Alko Oy

Alko vastaa kasvaneeseen pientuottajatuotteiden kysyntään

Jaa
Alkon asiakkaat ovat yhä kiinnostuneempia pientuottajatuotteista. Alko tuo myymälöidensä esillepanoihin monipuolisen valikoiman pientuottajien tuotteita heinäkuun ajaksi. Valtakunnallisesti kaikki tuotteet ovat saatavilla Alkon verkkokaupasta.

Pientuottaja- ja lähituotteiden trendi on vahvistunut viime vuosina ja se on näkynyt myös Alkon myynnissä. Viime vuonna pientuottajatuotteita myytiin 675 000 litraa. Tänä vuonna Alko arvioi pientuottajatuotteiden kysynnän kasvavan 10-20 prosenttia.

”Aitous, paikallisuus ja pientuottajat kiinnostavat kuluttajia. Haluamme vastata trendiin ja samalla nostaa esille pientuottajatuotteita tilanteessa, jossa korona on aiheuttanut toimialalle haasteita. Tuomme kaikkien myymälöidemme esillepanoihin monipuolisen valikoiman pientuottajien tuotteita heinäkuun ajaksi. Meillä on hieno valikoiman kirjo, josta asiantunteva henkilöstömme voi kertoa lisää ja auttaa valitsemaan juuri oikeat makuparit kesän kattauksiin”, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Kasper Kukkonen.

Pientuottajien taidonnäytteille kunniaa

Alkon myymälöiden esillepanoissa on heinäkuun loppuun asti esillä pientuottajien tuotteita, kuten oluita, viinejä ja tisleitä. Pientuottajatuotevalikoima vaihtelee myymälöittäin - kukin myymälä voi painottaa oman asiakaskunnan ja -kysynnän mukaista valikoimaa. Valtakunnallisesti kaikki tuotteet ovat saatavilla Alkon verkkokaupasta.

Alko on rakentanut pientuottajateemaa yhteistyössä omien asiantuntijoidensa sekä Suomen Viiniyrittäjät ry:n ja Pienpanimoliiton kanssa.

”Ensimmäiset viinitilat perustettiin Suomeen 25 vuotta sitten ja pientuottajateema tukee hienosti juhlavuottamme. Kesäpöytään suosittelen rohkeasti kokeilemaan kotimaisia hapokkaita marjapunaviinejä grillatun kaslerin kera. Valkoviineissä on makua tulisemmallekin grillikanalle ja suomalaisen kalan kaveriksi”, sanoo Suomen Viiniyrittäjät ry:n puheenjohtaja Jorma Keijonen.

”Tänä kesänä suomalaisten ennustetaan matkailevan kotimaassa. Uusia elämyksiä ja kokemuksia haetaan nyt läheltä. Moni haluaa tukea pienten tuottajien ja lähiseudun elinvoimaisuutta. Suomi ja maailma on pullollaan pientuottajia, jotka tuovat nyt taidonnäytteensä myymälöihimme ja verkkokauppaan”, Kukkonen kertoo.

”Kotimaiset pienpanimot tuovat markkinoille olutmaailman uusimpia kansainvälisiä trendejä, ja toisaalta kehittävät tulevia kotimaisia klassikoita. Nyt on loistava aika tutustua lähipanimon tuotteisiin, tuli sitten matkusteltua missä päin Suomea tahansa”, toteaa Pienpanimoliiton hallituksen puheenjohtaja Mikko Mäkelä.

Pientuottajilla useita tapoja saada tuotteet myyntiin

Alko tarjoaa tavarantoimittajilleen useita tapoja saada tuotteita myyntiin. Myös pientuottajille valikoimaan pääsy on mahdollista osallistumalla vakiovalikoiman tuotehakuihin tai vapaasti listaamalla tuotteita tilausvalikoimaan. Valikoimaan pääsy on maksutonta.

”Verkkokaupan lisäksi pientuottaja voi omalla ilmoituksellaan saada tuotteensa myyntiin korona-aikana haluamaansa 20 Alkon myymälään, normaalioloissa 10 myymälään. Meihin kannattaakin rohkeasti olla yhteydessä ja tarjota omia tuotteitaan valikoimiamme täydentämään”, rohkaisee Kukkonen.

Alkon pientuottajavalikoima on monipuolinen kattaus oluista viineihin ja tisleihin. Vakiovalikoimassa on lähes 200 pientuottajatuotetta: 120 pienpanimo-olutta ja 76 muuta pientuottajatuotetta (viiniä, siideriä tai tislettä). Vakiovalikoimaa täydentää tilausvalikoima, jossa on noin 200 pientuottajatuotetta.

Yhteyshenkilöt

viestintäpäällikkö Varpu Göös
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–17), viestinta@alko.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Alko Oy
Arkadiankatu 2
00101 Helsinki

020 711 11http://www.alko.fi

Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva yli 9 500 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 362 myymälää, 100 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuosittain meillä asioi reilut 54 miljoonaa asiakasta. Vuonna 2019 Alkon liikevaihto oli 1,14 miljardia euroa.

Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alko Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye