Akavan Erityisalat

Akavan Erityisalat: Työttömyysturvaa kehitettävä kokonaisuutena

Jaa
Akavan Erityisalojen mielestä aktiivimalli kakkosen valmisteluun on saatava aikalisä. Ennen uusia uudistuksia on otettava haltuun työttömyysturvan kokonaisuus. Painopistettä on siirrettävä sanktiomentaliteetista henkilökohtaiseen neuvontaan ja palveluihin.

Akavan Erityisalat ihmettelee, miksi työttömyysturvan uudistuksia on valmisteltu kaksilla rattailla kahdessa eri ministeriössä ilman uudistusten yhteensovittamista. 

– Aktiivimalli ykkönen ajettiin läpi lausunnoista välittämättä ja työttömät sekä toimeenpaneva henkilöstö joutuivat vaikeuksiin, joita lausunnoissa oli ennakoitu. Hallitusohjelman kirjauksesta pidettiin kiinni välittämättä seurauksista. Nyt lausunnolla on jälleen uusi aktiivimalli omine kriteereineen, karensseineen ja tarkastelujaksoineen. Näin tärkeitä sosiaaliturvauudistuksia tulisi valmistella harkitummin, ihmisläheisemmin ja kokonaisuutena, sanoo Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki. Luomanmäki toimii myös Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Erkon puheenjohtajana. 

– Ehdotamme työttömyysturvan lisäuudistuksiin aikalisää. Uusia uudistuksia tulee tehdä vasta sitten, kun on rauhassa tarkasteltu aktiivimalli ykkösen kokemukset ja katsottu koko sosiaaliturvaa kokonaisuutena. Haluamme uudistuksiin painopisteen muutoksen: kontrolli- ja sanktiomentaliteetista tulee siirtyä henkilökohtaiseen ihmiskasvoiseen neuvontaan ja palveluun. Tulevalla hallituskaudella on löydyttävä tähän rahoitus.  

Aktiivimalli kakkosessa edelleen
paljon parannettavaa

Parhaillaan lausunnolla on esitys omatoimisen työnhaun mallista eli ns. aktiivimalli kakkosesta. Siinä työnhakijan palvelutarve arvioidaan lähtökohtaisesti digitaalisessa verkkopalvelussa. Tämän jälkeen malli edellyttäisi sellaiselta työttömältä, jolla katsotaan olevan hyvät mahdollisuudet hakea työtä ja työllistyä, vähintään neljän työn hakemista 30 päivän tarkastelujakson aikana. Haettavien työpaikkojen määrää ei harkita yksilöllisesti kunkin työnhakijan kohdalla, toisin kuin muissa Pohjoismaissa. Aktiivisuuden laiminlyönnistä seuraisivat asteittain kovenevat sanktiot.

Akavan Erityisalojen mielestä uutta mallia ei tule tarkastella irrallisena uudistuksena, vaan se tulee synkronoida jo voimassa olevan aktiivimalliin sekä koko sosiaaliturvan uudistamiseen.

– Aktiivimalli kakkonen aiotaan ottaa käyttöön vuonna 2021. Emme tällä hetkellä tiedä, millainen on se hallintomalli, jossa uudistusta käytännössä sovelletaan ja miten TE-palvelut tuolloin kasvupalveluina tuotetaan. Palvelumarkkinoiden syntyminen vie vuosia, Luomanmäki huomauttaa.

– Nyt näyttää siltä, että malli luottaa työttömien aktivoinnissa liikaa digitaaliseen itsepalveluun eikä työttömän henkilökohtaiseen neuvontaan siksi aiota panostaa riittävästi. Kustannukset vaikuttavat tältä osin alakanttiin arvioiduilta. TE-palveluissa on jo nyt isoja ongelmia tunnistaa työnhakijoiden tarpeita.   

Esityksessä ei ole tarkasteltu palveluita ja palveluiden laatua korkeakoulutettujen näkökulmasta, liitto huomauttaa. Digitaalisessa maailmassa toimittaessa ymmärrettävän asiakasohjauksen järjestäminen on välttämätöntä; tämäkin tarkastelu puuttuu esityksestä.

– Myös korkeasti koulutetut tarvitsevat henkilökohtaista palvelua, jossa kyetään ottamaan huomioon hakijan erityistilanne. On harhaluulo, että korkeakoulututkinto toisi automaattisesti mukanaan työnhakuvalmiuksia, Luomanmäki huomauttaa. 

– Nykyisin TE-toimiston ensimmäistä henkilökohtaista kontaktia saattaa joutua odottamaan jopa kolme kuukautta, jolloin ammattisuoja on jo lakannut. Ammattisuoja*) on jäsenillemme aivan olennainen laadullisen työllistymisen tukena. Ensikontakti henkilökohtaisiin palveluihin vasta kolmen kuukauden kohdalla tapahtuu liian myöhään.

– On huomattava, että aktiivimalli ykkönen pudottaa jo nyt päivärahaa 4,65 %, jos ei 65 päivän aktiivisuusaikana ota mitä tahansa työtä vastaan tai toimi yrittäjänä tai mene koulutuksiin. 

Liitto on huolissaan myös siitä, että uuteen malliin on siirtymässä jo nykyisessä järjestelmässä oleva valuvika, joka kurittaa pätkätöitä tekeviä. Vaikka työnhakijaa odottaisi kuukauden päästä alkava työ, hänen on haettava muuta työtä ”muodon vuoksi”, jotta välttyisi sanktioilta. Puute on myös se, ettei esityksessä ole käsitelty apurahatutkijoiden tilannetta. 

– On todella erikoista, ettei sinällään kannatettavaa työttömän aktivointia ole valmisteltu yhtenä pakettina. Malleissa on erilaiset aktiivisuuskriteerit, tarkastelujaksot ja seuraamukset. Tässä sääntöviidakossa työttömien on sitten tarkoitus seilata. Olisiko mallien selkeyden takia ollut järkevämpää hoitaa valmistelu hyvällä ministeriöiden välisellä yhteistyöllä?

Akavan Erityisalat kiittää sitä, että aktiivimalli kakkosta korjattaessa karenssisääntöjä on lievennetty ja luovuttu nykymuotoisista ns. velvoittavista työtarjouksista, jotka ovat usein vastanneet varsin huonosti työnhakijan osaamista.

Akavan Erityisalat antaa lausuntonsa omatoimisen työnhaun mallista eli ns. aktiivimalli kakkosesta torstaina 23.8.2018.   

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki, Akavan Erityisalat, p. 0201 235 341, salla.luomanmaki@akavanerityisalat.fi

*) Ammattisuojan aikana työnhakijan ei tarvitse ottaa vastaan muuta kuin sellaista työtä, joka vastaa hänen koulutukseensa ja työkokemukseensa perustuvaa ammattitaitoaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 020 525 8582

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Akavan Erityisalat
Maistraatinportti 4 A
00240 HELSINKI

http://www.akavanerityisalat.fi

Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 20 jäsenjärjestöä. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat

Kansalaiskysely: Suomi ei menesty ilman hyvää julkista hallintoa12.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Suomi ei menesty ilman hyvää julkista hallintoa, arvioi 86 % suomalaisista Verianin (ent. Kantar) kyselyssä. - Kansa ymmärtää, ettei hyvä julkinen hallinto ole ostettavissa vasta sitten, kun vaikkapa kriisi yllättää, kommentoi Akavan Erityisalojen johtava työmarkkinalakimies Kari Eskola tuloksia. Ennen julkaisemattoman tutkimuksen aineisto kerättiin joulukuussa 2023. Kysely toteutettiin Akavan Erityisalojen toimeksiannosta.

Yhdistelmätehtävät ovat kuntien kulttuurialan asiantuntija- ja esihenkilötehtävien ongelmana20.3.2024 17:42:48 EET | Tiedote

Oripään kunta julkaisi rekrytointi-ilmoituksen, jossa haettiin alle 3 000 euron kuukausipalkalla kirjastonjohtajaa vastuunaan kirjasto,- museo- ja kulttuuritoimi, kunnan markkinointi, maahanmuuttotyö sekä hyvinvointilautakunnan esittelijän tehtävät. Rekrytointi kuvastaa yleistymässä olevaa yhdistelmätehtävien ongelmaa. Ammattijärjestöjen kyselyssä 42 % kirjasto,- museo,- ja kulttuurialan esihenkilöistä ja asiantuntijoista kertoi oman vastuualueensa kasvaneen uusilla tehtäväkokonaisuuksilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye