Akavan Erityisalat

Akavan Erityisalat: Omaishoitovapaa palkalliseksi

Jaa
Työntekijät saavat ensi vuonna oikeuden lakisääteiseen mutta palkattomaan omaishoitovapaaseen. – Vapaa on saatava palkallisena, Akavan Erityisalat esittää. Palkallisuus tulee liiton mielestä saada osaksi työ- ja virkaehtosopimuksia kaikilla työnantajasektoreilla.
Akavan Erityisalojen mielestä omaishoitovapaan ajalta tulee saada palkkaa.
Akavan Erityisalojen mielestä omaishoitovapaan ajalta tulee saada palkkaa.

EU:n tasapainodirektiivi tuo 2.8.2022 Suomeen työntekijälle oikeuden viiden päivän vuosittaiseen omaishoitovapaaseen. Palkaton vapaa toteutetaan osana perhevapaauudistusta työsopimuslakia muuttamalla.

Akavan Erityisalat esittää, että omaishoitovapaan palkallisuus nostetaan akavalaiseksi kärkitavoitteeksi kaikilla sopimusaloilla.

Palkallista omaishoitovapaata puoltaa sukupuolten palkkatasa-arvon vahvistaminen eri toimialojen kesken. Nykyisin naiset huolehtivat selkeästi useammin omaishoidosta kuin miehet. Omaishoitoa varten otetaan palkatonta vapaata tai siihen käytetään vuosilomia ja saldovapaita, jotka on tarkoitettu työstä palautumiseen.

- Tällä hetkellä omaishoitoa tehdään naisten palkkapussista ja myös naisten jaksamisen ja työhyvinvoinnin kustannuksella, huomauttaa työmarkkinalakimies Kari Eskola Akavan Erityisaloista.  

- EU-direktiivi tuo omaishoitoon kaivatun korvamerkityn vapaan. Kaikilla ei ole kuitenkaan varaa ottaa viittä palkatonta vapaapäivää vuodessa. Vasta vapaan palkallisuus antaa monille mahdollisuuden hyödyntää sitä, Eskola sanoo.

- Kyse on myös inhimillisestä työelämästä ja työurien pidentämisestä. Maan talouden pohjavire on hyvä ja työvoima toipumassa pandemiasta. Nyt on aika tehdä sopimusneuvotteluissa työelämää parantavia, kustannusvaikutteisiakin esityksiä, Kari Eskola sanoo.

- Oletettavaa on, että omaishoidon merkitys on kasvava. Ainakin kuntataloudelle toisi säästöjä, jos työntekijät voisivat helpommin ottaa vastuuta läheistensä hoidosta.

- Olemme nostaneet eri sopimuspöytien yhteiseksi tavoitteeksi työhyvinvoinnin, perheen ja työn yhteensovittamisen sekä perhevapaauudistuksen implementoinnin työ- ja virkaehtosopimuksiin. Omaishoitovapaan palkallisuus on tärkeä osa tätä perheen ja työn yhteensovittamisen kokonaisuutta.

Lisätietoja: työmarkkinalakimies Kari Eskola, Akavan Erityisalat, puh. 0201 235 367, kari.eskola@akavanerityisalat.fi

> Akavan Erityisalojen tavoitteet työehtosopimusneuvotteluihin

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 525 8582

Kari Eskola, Akavan ErityisalatTyömarkkinalakimies

Valtiosektorin ja kirkon sektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta, yksityinen museoala sekä YTN:n järjestösektorin edunvalvonta

Puh:040 590 5693kari.eskola@akavanerityisalat.fi

Kuvat

Akavan Erityisalojen mielestä omaishoitovapaan ajalta tulee saada palkkaa.
Akavan Erityisalojen mielestä omaishoitovapaan ajalta tulee saada palkkaa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Akavan Erityisalat
Maistraatinportti 4 A
00240 HELSINKI

http://www.akavanerityisalat.fi

Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 20 jäsenjärjestöä. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat

Kansalaiskysely: Suomi ei menesty ilman hyvää julkista hallintoa12.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Suomi ei menesty ilman hyvää julkista hallintoa, arvioi 86 % suomalaisista Verianin (ent. Kantar) kyselyssä. - Kansa ymmärtää, ettei hyvä julkinen hallinto ole ostettavissa vasta sitten, kun vaikkapa kriisi yllättää, kommentoi Akavan Erityisalojen johtava työmarkkinalakimies Kari Eskola tuloksia. Ennen julkaisemattoman tutkimuksen aineisto kerättiin joulukuussa 2023. Kysely toteutettiin Akavan Erityisalojen toimeksiannosta.

Yhdistelmätehtävät ovat kuntien kulttuurialan asiantuntija- ja esihenkilötehtävien ongelmana20.3.2024 17:42:48 EET | Tiedote

Oripään kunta julkaisi rekrytointi-ilmoituksen, jossa haettiin alle 3 000 euron kuukausipalkalla kirjastonjohtajaa vastuunaan kirjasto,- museo- ja kulttuuritoimi, kunnan markkinointi, maahanmuuttotyö sekä hyvinvointilautakunnan esittelijän tehtävät. Rekrytointi kuvastaa yleistymässä olevaa yhdistelmätehtävien ongelmaa. Ammattijärjestöjen kyselyssä 42 % kirjasto,- museo,- ja kulttuurialan esihenkilöistä ja asiantuntijoista kertoi oman vastuualueensa kasvaneen uusilla tehtäväkokonaisuuksilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye