Akava ry

Akava: Yliopistojen tuettava opiskelijoita oman osaamisensa tunnistamisessa

Jaa
Akava pitää huolestuttavana, että yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden Aarresaari-verkoston tuoreen uraseurantakyselyn mukaan yliopistot eivät ole pystyneet kertomaan opiskelijoille yliopisto-opintojen oppimistavoitteista riittävän hyvin. Ilahduttavaa tuloksissa on, että laadukas koulutus tukee korkeakouluista valmistuneiden työllisyyttä, ja moni valmistunut voi hyödyntää työssään opinnoissaan saamaansa osaamista.

- Vain kolmasosa uraseurantakyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että opintojen oppimistavoitteet on tuotu selkeästi esiin. Tämä on merkki siitä, että yliopistot eivät ole tehneet riittävän ymmärrettäväksi sitä, millaista osaamista ne opiskelijoilleen lupaavat. Vakavampi asia taustalla on se, ettei yliopisto ole tehnyt itselleen selväksi, millaista osaamista opiskelijoille luvataan opettaa. Tässä kokonaisuudessa yliopistoilla riittää paljon parannettavaa, sillä kyselyyn vastanneet nostavat tärkeimmäksi työllistymiseen vaikuttaneeksi tekijäksi kyvyn kertoa omasta osaamisestaan, kommentoi Akavan asiantuntija Ida Mielityinen.

Akava pitää erittäin tärkeänä, että korkeakouluopiskelijoiden työelämävalmiuksia kehitetään, ja että korkeakoulut hyödyntävät tutkimustietoa yhä paremmin oman koulutustoimintansa kehittämisessä.

- On tärkeää, että opiskelijan valmiuksia kuvata omaa osaamistaan ohjataan, hänen viestintä- ja vuorovaikutustaitojaan kehitetään ja häntä autetaan näkemään ja kokeilemaan, millaisissa työpaikoissa ja yhteyksissä hänen oppimiaan valmiuksia voi hyödyntää. Nämä taidot syventävät oppimista myös varsinaisessa oppisisällössä, Mielityinen huomauttaa.

Akava pitää huolestuttavina puheenvuoroja, joissa opiskelijoiden työllistymisen tukeminen nähdään yliopistojen sivistystehtävälle vastakkaisena.

- Työllisyyskeskusteluun kuuluu myös sen pohdinta, kuinka tuemme niin työuraansa aloittavien kuin työuralla parhaillaan olevien työllisyyttä. Työterveyshuollossa lähtökohtana on riskien ennakoiminen ja työkyvyn varmistaminen. Sama lähtökohta olisi otettava osaamisen kehittämiseen ja työkyvyn varmistamiseen. Tämän tavoitteen toteutumisessa myös yliopistoilla on merkittävä rooli, Mielityinen kommentoi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

SAK, Akava ja STTK: Aikuiskoulutustuelle ei onnistuttu luomaan korvaavaa mallia11.4.2024 16:34:25 EEST | Tiedote

Palkansaajajärjestöt SAK, Akava ja STTK jättivät eriävän mielipiteen työuran aikaista jatkuvaa oppimista kehittävän työryhmän loppuraporttiin, joka julkaistiin tänään 11. huhtikuuta. Järjestöt eivät kannata opintotukeen tai lainaan perustuvaa mallia aikuiskoulutustuen tilalle. Aikuiskoulutustuen lakkauttamisen ja mahdollisten uusien etuusmallien käyttöönoton väliin on muodostumassa katkos, joka vaarantaa osaavan työvoiman saatavuuden monilla yhteiskunnan kriittisillä aloilla. Järjestöjen tekemiä esityksiä ei ole hyväksytty työryhmän ehdotuksiksi.

Akava: Luottamus talouteen ja työmarkkinoihin pitää palauttaa kehysriiheen mennessä9.4.2024 12:53:05 EEST | Tiedote

Akava korostaa, että maan hallituksen pitää nopeasti pyrkiä purkamaan työmarkkinoiden kriisi ja palauttamaan luottamus, jotta työmarkkinoiden kriisi ei heikennä kasvun edellytyksiä. Tämä edellyttää tietenkin myös työmarkkinaosapuolilta vastaantuloa. Uudet sopeutustoimet voivat kärjistää työmarkkinatilannetta uudelleen. Työeläkkeiden kolmikantaista valmistelua pitää jatkaa kuten hallitusohjelmaan on kirjattu, Akava huomauttaa.

Akava: Työkyky ja työssä jaksaminen on miljardiluokan yhteiskunnallinen kysymys8.4.2024 08:00:04 EEST | Tiedote

Akava vaatii, että maan hallitus panostaa vaikuttaviin toimiin, joilla tuetaan ja ylläpidetään pitkäjänteisesti työikäisten työkykyä. Hallitusohjelmassa on tavoite vähentää puolella työpahoinvoinnin ja -uupumuksen aiheuttamat sairauspoissaolot viiden vuoden aikana, mikä on Akavallekin tärkeä tavoite. Toimet tavoitteen saavuttamiseksi ovat kuitenkin jääneet puuttumaan, ja työkyvyn tukemisen sijaan hallitus pyrkii suitsimaan sairauspoissaoloja ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye