Akavan Erityisalat

Akavan Erityisalat: Kuntien kirjasto-, kulttuuri- ja nuorisotoimen asiantuntijoiden alipalkkaus korjattava palkkaohjelmalla

Jaa
Kunta-alan palkkaneuvotteluissa myös kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen alipalkattujen asiantuntijoiden palkkakuoppa on korjattava. – Kuntaneuvotteluissa on kyse monien alipalkattujen ammattiryhmien palkkauksesta. Kannatamme ratkaisuksi kattavaa palkkaohjelmaa, sanoo Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki. Liiton jäseniä kuntaneuvotteluissa edustaa Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO.

– Voidakseen hyvin kuntalaiset tarvitsevat monenlaisia laadukkaasti tuotettuja palveluita, myös kirjastoja, kulttuuria, nuoriso- ja liikuntapalveluja. Laadukkaat palvelut edellyttävät korkeakoulutettuja asiantuntijoita, joiden palkan tulee vastata työn vaativuutta ja sen edellyttämää koulutusta, sanoo Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki.  

– Kunnan palkkalistalla olevan korkeakoulutetun kirjastonhoitajan tai museoamanuenssin kokonaisansio on 2 700 euroa kuukaudessa, AMK-tutkinnon suorittaneen nuoriso-ohjaajan 2 500 euroa kuukaudessa. Mielestämme nämä palkat eivät ole työn vaativuuteen ja edellytettyyn koulutukseen nähden oikeassa suhteessa.  

– Kunta-alan korkeakoulutettujen palkkakurimusta ei ratkaista ammattialojen vastakkainasettelulla. Tulevaan sopimukseen tarvitaan kattava palkkaohjelma, jolla korjataan kaikkien kunta-alan koulutettujen naisvaltaisten alojen palkkauksen jälkeenjääneisyyttä, sanoo Luomanmäki.

– Puhumme paljon siitä, miten sairauksien ja syrjäytymisen ennaltaehkäisy on sekä inhimillisesti katsoen oikein ja kansantaloudellisesti kannattavaa. Päättäjien tulee muistaa, että asiantuntevilla kirjasto-, kulttuuri-, museo-, liikunta- ja nuorisopalveluilla on valtava huono-osaisuutta torjuva vaikutus, Luomanmäki muistuttaa.

– Ehkäisevä työ on yhteiskunnalle huomattavasti edullisempaa kuin ongelmien korjaaminen jälkikäteen.

Suomalaiset arvostavat tutkitusti 
kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluita 

Suomalaiset arvostavat kirjasto- ja kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluja ja haluavat, että oma kotikunta panostaa niihin kunnolla. 

Kantar TNS:n vuoden 2019 mielipidemittauksessa jopa 82 prosenttia suomalaisista lukee kulttuurin kansalaisen peruspalveluihin. Kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluiden merkitys omalle hyvinvoinnille ja kehittymiselle tiedostetaan laajasti. 85 prosenttia suomalaisesta ajattelee, että ”hyvät kirjasto-, museo- ja kulttuuripalvelut lisäävät hyvinvointia”. Yhtä moni kokee, että nämä palvelut lisäävät mahdollisuuksia oppia ja kehittyä.

Suomalaiset edellyttävät myös, että nuorten syrjäytymistä ehkäistään panostamalla nuorisopalveluihin. Täysin tai jokseenkin tätä mieltä oli saman tutkimuksen mukaan peräti 92 prosenttia kansalaisista.

Myös laadukkaisiin liikuntapalveluihin on suomalaisten mielestä panostettava. Täysin tai jokseenkin tätä mieltä on 85 prosenttia suomalaisista.

Noin 80 prosenttia katsoo, että laadukkaiden kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalveluiden tuottamiseen edellytyksenä ovat koulutetut asiantuntijat. 

– Suomalaiset arvostavat korkealle museonsa ja kirjastonsa - ne elävät nyt suorastaan nousukautta. Myös nuorten syrjäytymisen ongelmat tiedostetaan laajasti ja nuorisotyöhön halutaan panostaa. Liikunnan merkitys terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä ymmärretään ehkä paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Samaan aikaan kaikkien näiden alojen koulutettu henkilöstö tekee kunnissa työtään raskaasti alipalkattuina. Ristiriita on räikeä ja epäoikeudenmukainen, Luomanmäki sanoo.

***

Akavan Erityisaloilla on noin 5 000 jäsentä kunta-alalla. Jäsenistöämme kunta-alan 14.1. alkaneissa työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluissa edustaa Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry.

Tiedotteen liitteenä graafeja Kantar TNS:n tutkimuksesta "Kansalaisten käsitykset tasa-arvosta, kulttuurista ja hyvästä hallinnosta 2019". 

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki, Akavan Erityisalat, puh. 040 700 7800

Neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari, Akavan Erityisalat, puh. 040 777 9422

Yhteyshenkilöt

Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Eriytyisalat, puh. 040 525 8582, anna.joutsenniemi@akavanerityisalat.fi, @AJoutsenniemi

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Akavan Erityisalat
Maistraatinportti 4 A
00240 HELSINKI

http://www.akavanerityisalat.fi

Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 20 jäsenjärjestöä. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat

Kansalaiskysely: Suomi ei menesty ilman hyvää julkista hallintoa12.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Suomi ei menesty ilman hyvää julkista hallintoa, arvioi 86 % suomalaisista Verianin (ent. Kantar) kyselyssä. - Kansa ymmärtää, ettei hyvä julkinen hallinto ole ostettavissa vasta sitten, kun vaikkapa kriisi yllättää, kommentoi Akavan Erityisalojen johtava työmarkkinalakimies Kari Eskola tuloksia. Ennen julkaisemattoman tutkimuksen aineisto kerättiin joulukuussa 2023. Kysely toteutettiin Akavan Erityisalojen toimeksiannosta.

Yhdistelmätehtävät ovat kuntien kulttuurialan asiantuntija- ja esihenkilötehtävien ongelmana20.3.2024 17:42:48 EET | Tiedote

Oripään kunta julkaisi rekrytointi-ilmoituksen, jossa haettiin alle 3 000 euron kuukausipalkalla kirjastonjohtajaa vastuunaan kirjasto,- museo- ja kulttuuritoimi, kunnan markkinointi, maahanmuuttotyö sekä hyvinvointilautakunnan esittelijän tehtävät. Rekrytointi kuvastaa yleistymässä olevaa yhdistelmätehtävien ongelmaa. Ammattijärjestöjen kyselyssä 42 % kirjasto,- museo,- ja kulttuurialan esihenkilöistä ja asiantuntijoista kertoi oman vastuualueensa kasvaneen uusilla tehtäväkokonaisuuksilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye