Akava ry

Akava: Työntekijöiden kilpailukieltojen käyttöä rajoitettava selvästi

Jaa
Akava katsoo, että työ- ja elinkeinoministeriön tänään julkistama kolmikantainen selvitys kilpailukieltosopimusten käytön rajoittamisen vaihtoehdoista jäi puolitiehen. Työryhmässä ei syntynyt yhteisesti hyväksyttyä tulosta tarkasteltavina olleista rajoittamiskeinoista. Akavan mielestä kilpailukieltosopimukset ovat yleistyneet kestämättömälle tasolle.

Akava selvitti kilpailukieltojen yleisyyttä vuonna 2017. Tuolloin 45 prosentissa uusia työsopimuksia oli kilpailukieltoehto. Alun perin tarkoitus on kuitenkin ollut, että kilpailukieltoja voitaisiin käyttää vain hyvin harvoissa tilanteissa, silloin kun siihen on erityisen painava syy.

– Tilanne on muuttunut muutaman vuoden aikana huonosta yhä huonommaksi. Jäseniltämme saaman palautteen mukaan uusissa työsopimuksissa jo useammalla kuin kuudella kymmenestä on kilpailukielto kirjattu työsopimukseen. Tämä on käytännössä muuttanut korkeakoulutettujen työmarkkinat jähmeiksi ja hankaloittanut liikkuvuutta ja rekrytointeja, sanoo yhteiskunta-asioiden päällikkö Vesa Vuorenkoski Akavasta.

Kilpailukieltojen käytön rajoittamista on aiemmin selvittänyt asiantuntijoina varatuomari Jukka Ahtela ja Aalto-yliopiston taloustieteen ryhmä professori Matti Liskin johdolla.

– Asiantuntijat ovat ehdottaneet, että kilpailukieltojen käyttöä rajattaisiin säätämällä työnantajalle lakisääteinen kompensaatiovelvollisuus kilpailukiellon käytöstä. Asiantuntijaselvitysten pohjalta tämä vaikuttaa olevan ainoa toimiva keino. Näin toimitaankin keskeisissä kilpailijamaissamme EU:ssa. Selvitykset on nyt tehty ja on aika tehdä tehokkaita toimenpiteitä. Odotamme, että työministeri Timo Harakka asettaa työryhmän laatimaan ehdotukset lakiin perustuvan korvauksen säätämisestä työsopimuslakiin. Lisäksi on lisättävä sanktioita kilpailukieltoehtojen perusteettomasta käytöstä, Vuorenkoski ehdottaa.

Työ- ja elinkeinoministeriö asetti 19.9.2018 työryhmän selvittämään kilpailukieltosopimusten muutostarpeet. Työryhmä luovutti muistion ministeriölle 14.8.2019. Muistioon sisältyy kaksi lausumaa. Muistio on työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilla.

https://tem.fi/julkaisu?pubid=URN:ISBN:978-952-327-449-5

Varatuomari Jukka Ahtelan selvitys:

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160911

Aalto-yliopiston taloustieteen ryhmän selvitys:

https://akavaworks.fi/kilpailukieltosopimuksen-periaatteellinen-tarkastelu-ajatuksia-saantelyn-kehittamisen-pohjaksi/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

SAK, Akava ja STTK: Aikuiskoulutustuelle ei onnistuttu luomaan korvaavaa mallia11.4.2024 16:34:25 EEST | Tiedote

Palkansaajajärjestöt SAK, Akava ja STTK jättivät eriävän mielipiteen työuran aikaista jatkuvaa oppimista kehittävän työryhmän loppuraporttiin, joka julkaistiin tänään 11. huhtikuuta. Järjestöt eivät kannata opintotukeen tai lainaan perustuvaa mallia aikuiskoulutustuen tilalle. Aikuiskoulutustuen lakkauttamisen ja mahdollisten uusien etuusmallien käyttöönoton väliin on muodostumassa katkos, joka vaarantaa osaavan työvoiman saatavuuden monilla yhteiskunnan kriittisillä aloilla. Järjestöjen tekemiä esityksiä ei ole hyväksytty työryhmän ehdotuksiksi.

Akava: Luottamus talouteen ja työmarkkinoihin pitää palauttaa kehysriiheen mennessä9.4.2024 12:53:05 EEST | Tiedote

Akava korostaa, että maan hallituksen pitää nopeasti pyrkiä purkamaan työmarkkinoiden kriisi ja palauttamaan luottamus, jotta työmarkkinoiden kriisi ei heikennä kasvun edellytyksiä. Tämä edellyttää tietenkin myös työmarkkinaosapuolilta vastaantuloa. Uudet sopeutustoimet voivat kärjistää työmarkkinatilannetta uudelleen. Työeläkkeiden kolmikantaista valmistelua pitää jatkaa kuten hallitusohjelmaan on kirjattu, Akava huomauttaa.

Akava: Työkyky ja työssä jaksaminen on miljardiluokan yhteiskunnallinen kysymys8.4.2024 08:00:04 EEST | Tiedote

Akava vaatii, että maan hallitus panostaa vaikuttaviin toimiin, joilla tuetaan ja ylläpidetään pitkäjänteisesti työikäisten työkykyä. Hallitusohjelmassa on tavoite vähentää puolella työpahoinvoinnin ja -uupumuksen aiheuttamat sairauspoissaolot viiden vuoden aikana, mikä on Akavallekin tärkeä tavoite. Toimet tavoitteen saavuttamiseksi ovat kuitenkin jääneet puuttumaan, ja työkyvyn tukemisen sijaan hallitus pyrkii suitsimaan sairauspoissaoloja ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye