Akavan Erityisalat

Akavan Erityisalojen Salla Luomanmäki: Jatkuva oppiminen monityöntekijöiden ulottuville

Jaa

– Miten jatkuva oppiminen mahdollistetaan pirstaleisella, yrittäjyyttä ja palkkatyötä yhdistelevällä työuralla? Akavalaisten liittojen ideoima osaamistili voisi tarjota tähän ratkaisun, sanoo Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki.

– On erittäin kannatettavaa, että Antti Rinteen hallitus on käynnistänyt jatkuvan oppimisen uudistuksen. Toivon, että uudistusta valmisteleva parlamentaarinen ryhmä ottaa tiukasti huomioon myös sirpaleisella urapolulla olevat kansalaiset, sanoo toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki

– Jatkuvan oppimisen valmistelupöytään tulisi ottaa myös viime vuoden osaamisinnovaatio, yhdeksän akavalaisen liiton ideoima osaamistili. Se voisi toimia sekä perinteisessä palkkatyössä olevien että erilaisia työnteon muotoja yhdistelevien vakuutustyyppisenä turvana.

– Mielestäni on ennakoitava, että osa kansalaisista, myös akavalaisista asiantuntijoista työllistyy jatkossa monityöllä, jossa yhdistellään palkka- ja yrittäjämäistä työtä, erilaisia työn ja toimeentulon muotoja. On varmistettava, että osaamista voi kehittää myös tällaisella työuralla. Muuten osaamisjuopa vankasti kokoaikaisessa palkkatyössä olevien ja sirpalemaisia työuria tekevien välillä voi kasvaa kestämättömäksi.

– Työnantajan vastuu palkkatyössä olevien osaamisesta ymmärretään jo laajasti, vaikka siinäkin on aukkoja. Etenkin lyhyitä määräaikaisuuksia tekevät kärsivät siitä, etteivät koulutuspäivät kohdistu heihin. Tämäkin liittyy sirpalemaisen ns. uuden työn ongelmatiikkaan, Luomanmäki muistuttaa.

– Oma liittoni Akavan Erityisalat oli mukana viime vuoden osaamistili-esityksessä ja innovaatio sai hyvän vastaanoton. Nyt on hyvä aika nostaa esitys jälleen pöytään, kun jatkuvaa oppimista toden teolla pohditaan eri kokoonpanoilla, Luomanmäki sanoo.

– Osaamisen kehittäminen on kohtalonkysymyksiä työn murroksen ja työllisyyden parantamisen kannalta. Osaavan työvoiman saatavuus haittaa jo monia aloja ja yrityksiä. Maan hallituksen arvion mukaan jopa puoli miljoonaa henkilöä tarvitsee uudelleenkoulutusta tai laajaa täydennyskoulutusta lähivuosina. Jatkuvan oppimisen tulee olla kaikille työikäisille mahdollista työmarkkinastatuksesta ja koulutuksesta riippumatta. 

Salla Luomanmäki puhui 15.11.2019 Akavan Erityisalojen syksyn työmarkkinaseminaarissa, jonka teemana oli Uusi uljas työ – Mitä se tuo? Seminaari järjestettiin Helsingissä.

***

Mikä osaamistili?

Yhdeksän akavalaista liittoa teki vuonna 2018 esityksen osaamistilistä. Jokainen työikäinen saisi osaamistilille vuosittain työntekijöiden ja työnantajien osaamisvakuutusmaksuilla rahoitettavan osaamissetelin kouluttautumisen kustannuksiin.

Käytännön operoinnista, maksujen keräämisestä ja setelin maksatuksesta vastaisi Työllisyysrahasto (vuoden 2019 alussa yhdistynyt Työttömyysvakuutusrahasto ja Koulutusrahasto).

Myös työllisyysviranomainen voisi ohjata varoja osaamistilille. Perusteena olisi yksilön oma tutkinnon jälkeisen osaamisen koulutustarve tai jonkin toimialan osaamistarpeen päivitys. Mallia täydentäisi yksilön oikeus vähentää koulutuskuluja verotuksessa. Setelin vuosittaiseksi summaksi on hdotettu vuonna 2019 ehdotettu 200 euroa.

Osaamistili olisi malliltaan tasapuolinen yksilölle ja koulutuksenjärjestäjille. Osaamistilille varattu pääoma ei vanhenisi. Sitä voisi säästää ja käyttää suuremman summan kerralla. Osaamistili olisi helppo tapa järjestää tarvittava lisä- ja täydennyskoulutus, uusia rakenteita ei tarvita. Lisätietoja: www.osaamistili.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, anna.joutsenniemi@akavanerityisalat.fi, puh. 040 525 8582.

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Akavan Erityisalat
Maistraatinportti 4 A
00240 HELSINKI

0201 235 340http://www.akavanerityisalat.fi

Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 22  jäsenyhdistystä. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat

Akavan Erityisalat: Odotamme investointeja luoviin aloihin, hyvinvointiin ja hyvään hallintoon16.9.2019 16:09:13 EESTTiedote

Akavan Erityisalat toivoo budjettiriihen ohjenuoraksi talousarvioesityksen kirjausta siitä, että tieto, osaaminen ja luovuus ovat Suomen tärkeimpiä kilpailutekijöitä. – Nyt peräänkuulutetaan investointeja. Me muistutamme investoinneista paitsi koulutukseen myös luoviin aloihin ja kulttuuriin, sanoo Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki. – Kirjasto-, museo- ja kulttuurialojamme tulee vahvistaa kansalaisten hyvinvointia lisäävinä peruspalveluina. Lisäksi tarvitsemme julkisen ja yksityisen sektorin innovatiivisia kumppanuuksia, jotka avaavat uusia palvelu- ja bisnesmahdollisuuksia, hyvänä esimerkkinä kulttuurimatkailun kasvava potentiaali. Kaikki nämä osin vielä hyödyntämättömät tiet tuovat hyvinvointia, elinvoimaa ja työpaikkoja maahamme. – Toivomme, että hallitus toteuttaa mahdollisimman ripeästi lupaamansa ”kulttuuriprosentin” eli kasvattaa kulttuurin ja taiteen määrärahojen osuutta valtion budjetissa yhteen prosenttiin. Elävä kulttuuri muodostaa sivistysyhteiskunnan i

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme