Akava ry

Akavan opiskelijat: alueellinen opintolainahyvitys eriarvoistava malli

Jaa
Akavan opiskelijat vastustaa alueellisen opintolainahyvityksen käyttöönottoa, koska malli luo eriarvoisuutta alueiden ja koulutusalojen välille. Opiskelijoiden tukijärjestelmä ei myöskään sovellu aluepolitiikan työkaluksi, joten budjettiriihessä pitää luopua mallin valmistelusta, Akavan opiskelijat korostaa.

Alueellinen opintolainahyvitys on herättänyt viime viikkoina vilkasta keskustelua, koska se on mukana valtiovarainministeriön budjettiesityksessä vuodelle 2023. Mallia ehdotti lokakuussa 2021 silloinen opetus- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen. 

– Otimme alueelliseen opintolainahyvitykseen kantaa jo viime lokakuussa, eikä kantamme ole muuttunut. Painotamme, että vastavalmistuneilla pitää olla jatkossakin vapaus asettua asumaan ja tekemään työtä valitsemalleen seudulle ilman, että tukijärjestelmän kautta pyritään vaikuttamaan heidän päätöksiinsä. Budjettiriihessä pitää luopua mallin edistämisestä, sanoo Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja Veera Nyfors.

– Kannustamme hakemaan ratkaisuja osaajien saatavuuteen syrjäseuduilla, mutta opiskelijoiden tukijärjestelmää ei saa alistaa aluepolitiikan työkaluksi. Osaajapula on todellinen ongelma ja sitä esiintyy koko maassa. Tätä pitää aktiivisesti pyrkiä ratkaisemaan. Aiemmin on tehty työllisyyden täsmätoimia, mutta ne ovat tarjonneet valitettavasti vain väliaikaisia ratkaisuja sen sijaan, että rakenteellisia ongelmia olisi saatua ratkaistua, toteaa Akavan opiskelijoiden neuvoston jäsen Jere Liitiäinen.

– Elinvoimainen alue on houkutteleva ja itseään ylläpitävä. Alueiden elinvoimaisuutta tulisi mielestämme kehittää esimerkiksi yritystukien ja -kannustimien kautta sekä TKI toiminnan panostuksilla, Liitiäinen toteaa.

Lisätietoja

Vera Nyfors, Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja, puh. 040 511 9370

Jere Liitiäinen, Akavan opiskelijaneuvoston jäsen, puh. 040 843 0886

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

SAK, Akava ja STTK: Työuralla tapahtuva opiskelu vaatii tukea4.3.2024 10:03:07 EET | Tiedote

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK esittävät, että aikuiskoulutustuen pohjalle luodaan uusi tukimalli, joka turvaisi osaavan työvoiman saatavuutta eri aloilla työelämän osaamistarpeiden muuttuessa. Tukimalli rahoitettaisiin työnantajilta ja työntekijöiltä kerättävillä työttömyysvakuutusmaksuilla. Tuen hallinnointi ja myöntäminen on järkevintä toteuttaa Työllisyysrahaston kautta. Malli turvaisi toimeentuloa opintojen aikana silloin, kun opiskelusta aiheutuu ansiotulojen menetyksiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye