Akava ry

Akava: Opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakouluvision vastattava työelämän tarpeisiin

Jaa
Akavan mielestä korkeakoulujen on tarjottava nykyistä enemmän koulutusta työelämässä oleville asiantuntijoille. Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee parhaillaan korkeakouluvisiota, jossa määritellään suomalaisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kehittämistarpeet.

– Jatkossakin tarvitaan sekä ammatillisesti että tieteellisesti suuntautuneita korkeakoulututkintoja. Yliopistoja ja ammattikorkeakouluja varten tarvitaan omat, erilliset lait, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

Opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakouluvision on vastattava Fjäderin mukaan työelämässä olevien tarpeisiin.

– Elinikäisen oppimisen tukeminen on kirjattava laissa selvemmin korkeakoulujen tehtäväksi. Täydennyskoulutus on saatava strategiseksi ja toiminalliseksi osaksi korkeakoulujen työtä, Fjäder linjaa.

Hän pitää asiantuntijoiden osaamistason kehittymistä Suomen kilpailukyvyn ja tuottavuuden edellytyksenä. Lisäksi se on tärkeä keino ehkäistä työttömyyttä.

– Tarvitsemme uudenlaisia toimintamalleja ja koulutusratkaisuja, koska työmarkkinat ja osaamistarpeet muuttuvat nopealla tahdilla. Nykyinen korkeakoulutus ei tarjoa riittävästi välineitä työssä olevien asiantuntijoiden osaamisen kehittymiseen, Fjäder toteaa. 

Uudistukset ja koulutusleikkaukset ovat myllertäneet korkeakoulukenttää jo vuosia. Akava korostaa omassa korkeakouluvisiossaan, että vahva johtajuus on nähtävänä korkeakouluissa ennen kaikkea hyvänä henkilöstöjohtamisena.

Akava katsoo jo visiotyön jälkeiseen vaiheeseen.

– Haluamme kehittää rahoitusta ja muuta korkeakoulujen ohjausta vision tavoitteiden suuntaisesti. Esimerkiksi korkeakouluilla on oltava resurssit ja kannusteet tarjota koulutusta työelämässä oleville asiantuntijoille. Samoin korkeakoulut tarvitsevat vauhtia hyödyntää digitaalisuuden tuomat mahdollisuudet, Fjäder sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

SAK, Akava ja STTK: Aikuiskoulutustuelle ei onnistuttu luomaan korvaavaa mallia11.4.2024 16:34:25 EEST | Tiedote

Palkansaajajärjestöt SAK, Akava ja STTK jättivät eriävän mielipiteen työuran aikaista jatkuvaa oppimista kehittävän työryhmän loppuraporttiin, joka julkaistiin tänään 11. huhtikuuta. Järjestöt eivät kannata opintotukeen tai lainaan perustuvaa mallia aikuiskoulutustuen tilalle. Aikuiskoulutustuen lakkauttamisen ja mahdollisten uusien etuusmallien käyttöönoton väliin on muodostumassa katkos, joka vaarantaa osaavan työvoiman saatavuuden monilla yhteiskunnan kriittisillä aloilla. Järjestöjen tekemiä esityksiä ei ole hyväksytty työryhmän ehdotuksiksi.

Akava: Luottamus talouteen ja työmarkkinoihin pitää palauttaa kehysriiheen mennessä9.4.2024 12:53:05 EEST | Tiedote

Akava korostaa, että maan hallituksen pitää nopeasti pyrkiä purkamaan työmarkkinoiden kriisi ja palauttamaan luottamus, jotta työmarkkinoiden kriisi ei heikennä kasvun edellytyksiä. Tämä edellyttää tietenkin myös työmarkkinaosapuolilta vastaantuloa. Uudet sopeutustoimet voivat kärjistää työmarkkinatilannetta uudelleen. Työeläkkeiden kolmikantaista valmistelua pitää jatkaa kuten hallitusohjelmaan on kirjattu, Akava huomauttaa.

Akava: Työkyky ja työssä jaksaminen on miljardiluokan yhteiskunnallinen kysymys8.4.2024 08:00:04 EEST | Tiedote

Akava vaatii, että maan hallitus panostaa vaikuttaviin toimiin, joilla tuetaan ja ylläpidetään pitkäjänteisesti työikäisten työkykyä. Hallitusohjelmassa on tavoite vähentää puolella työpahoinvoinnin ja -uupumuksen aiheuttamat sairauspoissaolot viiden vuoden aikana, mikä on Akavallekin tärkeä tavoite. Toimet tavoitteen saavuttamiseksi ovat kuitenkin jääneet puuttumaan, ja työkyvyn tukemisen sijaan hallitus pyrkii suitsimaan sairauspoissaoloja ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye