii kilpailukielto- ja salassapitosääntelyn uudistamista, jotta työmarkkinoille saadaan lisää joustoa.

– Liittojemme jäseniltä saadun palautteen perusteella voi sanoa, että kilpailukielto- ja salassapitosopimukset ovat levinneet jo liian laajalle ja niissä olevat epäselvyydet jäykistävät selvästi työmarkkinoiden toimintaa. On selvää, että lainsäädännön tätä kohtaa tulee uudistaa mahdollisimman nopeasti. Mielestäni pitää käydä avoin keskustelu, onko kilpailukieltotoimintaa  tarpeen enää tulevaisuudessa jatkaa, painottaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.  
 
Tällä hetkellä joka kolmannella yrityksessä työskentelevällä akavalaisella on kilpailukieltosopimus ja lähes jokaisella sen lisäksi myös salassapitosopimus. Lähes joka toisessa uudessa työsopimuksessa on kilpailukieltoehto.

Kilpailukieltosopimukset vaikuttavat haitallisesti työvoiman liikkuvuuteen: kyselyyn vastanneista noin joka kolmas katsoi, että sopimus on vähentänyt halua vaihtaa työpaikkaa.

 – Erityisen hälyttävää on, että näin yleisesti pyritään estämään asiantuntijoina työskentelevien työntekijöiden liikkuvuutta kilpailukieltosopimuksella sekä samaan aikaan solmitulla salassapitosopimuksella. Asiantuntijoiden kilpailukieltosopimusten havaittiin myös yleisesti olevan joko kokonaan tai osittain lain näkökulmasta mitättömiä. Esimerkiksi asiantuntijatehtävissä toimiville ei selvityksemme mukaan makseta korvausta yli kuusi kuukautta kestävistä kilpailukieltosopimuksista, vaikka laki niin vaatii. Sopimukseen perustuva korvausvelvollisuus ei siis näytä toimivan lainkaan, huomauttaa Akavan vastaava lakimies Vesa Vuorenkoski.
 
Akavan mielestä työsopimuslaissa on säädettävä kaikkiin kilpailukieltoihin lakisääteinen korvaus. Lisäksi Akava vaatii, että työsopimuslaissa on määriteltävä nykyistä selvemmin, että kilpailukieltosopimus on mitätön, jos työntekijällä on samaan aikaan työnantajan liike- ja ammattisalaisuuksia suojaava salassapitosopimus.

– Nämä muutokset kannustaisivat työnantajia valitsemaan, millä sopimusinstrumentilla työsuhteen jälkeistä aikaa halutaan säännellä ja pohtimaan, onko todellista syytä asettaa kilpailukieltoehto tietyn työntekijän työsopimukseen, Vuorenkoski toteaa.
 
Akava selvitti keväällä 2017 salassapitoehtojen ja kilpailukieltoehtojen käyttöä työsopimusten osana. Yrityksissä työskenteleville akavalaisille suunnattuun kyselyyn vastasi 2 119 vastaajaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

SAK, Akava ja STTK: Aikuiskoulutustuelle ei onnistuttu luomaan korvaavaa mallia11.4.2024 16:34:25 EEST | Tiedote

Palkansaajajärjestöt SAK, Akava ja STTK jättivät eriävän mielipiteen työuran aikaista jatkuvaa oppimista kehittävän työryhmän loppuraporttiin, joka julkaistiin tänään 11. huhtikuuta. Järjestöt eivät kannata opintotukeen tai lainaan perustuvaa mallia aikuiskoulutustuen tilalle. Aikuiskoulutustuen lakkauttamisen ja mahdollisten uusien etuusmallien käyttöönoton väliin on muodostumassa katkos, joka vaarantaa osaavan työvoiman saatavuuden monilla yhteiskunnan kriittisillä aloilla. Järjestöjen tekemiä esityksiä ei ole hyväksytty työryhmän ehdotuksiksi.

Akava: Luottamus talouteen ja työmarkkinoihin pitää palauttaa kehysriiheen mennessä9.4.2024 12:53:05 EEST | Tiedote

Akava korostaa, että maan hallituksen pitää nopeasti pyrkiä purkamaan työmarkkinoiden kriisi ja palauttamaan luottamus, jotta työmarkkinoiden kriisi ei heikennä kasvun edellytyksiä. Tämä edellyttää tietenkin myös työmarkkinaosapuolilta vastaantuloa. Uudet sopeutustoimet voivat kärjistää työmarkkinatilannetta uudelleen. Työeläkkeiden kolmikantaista valmistelua pitää jatkaa kuten hallitusohjelmaan on kirjattu, Akava huomauttaa.

Akava: Työkyky ja työssä jaksaminen on miljardiluokan yhteiskunnallinen kysymys8.4.2024 08:00:04 EEST | Tiedote

Akava vaatii, että maan hallitus panostaa vaikuttaviin toimiin, joilla tuetaan ja ylläpidetään pitkäjänteisesti työikäisten työkykyä. Hallitusohjelmassa on tavoite vähentää puolella työpahoinvoinnin ja -uupumuksen aiheuttamat sairauspoissaolot viiden vuoden aikana, mikä on Akavallekin tärkeä tavoite. Toimet tavoitteen saavuttamiseksi ovat kuitenkin jääneet puuttumaan, ja työkyvyn tukemisen sijaan hallitus pyrkii suitsimaan sairauspoissaoloja ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye