Akava ry

Akava: Uudenmaan erillisratkaisun mahdollistettava alueen elinvoimaisuus ja taloudellinen kilpailukyky

Jaa

Akava toivoo, että hallituksen tuleva Uudenmaan sote-erillislinjaus ei lisää metropolialueelle yhteistyötä hidastavia hallinnollisia rakenteita. Kaupunkineuvos Kari Nenosen selvitystä Uudenmaan sote-erillisratkaisusta odotetaan lähiaikoina. Uudenmaan erillisratkaisua selvitetään osana sote-uudistusta hallitusohjelman linjausten mukaisesti.

- Pääkaupunkiseutu on Suomen veturi, jonka taloudellisen ja toiminnallisen kilpailukyvyn varmistaminen myös kansainvälisesti on tärkeää. Tulevassa erillisratkaisussa on luotava rakenteet, jotka eivät estä sujuvaa yhteistyötä esimerkiksi maankäytön, liikenteen ja asumisen suunnittelussa, Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder muistuttaa.

Akava näkee, että mikäli nykyisen Uudenmaan alueelle tulisi esimerkiksi useita maakuntarajoja, ratkaisu voisi vaikeuttaa kuntien välistä yhteistyötä koko alueen kehittämisessä.

Akava pitää olennaisena myös sitä, että pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välille ei luoda kilpailuasetelmaa esimerkiksi sote-rahoituksen kanavoimiseen liittyen.

- Eri alueilla on omat haasteensa sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksen suhteen. Koko Suomea yhdistää se, että väestömme ikääntyy ja huoltosuhde heikkenee. Ikärakenteen muutos on iskenyt etupainotteisesti muun muassa Itä-Suomeen. Toisaalta kaupungistuminen aiheuttaa ikääntyvän väestön kasvavan palvelutarpeen lisäksi kustannuspaineita kasvukeskuksille erilaisten investointien muodossa, Akavan johtava asiantuntija Hanna-Maija Kause muistuttaa.

- Tehtävän erillisratkaisun on oltava sellainen, joka läpäisee perustuslain yhdenvertaisuuden vaatimukset esimerkiksi tarkastelussa pääkaupunkiseudun ja muun maan välillä ja toisaalta mahdollistaa sen, että pääkaupunkiseudun sote-alueet tai vastaavat toimijat voivat ohjata HUS:ia yhdessä, Kause toteaa.

Akavan mielestä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen suhteen on tehtävä nopeasti keskeiset poliittiset linjaukset, joihin myös pääkaupunkiseutu voi sitoutua. Jatkovalmistelun on oltava avointa, keskustelevaa ja eri tahot sitouttavaa.

- Akavan näkemys on, että Suomi tarvitsee sote-uudistuksen. Kuntien taloustilanne on kestämätön. Palvelut jatkavat rapautumista ja eriarvoistumista ja terveyserot kasvavat, jos mitään ei tehdä. Kansalaiset odottavat poliitikoilta vastuullista johtajuutta ja meiltä kaikilta yhteiskunnan toimijoilta osoituksen, että tarvittavia, mittaviakin uudistuksia pystytään yhä tekemään, puheenjohtaja Fjäder painottaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

Akava: Työllisyystoimenpiteissä on edettävä nopeasti22.1.2020 14:31:48 EETTiedote

Akavan hallitus painottaa työllisyystoimenpiteiden kiireellisyyttä keskusteltuaan kokouksessaan Suomen työmarkkinatilanteesta ja työllisyystoimenpiteistä. Ruotsin työmarkkinaministeri Eva Nordmark vieraili Akavan hallituksen kokouksessa ja kertoi maan työllisyyspolitiikan painotuksista viime vuosina. Ruotsin työllisyysaste on kesän jälkeen alentunut hieman, mutta on edelleen 77 prosenttia. Suomessa työllisyysaste on syksyn aikana pysähtynyt 72,6 prosenttiin.

Palkansaajajärjestöt YK:n ilmastokokouksesta: Hiilimarkkinoiden säännöt jäivät laihoiksi ja ihmisoikeudet unohtuivat16.12.2019 11:50:23 EETTiedote

YK:n tavoitteena on Pariisin sopimuksen mukaisesti rajoittaa ilmaston lämpeneminen ja pyrkiä kohti 1,5 asteen tavoitetta. Viime vuonna työlle saatiin Katowicen ilmastokokouksessa yhteiset pelisäännöt, mutta tärkeät hiilimarkkinoiden säännöt siirrettiin sovittaviksi Chilen puheenjohtajuudella Madridissa. Valitettavasti maiden kunnianhimo on edelleen heikentynyt, eikä tärkeimmästä eli markkinamekanismisäännöistä saatu sopua.

Akavan opiskelijoiden harjoittelubarometri: moni tekee harjoittelunsa edelleen palkattomasti29.11.2019 09:07:30 EETTiedote

Akavan opiskelijoiden tuore harjoittelubarometri kertoo, että korkeakouluopiskelijat pitävät harjoittelua tärkeänä osana opintoja. Sekä ammattikorkeakoulu- että yliopisto-opiskelijat arvioivat työnantajien suhtautuvan myönteisesti harjoitteluihin. Harjoittelun palkattomuus ja harjoittelukäytäntöjen vaihtelevuus nousivat esiin epäkohtina. Kaikista pakollisista harjoitteluista vain 39 prosenttia on palkallisia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme