Akava ry

Akava Works -talousennuste: Suvantoon

Jaa
Akava Works arvioi Suomen talouden kasvavan 1,2 prosenttia vuonna 2020. Kasvu nojaa kokonaan kotimaiseen kysyntään ja pääasiassa kulutuksen lisäykseen.

– Talouden veto hidastuu vuoden 2020 aikana merkittävästi. Kulutus on kasvun moottori, kun taas viennin lisäys vaimentuu ja investointien nousu pysähtyy. Kasvun hidastuminen rajoittaa huomattavasti työmarkkinoiden imukykyä, toteaa Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen.

Maailmantalouden heikkeneminen alkaa näkyä Suomessa

Maailmantalouden lähivuosien näkymät ovat vaimentuneet kuluvan vuoden aikana. Talouskasvu näyttää vääjäämättä hidastuvan vuonna 2020 niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin.

– Onneksi uuden taantuman uhka Euroopassa on kutistunut, kun Saksa ja Iso-Britannia palasivat vaatimattomaan kasvuun toisen neljänneksen notkahduksiensa jälkeen. Odotamme kasvun nopeutuvan hieman uudelleen vuonna 2021, Sorjonen jatkaa.

Korkeakoulutettujen työttömien määrä ei enää alene

Korkeakoulutettujen työttömyys väheni kuluvan vuoden alkuun saakka. Sen jälkeen työttömyys ei ole enää vähentynyt. Suomessa oli lokakuun lopussa runsaat 33 000 työtöntä korkeakoulutettua. Työttömyys on kasvanut yhden prosentin vuoden takaisesta.

– Useilla koulutusaloilla työttömien määrä ei ole enää vähentynyt. Esimerkiksi tohtoreiden ja diplomi-insinöörien työttömyys on kääntynyt nousuun, sanoo Akavan ekonomisti Heikki Taulu.

Korkeakoulutettujen työttömyyden kasvu on usein ennakoinut työttömyyden nousua laajemminkin.

– Ensi vuonna nähtäneen työttömyyden kasvavan monilla koulutusaloilla, Taulu jatkaa.

TKI-panostusten kasvun näkökulmasta korkeakoulutettujen työttömyyden nousu ei lupaa hyvää.

– Talousnäkymien ja korkeakoulutettujen työttömyystilanteen heikentyminen herättävät huolen, panostetaanko Suomessa riittävästi osaamiseen perustuvaan kasvupotentiaaliin. Korkeakoulutettujen työttömyys ja vähäiset TKI-panostukset ovat huolestuttava yhdistelmä, Sorjonen kiteyttää.

Tutustu Akava Works -talousennusteeseen http://akavaworks.fi/ennuste1219

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

SAK, Akava ja STTK: Aikuiskoulutustuelle ei onnistuttu luomaan korvaavaa mallia11.4.2024 16:34:25 EEST | Tiedote

Palkansaajajärjestöt SAK, Akava ja STTK jättivät eriävän mielipiteen työuran aikaista jatkuvaa oppimista kehittävän työryhmän loppuraporttiin, joka julkaistiin tänään 11. huhtikuuta. Järjestöt eivät kannata opintotukeen tai lainaan perustuvaa mallia aikuiskoulutustuen tilalle. Aikuiskoulutustuen lakkauttamisen ja mahdollisten uusien etuusmallien käyttöönoton väliin on muodostumassa katkos, joka vaarantaa osaavan työvoiman saatavuuden monilla yhteiskunnan kriittisillä aloilla. Järjestöjen tekemiä esityksiä ei ole hyväksytty työryhmän ehdotuksiksi.

Akava: Luottamus talouteen ja työmarkkinoihin pitää palauttaa kehysriiheen mennessä9.4.2024 12:53:05 EEST | Tiedote

Akava korostaa, että maan hallituksen pitää nopeasti pyrkiä purkamaan työmarkkinoiden kriisi ja palauttamaan luottamus, jotta työmarkkinoiden kriisi ei heikennä kasvun edellytyksiä. Tämä edellyttää tietenkin myös työmarkkinaosapuolilta vastaantuloa. Uudet sopeutustoimet voivat kärjistää työmarkkinatilannetta uudelleen. Työeläkkeiden kolmikantaista valmistelua pitää jatkaa kuten hallitusohjelmaan on kirjattu, Akava huomauttaa.

Akava: Työkyky ja työssä jaksaminen on miljardiluokan yhteiskunnallinen kysymys8.4.2024 08:00:04 EEST | Tiedote

Akava vaatii, että maan hallitus panostaa vaikuttaviin toimiin, joilla tuetaan ja ylläpidetään pitkäjänteisesti työikäisten työkykyä. Hallitusohjelmassa on tavoite vähentää puolella työpahoinvoinnin ja -uupumuksen aiheuttamat sairauspoissaolot viiden vuoden aikana, mikä on Akavallekin tärkeä tavoite. Toimet tavoitteen saavuttamiseksi ovat kuitenkin jääneet puuttumaan, ja työkyvyn tukemisen sijaan hallitus pyrkii suitsimaan sairauspoissaoloja ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye