Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö

Aktiivimallin poisto yhdenmukaistaisi työttömien kohtelua

Jaa

Sosiaali- ja terveysministeriön valmisteleman hallituksen esitysluonnoksen mukaan aktiivimallin mukaiset leikkaukset työttömyysturvaan päättyisivät 31.12.2019. Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö katsoo, että muutos selkeyttäisi työttömyysturvaa ja yhdenmukaistaisi työttömien kohtelua.

Yhteisjärjestö katsoo, että mahdollisuus aktiivisuusehdon täyttämiseen riippuu suuresti asuinpaikasta, iästä ja koulutuksesta. Tällöin leikkaus kohdistuu myös aktiivisesti työtä ja koulutusta hakeviin työttömiin. Epäoikeudenmukaisuuden kokemus näkyy kassoihin viime vuoden aikana tulleissa valituksissa. - Satojakin työhakemuksia tehneestä työttömästä etuuden leikkaus vähäisen aktiivisuuden perusteella tuntuu ymmärrettävästi kohtuuttomalta, Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön toiminnanjohtaja Niina Jussila sanoo.

Jussilan mukaan aktiivimalli on myös byrokraattinen ja vaikeaselkoinen. Esimerkiksi kassojen päätösmäärät kasvoivat viime vuonna kymmeniä prosentteja, vaikka työttömyys samalla aikavälillä laski. - Aktiivimallin myötä sekä työnhakija että työttömyysetuuden maksaja on joutunut käyttämään huomattavan määrän aikaa sen selvittämiseen, täyttyvätkö mallin edellytykset tietyssä toiminnassa vai eivät, Jussila sanoo.

Työttömyyskassoilla on valmius luopua aktiivimallista lyhyelläkin varoitusajalla. Ministeriön esitysluonnoksen mukainen siirtymäsäännös, jonka myötä leikattua päivärahaa ei enää maksettaisi vuodenvaihteen jälkeiseltä ajalta, on selkeä sekä etuudensaajan että toimeenpanon kannalta. Siirtymäsäännöksen mukaan viimeiset aktiivimallin mukaiset leikkaukset tehtäisiin joulukuun työttömyyspäiviltä maksettaviin päivärahoihin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Kumpulantie 3
00520 Helsinki

http://www.tyj.fi

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry (TYJ) on työttömyyskassojen edunvalvonta- ja koulutusjärjestö sekä yhteistoimintaelin. TYJ kehittää työttömyysturvaa ja kassojen toimintaa sekä ylläpitää niiden tietotaitoa. Kaikki Suomessa toimivat 26 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme