Akava ry

Akava: Uuden liikesalaisuuslain mukaan työntekijällä on oikeus kysyä neuvoa ammattiliitostaan ongelmatilanteissa

Jaa
Eduskunta on hyväksynyt uuden liikesalaisuuslain, johon on koottu liikesalaisuuksia koskevaa sääntelyä ja jolla toimeenpannaan Suomessa EU:n liikesalaisuusdirektiivi. Liikesalaisuuslaki laajentaa liikesalaisuuksien sääntelyn soveltamisalaa ja muuttaa liikesalaisuuksien salassapitovelvollisuutta. Akava pitää valitettavana, että uusi laki ei selkiytä työntekijän salassapitovelvollisuuden laajuutta tai kestoa.

– Akava pitää hyvänä, että liikesalaisuuslaki on säädetty. Uuden lain avulla olisi voitu selkeyttää liikesalaisuuksia koskevaa epäselvää lainsäädäntöä, mutta se jättää työntekijöiden salassapitovelvollisuuden laajuuden ja keston epäselväksi, toteaa Akavan vastaava lakimies Vesa Vuorenkoski.

– Myönteistä on se, että eduskunnan hyväksymän lain mukaan työntekijällä on oikeus turvautua ammattiliiton apuun, jos liikesalaisuuksia koskevia erimielisyyksiä tulee työnantajan kanssa. Lain mukaan työntekijä voi ilmaista liikesalaisuudet avustajanaan toimivalle liiton edustajalle. Näin työntekijällä säilyy mahdollisuus kysyä neuvoa liitostaan myös liikesalaisuuksia koskevissa asioissa, toteaa Vuorenkoski.

Akava katsoo, että liikesalaisuuslain säätämisen yhteydessä olisi pitänyt samalla rajoittaa työntekijöiden kilpailukieltosopimusten käyttöä ja luoda työsopimuslakiin salassapitosopimuksia koskeva säännös.

– Kilpailukielto- ja salassapitosopimusten laaja-alainen käyttö on lain säätämisen yhteydessä tunnistettu ongelmaksi.  Kilpailukieltoja käytetään perusteetta hyvin laajasti ja salassapitosopimuksissa määritellään salassapidon alaiseksi vailla perustetta kaikenlainen tieto, jota työntekijä saa työuransa aikana. Usein näihin liittyy myös aivan kohtuuttomia sopimussakkoja, kertoo Vuorenkoski.

– Oikeustila salassapitosopimusten kohtuullisuudesta on epäselvä. Nyt eduskunta jättää nämä sopimukset arvioitavaksi viime kädessä oikeuskäytännössä. Reilumpaa olisi ollut selventää oikeustilaa kirjaamalla se lakiin, toteaa Vuorenkoski.

– Kilpailukieltosopimusten käytön selvä rajoittaminen edellyttää muutoksia lainsäädännössä. Akava vaatii, että hallitus käynnistää kolmikantaisen valmistelun sopimusten käytön rajoittamiseksi mahdollisimman pian, sanoo Vuorenkoski.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

SAK, Akava ja STTK: Aikuiskoulutustuelle ei onnistuttu luomaan korvaavaa mallia11.4.2024 16:34:25 EEST | Tiedote

Palkansaajajärjestöt SAK, Akava ja STTK jättivät eriävän mielipiteen työuran aikaista jatkuvaa oppimista kehittävän työryhmän loppuraporttiin, joka julkaistiin tänään 11. huhtikuuta. Järjestöt eivät kannata opintotukeen tai lainaan perustuvaa mallia aikuiskoulutustuen tilalle. Aikuiskoulutustuen lakkauttamisen ja mahdollisten uusien etuusmallien käyttöönoton väliin on muodostumassa katkos, joka vaarantaa osaavan työvoiman saatavuuden monilla yhteiskunnan kriittisillä aloilla. Järjestöjen tekemiä esityksiä ei ole hyväksytty työryhmän ehdotuksiksi.

Akava: Luottamus talouteen ja työmarkkinoihin pitää palauttaa kehysriiheen mennessä9.4.2024 12:53:05 EEST | Tiedote

Akava korostaa, että maan hallituksen pitää nopeasti pyrkiä purkamaan työmarkkinoiden kriisi ja palauttamaan luottamus, jotta työmarkkinoiden kriisi ei heikennä kasvun edellytyksiä. Tämä edellyttää tietenkin myös työmarkkinaosapuolilta vastaantuloa. Uudet sopeutustoimet voivat kärjistää työmarkkinatilannetta uudelleen. Työeläkkeiden kolmikantaista valmistelua pitää jatkaa kuten hallitusohjelmaan on kirjattu, Akava huomauttaa.

Akava: Työkyky ja työssä jaksaminen on miljardiluokan yhteiskunnallinen kysymys8.4.2024 08:00:04 EEST | Tiedote

Akava vaatii, että maan hallitus panostaa vaikuttaviin toimiin, joilla tuetaan ja ylläpidetään pitkäjänteisesti työikäisten työkykyä. Hallitusohjelmassa on tavoite vähentää puolella työpahoinvoinnin ja -uupumuksen aiheuttamat sairauspoissaolot viiden vuoden aikana, mikä on Akavallekin tärkeä tavoite. Toimet tavoitteen saavuttamiseksi ovat kuitenkin jääneet puuttumaan, ja työkyvyn tukemisen sijaan hallitus pyrkii suitsimaan sairauspoissaoloja ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye