Wolfcom

Akseli Herlevi tutkimusmatkalla maailman parhaan hampurilaisen kehittämiseksi – Burgerimies starttasi Subilla

Jaa
Hampurilaisosaamisestaan tunnetun keittiömestari Akseli Herlevin ja suomalaiskuluttajille tuoreet hampurilaissämpylät leipovan Vaasan yhteistyö suomalaisen hampurilaiskulttuurin kehittämiseksi on tuottanut hedelmää – tai vähintään mielenkiintoisia hampurilaisia. Yhteistyö Vaasanin kanssa mahdollisti Akseli Herleville tutkimusmatkoja legendaaristen hampurilaisreseptien ja niiden valmistustekniikoiden pariin autenttisissa ympäristöissään. Herlevin oman ja Vaasan hampurilaisosaamisen kartuttaminen jalostui matkan varrella myös suuren yleisön informoimiseksi, sillä burgerimiehen tutkimusmatkoista syntyi Suomen ensimmäinen hampurilaisiin ja herkuttelumatkailuun erikoistunut TV-sarja. Eilen keskiviikkona Subilla startanneen Burgerimiehen avausjakso tavoitti yli 200 000 hampurilaisfania.
"Arvostan Vaasanin pioneerityötä kotikokkien paremman hampurilaiselämyksen mahdollistajana. On hienoa, että olen pystynyt tuomaan tutkimusmatkoiltani myös heille sämpylöihin liittyviä uusia ideoita ja ajatuksia”, iloitsee hampurilaisiin ja matkailuun erikoistunut Burgerimies. Kuva: MTV
"Arvostan Vaasanin pioneerityötä kotikokkien paremman hampurilaiselämyksen mahdollistajana. On hienoa, että olen pystynyt tuomaan tutkimusmatkoiltani myös heille sämpylöihin liittyviä uusia ideoita ja ajatuksia”, iloitsee hampurilaisiin ja matkailuun erikoistunut Burgerimies. Kuva: MTV

Akseli Herlevi on tuonut tutkimusmatkoiltaan tuliaisina hampurilaisiin liittyvää osaamista ja tietotaitoa ja niiden myötä auttanut Vaasania kehittämään yhä parempia gourmet-luokan hampurilaissämpylöitä. Näiden tiedonkeruumatkojen inspiroimana tehdyssä Burgerimies-sarjassa Akseli Herlevi rullaa pitkin USA:n etelärajaa lännestä itään. Televisiokanava Subin uutuussarja jakaantuu 10 etappiin, joista ensimmäinen on Kaliforniassa ja viimeinen New Yorkissa. Reitin varrella syödään paitsi burgereita, myös muita Amerikan herkkuja kohdekaupunkien ruokatrendejä kuppiloissa ja ravintoloissa selvittäen.

”Olen kiitollinen, että sain Vaasanista yhteistyökumppanin, joka jakaa kanssani intohimon maailman tunnetuimpaan ruokalajiin. Haimme inspiraatiota muiden muassa Kuubasta ja Japanista, mutta Burgerimiehessä keskitymme USA:n ruokakulttuurin kruununjalokiveen sen aidossa ympäristössä”, kertoo Naughty BRGR -ravintoloitsija, keittiömestari ja Subin uuden hampurilaismatkailuohjelman tähti Akseli Herlevi ja jatkaa: ”Perusnähtävyyksiä emme sarjassa hiero, vaan vedimme Amerikan mantereen halki autenttisella road trip -meiningillä. Kysyimme ohjelmaa kuvattaessa vinkkejä myös hampurilaisfaneilta Suomessa, jotka kertoivatkin missä matkan varrella kannattaa pysähtyä. Oman mausteensa sarjaan tuovat ruoan lisäksi musiikki, ruoka, ihmiset ja maisemat.”

Parempia hampurilaisia myös suomalaisissa kotikeittiöissä

Kansainvälistä katuruokien aatelia edustaneet hampurilaiset ja hodarit ovat tehneet vahvaa nousua suomalaisten kotikeittiöiden arki- ja pyhäruokalistoille. Vaasan vastasi kasvaneeseen kysyntään tuomalla päivittäiskauppaan vuonna 2016 ensimmäiset tuoreet Suomessa leivotut hampurilais- ja hodarisämpylät. Viime syksynä Vaasan lanseerasi yhdessä Akseli Herlevin kanssa kehitetyt markkinoiden laadukkaimmat ja THE BRGR ja THE DOG Gourmet sämpylät.

Yhteistyö Suomen tunnetuimman hampurilaisasiantuntijan kanssa on osa Vaasan katuruokakategorian leipätuotteiden edelleen kehittämistä ja kuluttajien hampurilaistietouden kasvattamista.

”Herlevi on tunnettu keittiömestari, joka on valinnut itselleen selkeän erikoisosaamisalueen, jossa hän haluaa olla maailman paras. Olemme ilolla tukemassa Akselia kunnianhimoisen unelmansa tavoittelussa ja olemme samalla pystyneet syventämään myös omaa tietotaitoamme yhä parempien hampurilaissämpylöiden kehittämisessä. On huikeaa nähdä, että yhteistyömme on antanut kimmokkeen kokonaiselle televisiosarjalle, joka varmasti kannustaa suomalaisia laatuhampurilaisten pariin myös kotikeittiöissään”, perustelee Vaasan Oy:n Street Food -leipäkategorian projektipäällikkö Minna Turunen sponsorointiyhteistyötä Akseli Herlevin kanssa.

”Arvostan Vaasanin pioneerityötä kotikokkien paremman hampurilaiselämyksen mahdollistajana. On hienoa, että olen pystynyt tuomaan tutkimusmatkoiltani myös heille sämpylöihin liittyviä uusia ideoita ja ajatuksia. Matkat paremman hampurilaisen eteen tulevat omalta osaltani jatkumaan aina, mutta toivon, että yleisö nauttii nyt tästä Amerikan reissustamme”, iloitsee Herlevi.

Lopputuloksena Burgerimiehen jokaiselta etapilta on kyseisen kaupungin nimikkoburgeri, joka yhdistää koetut maut ja tunnelmat. Jaksojen reseptiikka ja ruoanlaittotekniikat esitellään Vaasan Burgerimies -sivustolla.

Tuotetiedot

Vaasan THE BRGR Gourmet burgerisämpylä 540 g, 6 kpl, (EAN-koodi 6408180734144). Vaasan THE DOG Gourmet hodarisämpylä 440 g, 8 kpl, (EAN-koodi 6408180734168). Saatavuus päivittäistavarakaupoista. Vaasan Gourmet-sämpylät on valmistettu Vantaalla. Sämpylöiden suositushinta on 3,95 €/pussi. Tiedustelunumero: 0800 125 125, www.vaasan.fi ja kampanjasivusto: www.vaasan.com/BRGR

Vaasan Oy on suomalainen leipomoalan yritys, jonka historia ulottuu aina vuoteen 1849. Leivomme suomalaisten rakastamia leipiä viidessä leipomossa eri puolilla Suomea ja tehtävänämme on vahvistaa leipomotoimialan elinvoimaisuutta Suomessa. Tunnetuimpia tuotemerkkejämme ovat Vaasan Ruispalat, Vaasan Taika ja Vaasan Kauratyynyt. Uusimpia tulokkaita Suomessa ovat ravintolatason hampurilais- ja hodarisämpylät The BRGR ja The DOG. Suomen lisäksi leivomme myös Baltian maissa. Omistajamme Lantmännen Unibaken kautta olemme osa ruotsalaisten maanviljelijöiden omistamaa Lantmännen-monialakonsernia, joka on yksi Euroopan suurimpia toimijoita bioenergia-, kone-, maatalous- ja elintarviketoimialalla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Burgerimiehen pressikuvat ja esikatselut: VENETSIA
Ohjelmatiedotus, Sub: Akira Ahola, 040 1836 655, akira.ahola@mtv.fi
Vastaava tuottaja, MTV: Tomi Suomela, 0400 678 724, tomi.suomela@mtv.fi
Minna Turunen, Projektipäällikkö, Vaasan Oy, 045 262 7463, minna.turunen@vaasan.com
Vastava tuottaja, Solar Republic: Sasu Norhomaa, sasu.norhomaa@solarrepublic.fi

Kuvat

"Arvostan Vaasanin pioneerityötä kotikokkien paremman hampurilaiselämyksen mahdollistajana. On hienoa, että olen pystynyt tuomaan tutkimusmatkoiltani myös heille sämpylöihin liittyviä uusia ideoita ja ajatuksia”, iloitsee hampurilaisiin ja matkailuun erikoistunut Burgerimies. Kuva: MTV
"Arvostan Vaasanin pioneerityötä kotikokkien paremman hampurilaiselämyksen mahdollistajana. On hienoa, että olen pystynyt tuomaan tutkimusmatkoiltani myös heille sämpylöihin liittyviä uusia ideoita ja ajatuksia”, iloitsee hampurilaisiin ja matkailuun erikoistunut Burgerimies. Kuva: MTV
Lataa
Suomen ensimmäisen hampurilaisiin ja herkuttelumatkailuun erikoistuneen TV-sarjan avausjakso tavoitti yli 200 000 hampurilaisfania.
Suomen ensimmäisen hampurilaisiin ja herkuttelumatkailuun erikoistuneen TV-sarjan avausjakso tavoitti yli 200 000 hampurilaisfania.
Lataa
"Arvostan Vaasanin pioneerityötä kotikokkien paremman hampurilaiselämyksen mahdollistajana. On hienoa, että olen pystynyt tuomaan tutkimusmatkoiltani myös heille sämpylöihin liittyviä uusia ideoita ja ajatuksia”, iloitsee Herlevi. Kuva: MTV
"Arvostan Vaasanin pioneerityötä kotikokkien paremman hampurilaiselämyksen mahdollistajana. On hienoa, että olen pystynyt tuomaan tutkimusmatkoiltani myös heille sämpylöihin liittyviä uusia ideoita ja ajatuksia”, iloitsee Herlevi. Kuva: MTV
Lataa
Olen kiitollinen saadessani  yhteistyökumppanin, joka jakaa kanssani intohimon maailman tunnetuimpaan ruokalajiin. Haimme inspiraatiota muiden muassa Kuubasta ja Japanista, mutta Burgerimiehessä keskitymme USA:n ruokakulttuurin kruununjalokiveen sen aidossa ympäristössä”, kertoo Naughty BRGR –ravintoloitsija, keittiömestari ja Subin uusi TV-tähti Akseli Herlevi. Kuva: MTV
Olen kiitollinen saadessani yhteistyökumppanin, joka jakaa kanssani intohimon maailman tunnetuimpaan ruokalajiin. Haimme inspiraatiota muiden muassa Kuubasta ja Japanista, mutta Burgerimiehessä keskitymme USA:n ruokakulttuurin kruununjalokiveen sen aidossa ympäristössä”, kertoo Naughty BRGR –ravintoloitsija, keittiömestari ja Subin uusi TV-tähti Akseli Herlevi. Kuva: MTV
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Wolfcom
Korkeavuorenkatu 1 B 11
00140 Helsinki

+358400579653http://www.wolfcom.fi/

Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland

Korkeavuorenkatu 1 B 11, 00140 Helsinki

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Wolfcom

Suomen ensimmäinen luomuviski valmis nautittavaksi15.3.2024 13:49:40 EET | Tiedote

The Helsinki Distilling Company julkisti Nilsiässä torstaina Suomen ensimmäisen luomuviskin, joka on taidokas sekoitus perinteistä käsityötaitoa ja moderneja makutrendejä. Tahkon tislaamossa Kuopiossa tislatun ja kypsytetyn Tahko Single Malt ohramallasviskin valmistukseen on käytetty ainoastaan kotimaista luomuohramallasta, pohjavettä ja hiivaa. Sen maussa ovat tasapainossa hedelmäisyys ja tammitynnyrin hehkuva lämpö.

Maailmanympäripurjehdus: Suomalaisvenekunnat Kap Hornin valloituksessa18.2.2024 15:09:55 EET | Tiedote

Ocean Globe Race -maailmanympäripurjehduskilpailu on edennyt jo kolme osuutta, ja laivue kerääntyy paraikaa Uruguayn Punta del Esteen. Tapio Lehtisen kipparoima Galiana WithSecure saapui etapin maaliin kokonaiskilpailun kolmantena. Omassa luokkajohdossaan oleva Spirit of Helsinki on kokonaiskilpailussa viides. Kolmannen etapin kohokohta oli pitkän ja vaativan Etelämeri-jakson päättyminen tarunhohtoisen Kap Hornin kiertoon. Venekunnat tekevät Uruguayssa huoltotoimenpiteitä ja valmistautuvat kilpailun päätösosuudelle, joka starttaa 5. maaliskuuta.

Skandinavian villinnyt Camping-viihderavintola Helsinkiin13.2.2024 12:56:52 EET | Tiedote

Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa kulttimaineeseen noussut viihderavintola Camping avautuu maaliskuussa Helsinkiin. Ratagolfin ympärille noussut ravintolakonsepti rikastuttaa paitsi Helsingin yökerho- ja klubitarjontaa, tarjoaa se päivisin ja viikonloppuisin elämyksellisen ympäristön laajemmalle kohderyhmälle työpalavereista ja ensitreffeistä myös lapsiperheiden ajanviettoon. Iso Roobertinkadulla sijaitsevassa Helsinki Camping -baarissa on kilpatason 13-väyläinen minigolfrata, karaokehuone, monipuolinen baari ja street food -keittiö sekä DJ-vetoinen yökerho tanssilattioineen.

Talvinen Viro tarjoaa koko perheen elämyksiä lomalaisille13.2.2024 09:29:14 EET | Tiedote

Suomalaisten suosituin matkakohde Viro tarjoaa talvilomalaisille paljon tekemistä ja hauskoja elämyksiä. Viron jokaisesta kolkasta löytyy kiinnostavaa puuhaa ja pienen maan suuret seikkailut ovat perheille myös helposti saavutettavissa. Tallinnan matkailutoimiston Silja Hurskainen ja Itä-Virumaan matkailuverkoston Mikko Virta antavat vinkit talvisiin seikkailuihin ja paljastavat omat suosikkikohteensa Tallinnassa ja Itä-Virossa.

Uusi voileipätrendi Suomeen – Vaasan leipoi Sub Sandwichin1.2.2024 13:13:15 EET | Tiedote

Gourmet-tason katuruuan suosio jatkuu vahvana, ja juuri nyt sitä kasvattavat erityisesti ruokaisat voileivät. Hampurilaisten, hodarien ja pizzan vanavedessä kuumaksi ruokatrendiksi noussut sandwich valtaa nyt myös kotikeittiöt, kun Vaasan tuo kauppoihin Vaasan Street Food Sub Sandwichin. Se on ensimmäinen kotimainen tuoreleipä, josta saa loihdittua aidon, ruokaisan sub-herkun kotikeittiössä, omalla tyylillä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye