Akava ry

Akava Works: Talous elpyy huterin askelin koronakriisistä

Jaa
Akava Works arvioi, että Suomen kokonaistuotanto supistuu 6,5 prosenttia vuonna 2020 ja kasvaa 3,5 prosenttia vuonna 2021. Tuotannon määrä toipuu kriisistä hitaasti eikä palaa kriisiä edeltäneelle tasolleen vuoden 2021 aikana. Työttömien määrä kasvaa, mutta lomautusmäärien huippu on ohi.

– Yrityksiä menee väistämättä konkurssiin ja työpaikkoja katoaa. Osa tuotannon menetyksistä jää pysyviksi. Talouden toipuminen voi olla hidasta siinäkin tapauksessa, että epidemia selätetään ja kaikki rajoitukset kansalaisten toiminnalle voidaan poistaa. Olennaista elpymisen alkamisessa on, kuinka nopeasti kotitaloudet ja yritykset palaavat normaaliin, toteaa Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen.

Kauppa ja palvelualat elpyvät, kun asiakkaat uskaltavat palata

– Kotimaisen kysynnän vahvistuminen olisi hyvä esimerkiksi kaupan ja palvelualojen työllisyydelle, mutta se on kuitenkin riittämätöntä. Suomen teollisuus tarvitsee kysynnän piristymistä vientimarkkinoilla, Sorjonen toteaa.

Sorjosen mukaan Suomen teollisuuden kehitys poikkeaa merkittävästi edukseen EU-maiden joukossa, sillä meillä teollisuustuotanto on yhä kasvanut hieman.

– On vain ajan kysymys, että tilastot kertovat tuotannon supistuneen meilläkin. Näin on ehkä jo huhtikuun tiedoissa. Suuri osa tavaraviennistämme on raaka-aineita, tuotantotarvikkeita ja välituotteita, joiden kysyntänäkymät ovat meille tärkeillä euroalueen vientimarkkinoilla heikot ja epävarmat. Vientimäärien alamäki jatkuu koko vuoden 2020 ajan ja elpyy hitaasti vasta vuoden 2021 aikana, Sorjonen arvioi.

Lomautusten huippu ohi, työttömyyden kasvu jatkuu

Huhtikuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuna oli lähes 164 000 henkilöä. Toukokuussa lomautettujen määrä pysyy suurena, mutta kesäkuun aikana lomautusten pitäisi jo vähentyä selvästi talouden avautumisen myötä.

– Osa lomautuksista johtaa väistämättä irtisanomisiin. Työttömien määrä kasvaa yhä ja työllisyys heikkenee. Arvioimme työttömyysasteen kohoavan kuluvana vuonna keskimäärin 8 prosenttiin ja pysyvän sillä tasolla myös vuonna 2021, Sorjonen jatkaa.

Työttömien korkeakoulutettujen määrä kasvanut nopeasti kaikilla aloilla

– Korkeakoulutettujen työttömyys oli noususuunnassa jo ennen koronapandemian alkua. Pandemia ja siihen liittyvät rajoitukset ja säädösmuutokset kiihdyttivät lomautukset hämmästyttävän nopeaan kasvuun kaikilla korkeakoulutettujen aloilla. Työttömien korkeakoulutettujen määrä on melkein 30 prosenttia korkeammalla tasolla kuin viime vuonna. Lomautetut mukaan lukien määrä on yli kaksinkertaistunut, huomauttaa ekonomisti Heikki Taulu.

Tutustu ennusteeseen osoitteessa Akavaworks.fi/ennuste0620

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

SAK, Akava ja STTK: Työuralla tapahtuva opiskelu vaatii tukea4.3.2024 10:03:07 EET | Tiedote

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK esittävät, että aikuiskoulutustuen pohjalle luodaan uusi tukimalli, joka turvaisi osaavan työvoiman saatavuutta eri aloilla työelämän osaamistarpeiden muuttuessa. Tukimalli rahoitettaisiin työnantajilta ja työntekijöiltä kerättävillä työttömyysvakuutusmaksuilla. Tuen hallinnointi ja myöntäminen on järkevintä toteuttaa Työllisyysrahaston kautta. Malli turvaisi toimeentuloa opintojen aikana silloin, kun opiskelusta aiheutuu ansiotulojen menetyksiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye