Metsäteollisuus ry

AKT:n lakosta aiheutumassa suuret menetykset metsäteollisuudessa – toimimatonta työrauhajärjestelmää uudistettava

Jaa

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on ilmoittanut lamauttavansa Suomen viennin 28.12. järjestämällään työtaistelulla. Lakko aiheuttaa suhteetonta haittaa metsäteollisuudelle ja koko Suomelle. Metsäteollisuus pitää toimia täysin kohtuuttomina ja jälleen uutena osoituksena työrauhalainsäädännön uudistustarpeesta.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton AKT:n tänään ilmoittama tukilakko pysäyttää maamme satamat päiväksi tiistaina 28.12. Töiden lakkaaminen satamissa tietää metsäteollisuudessa merkittävää vientitulojen menetystä.


Metsäteollisuus pitää AKT:n toimintaa vastuuttomana ja lakosta aiheutuvia haittoja suhteettomina. Lakot aiheuttavat välittömän haitan lisäksi myös pidempiaikaista mainehaittaa, josta metsäteollisuuden kansainvälinen kilpailukyky ja koko Suomen kansantalous kärsivät.

– Satamatoiminnan pysähtyminen aiheuttaa merkittäviä haittoja kaikille suomalaisille vientiyrityksille. Vientikuljetusten häiriintyminen ei ainoastaan aiheuta tilapäistä haittaa, vaan se voi pahimmillaan johtaa tuotannon pysähtymiseen ja heikentää luotettavan toimittajan mainetta asiakkaiden keskuudessa, sanoo Metsäteollisuus ry:n johtaja Jyrki Peisa.

AKT:n häiriköinnin taustalla on liiton sotkeutuminen työkiistaan, jossa AKT ei edes ole osapuoli. AKT kuitenkin käyttää hyväkseen valta-asemaansa satamissa. Helsingin käräjäoikeus määräsi 21.12. AKT:n lopettamaan Keitele Energyn, Keitele Forestin, Keitele Timberin ja Keitele Wood Productsin tuotteiden saarron miljoonan euron sakon uhalla. AKT ei ole noudattanut oikeuden päätöstä, sen sijaan liitto osoittaa lakkoilullaan jopa suurempaa piittaamattomuutta ja haavoittaa koko maan kansantaloutta.

– Vuodelta 1946 olevaa työrauhalainsäädäntöä tulee uudistaa, jotta suomalainen vientiteollisuus säilyy kilpailukykyisenä eikä vastaavanlaisia vaikutuksiltaan suhteettomia työtaisteluja jatkossa synny. Se on kaikkien osapuolten edun mukaista, toteaa Metsäteollisuus ry:n työelämäjohtaja Jukka Sarhimaa.

Lisätiedot:

Johtaja Jukka Sarhimaa, p. 040 184 1004

Suomi on maailman suurimpia sellun, paperin ja kartongin tuottajia sekä Euroopan kärkeä sahatavaran tuottajana. Metsäteollisuuden laaja kotimainen arvoketju työllistää noin 100 000 suomalaista ja vastaa noin viidenneksestä maamme tavaraviennistä. Suomalainen metsäteollisuus tunnetaan myös metsävaroja kasvattavasta osaamisestaan sekä uutta luovista innovaatioistaan. Metsäteollisuus ry toimii 72 metsäteollisuusyrityksen elinkeino- ja työmarkkinapoliittisena edunvalvojana.

Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus

________________________________________________________________________

Internet: www.forestindustries.fi

Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber. The forest industry directly and indirectly employs approximately 100,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society. Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Metsäteollisuus ry
Metsäteollisuus ry
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry

Taksonomia lisää byrokratiaa, mutta ei tuo merkittäviä ilmastohyötyjä9.12.2021 09:39:36 EET | Tiedote

Metsäteollisuus on pettynyt, kun EU:n jäsenmaat hyväksyivät taksonomian ilmastokriteerit. Suomalaisille yrityksille ja metsäomistajille taksonomia tarkoittaa lisääntyvää hallinnollista taakkaa ilman perusteltavissa olevia hyötyjä ilmastolle. Valmistelujen jatkuessa on Suomen vaikutettava aktiivisesti niin, ettei edelleen heikennetä suomalaisen metsäteollisuuden ja -talouden toimintaedellytyksiä.

EU-komissiolta ehdotus metsäkadon pysäyttämiseksi – hallinnollisen taakan vähentäminen varmistettava jatkotyössä17.11.2021 16:30:06 EET | Tiedote

EU-komissio esittää toimia globaalin metsäkadon ja metsien tilan heikentymisen vähentämiseksi. Metsäteollisuus pitää metsäkadon vastaisia toimia tärkeänä ja muistuttaa, että kestävä metsätalous ei aiheuta metsäkatoa. Metsäteollisuus on sitoutunut globaalien metsäsertifiointijärjestelmien vaatimuksiin. Jatkossa on varmistettava näiden järjestelmien painoarvo, kun osoitetaan että metsätalous on kestävää eikä toiminta aiheuta metsäkatoa.

Kemianteollisuus, Palta ja Metsäteollisuus: Palkkojen pakkojulkisuus vaarantaisi työntekijöiden yksityisyydensuojan sekä uhkaisi yritysten tuottavuutta ja kilpailukykyä15.11.2021 10:44:08 EET | Tiedote

Metsäteollisuus, Kemianteollisuus ja Palta näkevät sosiaali- ja terveysministeriön (STM) tänään julkistaman esityksen palkkojen julkisuudesta erittäin ongelmallisena. Tasa-arvon varmistaminen palkkauksessa on tärkeää, mutta työryhmän ehdottama ratkaisu ei ole toimiva. Yksittäisten työntekijöiden palkkojen julkistaminen ilman henkilöiden suostumusta vaarantaa työntekijän yksityisyydensuojan sekä uhkaa rapauttaa nykyiset toimivat palkitsemis- ja kannustinjärjestelmät ja sen myötä työn tuottavuutta. Tämä ei ole työntekijöiden, yritysten eikä Suomen edun mukaista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme