Akavan Erityisalat: Helsingin palkkasotku kärjistyy - kaupungin korvattava vahingot

- Saamme Helsingin kaupungilla työskenteleviltä jäseniltämme jatkuvasti palautetta väärin maksetuista palkoista. Nyt palautetta on tullut esimerkiksi kulttuuri-, museo- ja vapaa-aikapalveluista sekä hallinnon työntekijöiltä, kertoo työmarkkinalakimies Anna Zibellini Akavan Erityisaloista.
- Ongelmat koskevat erityisesti erilaisia palkanlisiä. Ongelmana on myös, että palkkahallinto ei vastaa työntekijöiden kysymyksiin. Kaupungin palkkahallinnolle tarkoitetut kysymykset ohjautuvatkin nyt meille liittoihin.
- Aiemmin museoissa palkanmaksuvirheet ovat liittyneet ilta-, viikonloppu- ja ylityökorvauksiin sekä uusien työntekijöiden ja osa-aikaisten tai määräaikaisten työntekijöiden palkkoihin. Nyt kuitenkin museoissa jo pitkään työskennelleet ovat jääneet kokonaan ilman kuukausipalkkaa tai he ovat saaneet vain osan palkastaan, toteaa Akavan Erityisalojen jäsenyhdistyksen, Museoalan ammattiliiton toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä.
- On pöyristyttävää, ettei asiaa ole saatu korjattua. Ei työntekijä voi jättää maksamatta asuntolainaa tai vuokraa eikä sähkölaskua tai ostamatta ruokaa. Museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntijatehtävissä työskentelevillä ei myöskään ole mahdollisuutta edes kerryttää isoa puskuria yllättäviin menoihin palkkatason ollessa alle kunta-alan keskiarvopalkan, huomauttaa JUKOn luottamusmies Pirkko Madetoja.
Akavan Erityisalat muistuttaa, että Helsingin kaupungin työntekijöillä on oikeus saada palkkasaatavat viivästyskorkoineen viipymättä ja kaupungin on korvattava työntekijöille aiheutuneet taloudelliset vahingot.
- Palkka tulee maksaa työntekijän osoittamalle pankkitilille ja palkan on oltava työntekijän nostettavissa tililtä palkanmaksupäivänä. Työsuhteen aikana työntekijällä on oikeus korkolain mukaiseen viivästyskorkoon, jos palkanmaksu myöhästyy sovitusta palkanmaksupäivästä. Viivästyskoron laskeminen alkaa eräpäivää seuraavasta päivästä, Anna Zibellini kertoo.
- On muistettava, että palkkavirheet vaikuttavat myös sosiaalietuuksiin. Kun palkka maksetaan väärin, Kela saattaa maksaa etuuden väärin tai evätä sen kokonaan virheellisten tietojen vuoksi. Palkkavirheet voivat näkyä vuosienkin jälkeen Kelan takaisinperintäprosesseissa. Yksilön näkökulmasta tilanne on kohtuuton, Zibellini sanoo.
- Virheettömästi maksetut ja ajallaan tulevat palkat ovat työntekijän perusoikeus ja työnantajan tärkein velvollisuus. Kun tämä perusta murtuu, työnantaja vakavasti laiminlyö velvollisuuttaan ja työntekijöitten luottamus työnantajaan heikentyy. Helsingin kaupungilla heikko tilanne on kestänyt jo miltei vuoden.
***
Akavalaiset liitot toivat jo elokuussa 2022 esille, että Helsingin palkanamaksu-uudistuksen ja uuden järjestelmän käyttöönotto vaikuttaa aliresursoidulta ja vaativat lisää resursointia jo silloin kriisiytyneeseen palkanmaksuhallintoon.
> 24.8.2022: Akavalaiset liitot Helsingin palkkasotkusta: Palkanlaskenta on kriittinen erityisala
Museoalan ammattiliitto on Akavan Erityisalojen jäsenjärjestö ja edustaa museo- ja kulttuuriperintöalalla työskenteleviä asiantuntijoita.
Lisätiedot:
Anna Zibellini, työmarkkinalakimies
anna.zibellini@akavanerityisalat.fi, puh. 0201 253 353
Katariina Mäkelä, toiminnanjohtaja
katariina.makela@museoalanammattiliitto.fi, puh. 040 7747 620
Museoalan ammattiliitto
Pirkko Madetoja, JUKOn luottamusmies
pirkko.madetoja@hel.fi, puh. 040 334 5180
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 5252 8582, anna.joutsenniemi@akavanerityisalat.fi
Anna Zibellini, Akavan ErityisalatTyömarkkinalakimies, OTM
Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta, työttömyysturvaneuvonta ja korkeakoulusektorin sopimusedunvalvonta
Katariina Mäkelä, Museoalan ammattiliitto MALToiminnanjohtaja
Puh:040 774 7620katariina.makela@museoalanammattiliitto.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 22 jäsenyhdistystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto ajaa parannuksia museo-oppaiden työoloihin30.5.2023 08:20:31 EEST | Tiedote
Museo-oppaiden työoloja ja asemaa tulee edelleen parantaa, vaatii Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL. Liiton uusi suositus kiinnittää huomiota oppaiden usein puutteelliseen palkkaukseen, työaikaan ja mm. asiakaspalvelun uhkatilanteisiin. MAL on Akavan Erityisalojen jäsenjärjestö.
Akavan Erityisalat ja Nuoli: Nuorisotyön resurssit on määriteltävä nuorisolaissa28.4.2023 08:01:22 EEST | Tiedote
Nuorisolakiin on kirjattava, kuinka paljon resursseja kunnan on käytettävä nuorisotyöhön. Lakiin tulee määritellä mm. henkilömitoitus ja nuorisotyöhön käytettävä budjetti, esittää Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat (Nuoli) ry. Nuoli on Akavan Erityisalojen jäsenjärjestö.
Akavan Erityisalat: Harjoittelijoita käytetään törkeästi halpatyövoimana25.4.2023 08:01:37 EEST | Tiedote
- Harjoittelijoita käytetään yhä häikäilemättä halpatyövoimana. Työnantajien ja korkeakoulujen tulisi yhdessä tarttua epäkohtaan, sanoo mm. kulttuuri-, kirjasto-, museo-, viestintä-, matkailu- ja ravintola-alan ammatteja edustava Akavan Erityisalat.
Historiallinen av-käännösyritysten työehtosopimus: mukana yksinyrittäjien vähimmäispalkkiot24.4.2023 11:30:00 EEST | Tiedote
Av-käännösyritysten työehtosopimuksen osapuolet ovat hyväksyneet 19.4. saavutetun sopimusratkaisun. Työehtosopimus on historiallinen, sillä ensimmäistä kertaa Suomessa työehtosopimuksella on sovittu yksinyrittäjien vähimmäispalkkioista.
Museoalan ammattiliitto on nyt Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto21.4.2023 08:41:06 EEST | Tiedote
Museoalaa edustavan jäsenjärjestömme uusi nimi on Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL. - Nyt koko jäsenkenttä näkyy liiton nimessä, iloitsee toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä. Järjestön uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Riina Linna Tekniikan museosta. Yli 80 % museoalan työntekijöistä on järjestäytynyt ammattiliittoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme