Akava ry

Akava: Lakimuutos maalittamisen kriminalisoimiseksi kannatettava

Jaa

Akava on tyytyväinen oikeusministeriön ehdotukseen maalittamisen säätämisestä rangaistavaksi. Lakimuutos tulisi Akavan mielestä saada voimaan mahdollisimman pian.

Oikeusministeriö on selvittänyt, tulisiko rikoslainsäädäntöä muuttaa, jotta maalittamiseen voidaan puuttua tehokkaammin. Arviomuistiossaan ministeriö ehdottaa, että maalittamisesta tulisi tehdä rangaistavaa. Ministeriön mukaan maalittamisen aloittamisesta ja siihen osallistumisesta voitaisiin määrätä sakkoa tai enintään yksi vuosi vankeutta. Maalittaminen olisi virallisen syytteen alainen rikos.

Akava on jo aiemmin ehdottanut, että Suomessa on toteutettava rikoslain muutos, jolla kootaan rikoslain maalittamiseen liittyvät teonkuvaukset yhteen ja tehdään niihin perustuen maalittamisen kriminalisointia koskeva säännös. Lisäksi viranomaistoiminta on turvattava erikseen. Työturvallisuuden ja työsuojelun turvaaminen edellyttää myös selkeitä toimenpiteitä.

– Olemme tyytyväisiä oikeusministeriön ehdotukseen. Lakimuutos pitää saada voimaan mahdollisimman nopeasti ja viimeistään siitä on sovittava seuraavassa hallitusohjelmassa. Oikeusministeriön mukaan mahdollista lakiesitystä ei ehditä antaa eduskunnalle tällä hallituskaudella, sanoo Akavan johtava asiantuntija Miia Kannisto.

– Maalittamisen kieltävällä kriminalisoinnilla pyritään suojelemaan oikeusvaltioperiaatteen kannalta erityisen tärkeitä oikeushyviä eli oikeudellisesti suojattuja arvoja, joita ovat sananvapaus ja mielipiteenvapaus sekä viranomaisten virkavastuullaan toteuttaman laillisuusperiaatteen (rule of law) toteutuminen ilman epäasianmukaista henkilöön kohdistuvaa häiritsemistä, Kannisto jatkaa.

Akava Works selvitti kriminalisoinnin tarpeellisuutta ja suhtautumista kriminalisointiin

– Akava Worksin keväällä 2021 tilaamassa arviossa kriminalisointi todettiin parhaaksi keinoksi estää ja vähentää maalittamista. Maalittaminen koskee erityisesti julkisella sektorilla työtä tekeviä akavalaisia, kuten poliiseja, oikeuslaitosta ja opetus-, sosiaali- ja terveysaloja sekä tieteen ja tutkimuksen ammattilaisia. Akava Works -kyselyyn vastanneista akavalaisista valtaosa kannatti maalittamisen kriminalisointia, kertoo Akava Worksin tutkija Joonas Miettinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

Akava: Budjettiriihen päätökset auttavat kansalaisia selviytymään pahimman yli1.9.2022 14:00:20 EEST | Tiedote

Akava katsoo, että hallituksen viimeisen budjettiriihen päätös kompensoida kansalaisille kohonneita sähkön kustannuksia oli välttämätön. Inflaation kiihtyminen syö poikkeuksellisen paljon kotitalouksien ostovoimaa ja uhkaa hyvää työllisyyskehitystä. Palkansaajien ostovoiman edistämistä tuloverotuksen kevennyksillä olisi myös kaivattu. Akava pitää myönteisenä, että kehysriihen päätökset tutkimuksesta, tieteestä, vihreästä siirtymästä ja turvallisuudesta vahvistettiin budjettiriihessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme