Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.

Alkoholin kokonaiskulutus laski mietojen juomien matkustajatuonnin roimasta kasvusta huolimatta

Jaa
Alkoholijuomien kokonaiskulutus notkahti viime vuonna reippaasti. Laskua selittää väkevien juomien matkustajatuonnin huomattava väheneminen. Sen sijaan mietoja juomia tuotiin reippaasti enemmän, mikä merkitsee kymmenien miljoonien eurojen menetyksiä valtion verotuloissa.

THL:n tänään (7.4.2020) julkistaman tilaston mukaan alkoholijuomien kotimaanmyynti päivittäistavarakaupoissa, ravintoloissa ja Alkossa laski viime vuonna 2,5 prosenttia. Sen sijaan matkustajatuonti kasvoi 14 prosenttia, missä on huikea 10,2 prosenttiyksikön kasvu edellisvuoteen verrattuna.

-Mietojen juomien eli oluen, siiderin ja lonkeron matkustajatuonnilla on yhä suurempi merkitys suomalaisten alkoholinkulutuksessa. Suomen valtiolle tämä tarkoittaa, että alkoholiverotuotoista kymmeniä miljoonia euroa jää saamatta, muistuttaa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.

Koronan aiheuttamaa kulutuspiikkiä vähittäiskaupassa ei nähtävissä

Koronaepidemian seurauksena maaliskuussa voimaan astunut poikkeustila on herättänyt pelkoa alkoholin vähittäismyynnin mahdollisesta kasvusta, sillä valtaosa Suomessa ostetusta alkoholista nautitaan kotioloissa. Muualla kuin ravintolassa nautitun alkoholin osuus kokonaiskulutuksesta oli viime vuonna 71 prosenttia.

-Alustavien myyntitilastojen mukaan mietojen panimojuomien myynti ei ole kasvanut, vaikka rajoitusten vuoksi laivamatkustaminen ja ravintolakäynnit romahtivat maaliskuussa. Jos tämä kulutus kompensoitaisiin kaupasta ostetuilla juomilla, pitäisi vähittäiskaupan myynnin nousta kaksinumeroisella luvulla, Pakarinen muistuttaa.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto julkistaa tammi-maaliskuun myyntitilastonsa 30. huhtikuuta.

Alkoholipoliittisessa keskustelussa muistettava matkustajatuonnin merkitys

THL:n tuoreen tilaston mukaan 100-prosenttisena alkoholina mitattuna kulutus väheni 3,9 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kokonaiskulutus oli viime vuonna tasan 10 litraa sataprosenttista alkoholia jokaista 15 vuotta täyttänyttä kohti. Siitä kotimaanmyynnin osuus oli 8,2 litraa.

-Virallisen kotimaantilaston ulkopuolelle jäävän kulutuksen osuus oli 1,8 litraa. Tämä tarkoittaa, että 100-prosenttisena alkoholina mitattuna lähes joka viides litra tuotiin Suomen rajojen ulkopuolelta. Sitä ei voi missään nimessä unohtaa eikä väheksyä, kun keskustellaan suomalaisesta alkoholipolitiikasta, Pakarinen painottaa.

Alkoholin kokonaiskulutus on vähentynyt vuodesta 2007 lähtien.

-Tämä on erittäin myönteinen kehitys. Alkoholin aiheuttamia kielteisiä seurauksia ei missään nimessä voi aliarvioida, mutta selvästikin suomalaiset juovat vastuullisemmin ja kohtuullisemmin kuin aiemmin, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen iloitsee.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Riikka Pakarinen, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto riikka.pakarinen@panimoliitto.fi, p. 040 5800 833

Viestintäpäällikkö Essi Lindqvist, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

essi.lindqvist@panimoliitto.fi, p. 040 5651 835

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Essi Lindqvist
viestintäpäällikkö

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.
Pasilankatu 2
00240 Helsinki

http://www.panimoliitto.fi

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye