Akseli Herlevi kokkaa Leijonien virallisen burgerin

Laadukkaisiin hampurilaisiin erikoistuneen Naughty BRGR -ravintolaketjun perustaja, keittiömestari Akseli Herlevi ja suositun Burgerimiehet-sarjan toinen tähti Ossi Lahtinen saivat viime keväänä arvokkaan kutsun kokata burgereita Leijonien omiin kultajuhliin. Naantalissa vietetyn kesäpäivän aikana selvisi, että Burgerimiehet paitsi fanittavat Leijonia, kuuluvat Herlevin ja Lahtisen gastronomiset seikkailut jääkiekkotähtien suosikkiohjelmiin. Grillin ääreltä Burgerimiehet saivat kutsun Nashvilleen kokkaamaan Mikael Granlundin, Kevin Lankisen, Juuse Saroksen, Juuso Pärssisen ja Eeli Tolvasen perheiden yhteiseen illanviettoon. Nyt yhteinen matka jatkuu ainutlaatuiseen, hyvää tekevään yhteistyöhön Naughty BRGR-ravintoloiden ja Suomen Jääkiekkoliiton kanssa.
”Tämä yhteistyö on pienelle ravintolayhtiölle unelmien täyttymys, joka ei syntyisi ilman molempien aitoa kiinnostusta toistensa tekemiseen. Hyvä ruoka on omiaan yhdistämään ihmisiä. Me pääsimme sen ansiosta näkemään ja kokemaan kuinka mahtava yhteisö Suomen Leijonajoukkue on. Hämmästys olikin suurta, kun ymmärsimme, kuinka paljon jääkiekkotähdet tiesivät meidän tekemisistämme”, kertoo keittiömestari Akseli Herlevi ja jatkaa:
”Kuulimme, että päävalmentaja Jukka Jalonen käyttää johtamisessaan sarjastamme tuttua puita! -kannustusta ja Burgerimiestä katsotaan yleisesti leireillä. Todellinen yllätys oli se, että viime kevään kultaisesta jatkoaikaosumasta vastannut Sakari Manninen kävi Tampereen Naughtyssä illallisella juuri ennen MM-finaalia. Pelipäiväpastan rinnalle onkin tullut myös pelipäiväburger, mikä on selkeästi nykyaikaa.”
Leijonavalmentaja Jukka Jalonen on ollut mukana rakentamassa yhteistyötä Naughty BRGR:in kanssa. Jokaisesta myydystä burgerista lahjoitetaan euro Suomen jääkiekkoliiton alaiselle Finkey Foundation -rahastolle, joka tukee vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten jääkiekkoharrastusta.
”Yhteistyömme on luonnollisinta mahdollista, sillä fanitus on selkeästi molemminpuolista. Nykyinen pelaajasukupolvi on kiinnostunut hyvästä ruoasta ja sitä jääkiekkoa rakastavat Burgerimiehet osaavat tehdä. Nyt heidän ja meidän on aika laittaa taas puita uuniin ja varmistaa mahtava kiekkokevät niin joukkueelle kuin kotiyleisöllekin”, kertoo päävalmentaja Jukka Jalonen.
Naughty BRGR -ravintolat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Espoossa, Jyväskylässä, Oulussa ja Seinäjoella tarjoavat jääkiekon MM-kisojen kunniaksi asiakkailleen mahdollisuuden seurata Suomen pelejä ravintoloiden jättinäytöiltä.
Nashvillesta Tampereelle
Toukokuussa kuukauden Naughty-burger on Nashville, jonka Herlevi ja Lahtinen valmistivat ensimmäisen kerran suomalaistähdille Tennesseessä. Kyseinen vierailu nähdään Nelosella tällä hetkellä esitettävän Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa -sarjan 9. jaksossa 1. kesäkuuta.
”Voittavassa reseptissä on syviä Etelävaltioiden makuja, eli grillattuja poblano-chilejä ja paprikaa sekä marinoitua tomaattia. Annoksen kruunaa paikallisena alkupalana yleensä tutumpi Southern dip, jossa on raastettua cheddaria, majoneesia, tuorejuustoa, yrttejä ja valkosipulia. Tällä kertaa sämpylän väliin mahtuu koko jääkiekkoileva maailma aina Nashvillesta Tampereelle”, hehkuttaa Herlevi.
Keittiömestari Akseli Herlevin intohimona on täydellisen hampurilaisen luominen ja tavoitteensa eteen on hän tehnyt kenties enemmän töitä kuin kukaan muu suomalaiskokki. Idea maailman parhaaksi hampurilaisravintolaksi tähtäävään Naughty BRGR -ravintolaan syntyi vuonna 2015 Top Chef Suomi: Kaksintaistelu -ohjelman jaksossa, jossa huippukokkien tuli valmistaa hampurilainen. Kisan päätuomari Helena Puolakka kuvaili Herlevin valmistamaa hampurilaista ”todella tuhmaksi”, mitä Akseli piti parhaana koskaan saamaansa palautteena.
Naughty BRGR:in emoyhtiö Street Food Group Oyj -konserni työllistää noin 100 ihmistä ja siihen kuuluu 11 ravintolaa, Naughty BRGR -vähittäiskauppatuotteita sekä Naughty Studios -tuotantoyhtiö. Konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 10,5 miljoonaa euroa.
Burgerimiesten Southern dip
- 250 g taco-maustettua juustokastiketta (esim. Valio Koskenlaskija ruoka&dippi Taco)
- 1 prk (200 gr) maustamatonta tuorejuustoa
- 2 dl cheddarjuustoa raastettuna
- 1 dl Naughty BRGR Base Aioli
- 2 dl säilykepaprikasuikaleita, valutettuna
- 1 valkosipulikynsi, raastettuna
- 1 dl tuoretta korianteria, hienonnettuna
- 1 tl cayennepippuria
- 1 tl valkosipulijauhetta
- 1 tl sipulijauhetta
- 1 tl mustapippuria, rouhittuna
Sekoita kaikki ainekset keskenään, anna makujen tasoittua hetken. Tarjoile vihannestikkujen, siipien tai suolakeksien kanssa tai käytä herkullisen burgerin täytteenä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Akseli Herlevi, yrittäjä, Street Food Group Oyj
akseli@naughtybrgr.com, +358 50 522 7015
Henna Malmberg, Media manager, Suomen maajoukkue, Jääkiekkoliitto
henna.malmberg@finhockey.fi
Samuel Sorainen, Wolfcom PR Boutique
samuel.sorainen@wolfcom.fi, +358 400 579 653
Kuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Tehtaankatu 40 B 21, 00150 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Viroon lisää Michelin-tähtiä, myös ensimmäinen kahden tähden ravintola25.5.2023 12:15:44 EEST | Tiedote
Maailman arvostetuin ja kansainvälisesti tunnetuin ravintola-alan tunnustusjärjestelmä The Michelin Guide julkisti Viron Michelin-oppaan toisen painoksen. Maa sai nyt ensimmäisen kahden tähden ravintolan, joka on 180° by Matthias Diether. Lisäystä listalle toi myös kuudes Bib Gourmand-ravintola Tuljak, sekä uusi Michelin Green Star -ravintola Soo. Viron Michelin-suosituslistalla on nyt yhteensä 34 ravintolaa.
Vesa-Matti Loiri ravintola Eliten taiteilijapöytään ja klassikkolistalle24.5.2023 14:24:52 EEST | Tiedote
Kulttuuri- ja taiteilijaravintola Elite ikuisti Vesa-Matti Loirin legendaariseen taiteilijoiden kantapöytään ja klassikkoruokalistalle. Loirin nimikkoannos on hänen suosikkiruokiinsa kuulunut klassinen suomalainen läskisoosi, jota Elitessä on aika-ajoin ollut tarjolla. Vesa-Matti Loiri vieraili Elitessä ensimmäisen kerran näyttelijä Siiri Angerkosken kutsumana 60-luvun lopulla ja on siitä lähtien kuulunut ravintolan kanta-asiakkaisiin. Vesa-Matti Loiri on Tauno Palon ja Matti Pellonpään rinnalla kolmas suomalainen taiteilija, joka on tullut nimikyltillä ikuistetuksi Eliten legendaariseen taiteilijapöytään.
Tapio Lehtisen pelastaja kastoi kisaveneen Helsingissä - Galiana WithSecure matkalle maailman ympäri24.5.2023 12:50:29 EEST | Tiedote
Tapio Lehtinen Sailing on solminut pääyhteistyökumppanisopimuksen suomalaisen kyberturvallisuusyhtiö WithSecuren kanssa. Yhteistyön myötä Lehtinen tiimeineen starttaa legendaarisen Whitbread Round the World -kisan 50-vuotisjuhlakilpailuun Ocean Globe Raceen nyt uudelleennimetyllä Swan 55 -joolilla Galiana WithSecure. Kilpailun kauneimman veneen ja venekunnan kummina toimii suomalaispurjehtijan Intian valtamerestä marraskuussa pelastanut ja GGR-voitollaan kilpapurjehduksen historiaan purjehtinut Kirsten Neuschäfer.
Akseli Herlevi toi himoitun gourmet-kebabin Jyväskylään, Seinäjoelle ja Ouluun24.5.2023 09:55:38 EEST | Uutinen
Hampurilaisguru Akseli Herlevi perusti Naughty BRGR:in rinnalle viime syksynä DIF Döner -ravintolan yhdessä Lähi-Idän makuihin erikoistuneen keittiömestari Iman Gharaghozlun kanssa. Ravintolakriitikoilta kiitosta kerännyt, Suomen tuoreimman kebabin luvannut DIF Döner uudisti kebabkansan näkemyksiä siitä, miltä aidon döner kebabin tulee maistua. Nyt Herlevi tuo laadukkaat kebabit myös Jyväskylään, Seinäjoelle ja Ouluun yhdessä Naughty BRGR -ravintoloiden kanssa. Myös Helsinkiin avautuu uusi DIF Döner -ravintola.
Muistutus: Kirsten Neuschäfer kastaa Tapio Lehtisen kisaveneen, media-aamiainen keskiviikkona 24.5.22.5.2023 10:15:46 EEST | Kutsu
Purjehtijalegenda Tapio Lehtinen starttaa syksyllä neljänteen maailmanympäripurjehduskilpailuunsa. Tällä kertaa kyseessä on Whitbread Round the World -kisan 50-vuotisjuhlakilpailu Ocean Globe Race 2023, johon Lehtinen lähtee täyden tiimin kanssa. Nuorista suomalaisista naisista ja miehistä koostuva tiimi lähtee tavoittelemaan joukkuepurjehduksen kuningaslajin voittoa uuden kotimaisen pääyhteistyökumppanin tuella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme