Akava ry

Akava: Osaamisseteli vauhdittamaan elinikäistä oppimista

Jaa
Akavan mukaan tavoitteellisesta osaamisen uudistamisesta on tehtävä yksi työelämän peruspilareista. Akava ehdottaa ensimmäisenä askeleena osaamisseteliä, joka olisi uusi toimintamalli työnantajan, työntekijän sekä valtion kesken.

Osaamisen kehittämisen tulee palvella nykyistä paremmin sekä työntekijän että työnantajan tarpeita. Näin vahvistetaan työllisyyttä pitkällä aikavälillä.

— Suomen pitää nousta edelläkävijäksi työuran aikaisen osaamisen uudistamisessa. Meidän tulee luoda uusi rakenne ja rahoitus elinikäisen oppimisen toteuttamiseen. Vanhoilla keinoilla emme onnistu säilyttämään tarvittavaa osaamistasoa globaalissa kilpailussa, toteaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

Akavan johtavan asiantuntijan Ida Mielityisen mukaan koulutusjärjestelmän kehittämisessä on otettava huomioon työuran aikana tapahtuva oppiminen.

— Jotta saamme pidettyä työelämässä olevien osaamisen ajan tasalla se edellyttää merkittäviä muutoksia koulutusorganisaatioiden toimintakulttuureissa ja rahoituksessa.  Koulutukseen sekä työelämään liittyvää lainsäädäntöä on myös uudistettava. Muutoksen läpiviemiseen liittyvät olennaisesti myös asenteet, sanoo Mielityinen.

Osaamissetelistä konkreettinen työkalu

Akava ehdottaa osaamissetelin käyttöönottoa elinikäisen oppimisen tueksi. Osaamissetelin lähtökohta on, että työntekijät, työnantajat ja koulutusjärjestelmä kantavat yhdessä vastuun työntekijän osaamisen säännöllisestä kehittämisestä.

— Jokaisen työntekijän etu työmarkkinoilla on ajantasainen osaaminen. Se liittyy olennaisesti työkykyyn, palkkakehitykseen sekä työllistyvyyteen pidemmällä tähtäimellä, jatkaa Mielityinen.

Fjäderin mukaan elinikäinen oppiminen sopisi erinomaisesti myös Suomen EU-puheenjohtajuuskauden ykkösteemaksi.

Infograafi aiheesta löytyy osoitteesta: www.akava.fi/osaamisseteli

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

SAK, Akava ja STTK: Työuralla tapahtuva opiskelu vaatii tukea4.3.2024 10:03:07 EET | Tiedote

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK esittävät, että aikuiskoulutustuen pohjalle luodaan uusi tukimalli, joka turvaisi osaavan työvoiman saatavuutta eri aloilla työelämän osaamistarpeiden muuttuessa. Tukimalli rahoitettaisiin työnantajilta ja työntekijöiltä kerättävillä työttömyysvakuutusmaksuilla. Tuen hallinnointi ja myöntäminen on järkevintä toteuttaa Työllisyysrahaston kautta. Malli turvaisi toimeentuloa opintojen aikana silloin, kun opiskelusta aiheutuu ansiotulojen menetyksiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye