Alan järjestöt vaativat muutoksia lainsäädäntöön asumishäiriöihin puuttumiseksi
”Tällä hetkellä vuokranantajilla tai asunto-osakeyhtiöillä ei ole mahdollisuutta saada tietoa poliisille tehdyistä ilmoituksista huoneistossa vietettävästä häiritsevästä elämästä tai poliisin tästä johtuvista käynneistä huoneistossa. Tulkinta perustuu eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisuihin vuosilta 2005 ja 2011. Tieto olennaisista poliisikäynneistä mahdollistaisi tehokkaamman ja nopeamman puuttumisen asumisen häiriötilanteisiin”, toteaa johtaja Aija Tasa Raklista.
Vuokrasopimuksen purkamistilanteissa näyttövelvollisuus häiriöistä on vuokranantajalla ja vastaavasti huoneiston hallintaan ottotilanteissa asunto-osakeyhtiöllä, joten sopimuksen purkamiseen tai hallintaan ottomenettelyyn ei voida lähteä puutteellisen näytön perusteella.
Edellä mainitussa vuodelta 2011 olevassa ratkaisussa on esitetty todistelukeinona muun muassa häiriöhavaintoja tehneiden henkilöiden toimimista todistajana.
"Muita osakkaita ja asukkaita voi kuitenkin olla vaikea saada häiriötilanteissa todistajiksi oikeusprosessiin, koska näiden henkeen tai terveyteen kohdistuvat uhkaukset ovat valitettavasti yleistyneet”, sanoo toiminnanjohtaja Anne Viita Vuokralaisista.
Järjestöt ovat keskustelleet oikeusministeriön ja sisäministeriön kanssa asiasta ja ehdottaneet muutoksia lainsäädäntöön. Lainsäädäntömuutosten lisäksi järjestöt ovat esittäneet, että tuomioistuinlaitoksen resursseja on lisättävä, jotta asumisen riita-asioiden menettelyt eivät vie kohtuuttomia aikoja ja hidasta esimerkiksi häätöprosesseja.
Lisätietoa:
Aija Tasa, johtaja, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry
050 327 2077, aija.tasa@rakli.fi
Anne Viita, toiminnanjohtaja, Vuokralaiset VKL ry
050 588 3483, anne.viita@vuokralaiset.fi
Virpi Hienonen, johtava lakiasiantuntija, Suomen Kiinteistöliitto ry
045 773 24055, virpi.hienonen@kiinteistoliitto.fi
Sanna Hughes, toiminnanjohtaja, Suomen Vuokranantajat ry
040 044 0903, sanna.hughes@vuokranantajat.fi
Tietoja julkaisijasta
Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on maamme kattavin ja vaikuttavin ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö. Valvomme jäsentemme etua, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä teemme työtä kestävän elinympäristön puolesta. Tarjoamme myös tutkittua tietoa vastuullisen päätöksenteon tueksi sekä kehitämme toimialaa ja jäsentemme osaamista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakli ry
Rakli: Pääkaupunkiseudun rakentaminen vähenee voimakkaasti tänä vuonna2.6.2023 05:00:00 EEST | Tiedote
Rakentamisen ja kiinteistöalan kehitys on alkuvuonna 2023 ollut heikkoa. Rakentamisen määrä pääkaupunkiseudulla kasvoi nopeasti nollakorkoaikana, mutta vastaavasti vähenee voimakkaasti kuluvana vuonna. Suurin pudotus on asuntorakentamisessa, mutta vähenemistä tapahtuu hieman myös toimitilojen rakentamisessa. Rakennuskustannusten nousu hidastui voimakkaasti huhtikuussa ja tarjousaktiivisuus on kasvanut merkittävästi. Näin kertoo Raklin pääkaupunkiseudun kiinteistö- ja rakennusmarkkinoiden suhdannetiedote.
Yhä useampi ammattimainen kiinteistönomistaja ja rakennuttaja uskoo digitaalisuuteen liittyvien investointien lisääntyvän25.5.2023 12:43:39 EEST | Tiedote
Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry:n jäsenkyselyn mukaan yhä useampi rakennuttaja ja kiinteistönomistaja panostaa digitaalisuuteen ja uskoo niihin liittyvien investointien lisääntyvän tulevaisuudessa. Digitaalisuus nähdään alalla työvälineenä strategian toteuttamisessa. Alalla on tahtoa kehittää digitaalisia työkaluja yhteishankkeina.
Oulun seudun kiinteistömarkkinakatsaus: Toimistojen ja asuntojen käyttöasteet pysyneet Oulussa korkeina3.5.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
Asuntorakentamisen aloitukset laskivat Oulussa vuonna 2022 edellisen vuoden poikkeuksellisen korkealta tasolta. Toimistojen ja tuotannollisten kiinteistöjen rakentamisvolyymit ovat sen sijaan pysyneet korkeina. Kaupankäynti oli aktiivista etenkin vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla, ja Oulun seudun kiinteistökauppojen vuosivolyymi ylsi ennätykselliseen 560 miljoonaan euroon. Kaupankäynti on kuitenkin hiljentynyt selvästi ja tuottovaatimusten nousu laskee kiinteistöjen markkina-arvoja. Sekä toimistojen että asuntojen käyttöasteet ovat Oulussa korkeampia kuin monissa muissa suurissa kaupungeissa.
Turun seudun kiinteistömarkkinakatsaus: Turun asuntorakentamisen volyymit pysyneet toistaiseksi korkeina25.4.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Turku oli Suomen suurista kaupungeista ainoa, jossa asuntorakentamisen aloitukset kasvoivat vuonna 2022. Myös kiinteistökauppamarkkinat olivat aktiiviset ja Turun seudun kiinteistökauppavolyymi nousi ennätystasolle vuonna 2022. Kaupankäynti hidastui kuitenkin loppuvuodesta ja sekä kauppojen että rakentamisen volyymien arvioidaan laskevan selvästi vuonna 2023. Asunnoissa ja vetovoimaisimmilla toimitilojen osamarkkinoilla vuokrien odotetaan inflaation siivittäminä nousevan, mutta toimistojen ja etenkin liiketilojen vajaakäytön ennakoidaan kasvavan Turussa.
Helsinki Research Forum: Pääkaupunkiseudun keskeisillä toimistoalueilla on yli puoli miljoonaa neliömetriä tyhjillään19.4.2023 14:37:40 EEST | Tiedote
Helsinki Research Forum päivitti pääkaupunkiseudun keskeisten toimistoalueiden vajaakäyttöasteen sekä tarkastelussa olevan toimistokannan. Maaliskuun lopussa tyhjää toimistotilaa oli noin 528 000 neliömetriä. Keskimääräinen vajaakäyttöaste oli 12,6 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme